Riippuu ja roikkuu…niin mistä?

Sanna Kivimäki

Tuukka Kaidesoja, Tomi Kankainen & Petri Ylikoski (toim.)
Syistä selityksiin. Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä. Gaudeamus 2018. 339 s.
ISBN 978-952-495-482-2

”Unilääkkeillä yhteys ennenaikaiseen kuolemaan”, ”Liikunta ehkäisee masennusta”, ”Määräaikaisissa työsuhteissa työskentelevät ovat vähemmän sitoutuneita organisaatioonsa kuin vakituisessa työsuhteessa työskentelevät”; siinä esimerkkejä otsikkotyypeistä, jotka ovat nykymediassa yhä suositumpia.

Tukka Kaidesojan, Tomi Kankaisen ja Petri Ylikosken toimittamassa Syistä selityksiin. Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä -artikkelikokoelmassa esitellyt otsikot kertovat paljosta.

Ajallemme tyypilliset selitysmallit nojaavat useammin yksilön toimintaan kuin yhteiskuntaan, ja usein selitys löytyy jostakin lääketieteen alalta. Siinä missä aiemmin syitä ja selityksiä etsittiin yhteiskunnasta ja sen rakenteista, selittyvät melkein kaikki ihmisen ongelmat yksilön ja hänen ruumiinsa toiminnalla tai toimimattomuudella.

Otsikkotyypin suosio selittynee myös lisääntyneellä tarpeella painottaa tieteen tuottamaa välitöntä hyötyä ja uusia löydöksiä. Silloin ohitetaan helposti itse tutkimukseen liittyvät epävarmuudet, varaukset ja muistutukset siitä, että vain harvoin yksi muuttuja selittää mitään, vaan usein on kyse monimutkaisemmasta suhdeverkostosta.

Kolmas lusikka syiden ja seurausten sopassa lienee halvalla ja helposti tehdyt datankeruut, joita tuotetaan milloin minkäkin oletetun yhteyden testaamiseksi.

Tätä taustaa vasten on tärkeää tietää, mitä yhteiskuntatieteilijät ajattelevat enemmän tai vähemmän näennäisistä syy-seuraussuhteista, joita mediamaailma meille tarjoilee.

Säännönmukaisuuksista suhdeverkostoihin

Kausaalisuusmallit kukoistavat etenkin arkijärkeilyssä. Arkielämässä havaitsemme jatkuvasti erilaisia yhteyksiä ilmiöiden välillä, ja rakennamme niiden välille syy-seuraussuhteita. Pahimmillaan ne voivat olla hyvinkin tuhoisia ja paikkaansa pitämättömiä kytkentöjä. Esimerkiksi islamilaisuus ei ole seksuaalirikosten sylttytehdas, kuten jotkut vakavissaan ehdottavat.

Yhteiskuntatieteissä kausaaliset selitysmallit eivät aina ole olleet aivan suurinta huutoa, kuten Petri Ylikoski kirjoittaa artikkelissaan. Syiden ja selitysten etsiminen on usein yksi tärkeimmistä tutkimuksen tavoitteista myös yhteiskuntatieteissä: kysytään, mitä taustalta löytyy, miten ja miksi asiat ovat niin kuin ovat. Kausaalisuus on aiheuttanut päänvaivaa etenkin määrällisen tutkimuksen tekijöille, mutta ajatus ei ole vieras laadulliselle tutkimuksellekaan; missä tahansa prosessissa ollaan yleensä kiinnostuneita siitä, mitkä ovat tapahtumien syitä tai taustaehtoja.

Yleensä taustaehtoja on useita. Asioiden suhteet ovat dynaamisia ja relationaalisia, eikä yhtä muuttujaa voi muuttaa ilman että vaikuttaa moneen muuhun tekijään. Esimerkiksi vuoden 2008 finanssikriisille löytyy useita syitä, joiden eritteleminen on tärkeää yhden ainoan syntipukin etsimisen sijaan.

Kysyminen on tärkeintä

Kausaalisen selittämisen tyylit ja tavat ovat vaihdelleet historiallisesti paljonkin. Nykynäkemyksen mukaan kausaalisuus on muutakin kuin yleisten sosiaalisten lakien etsimistä ja yksittäistapausten palauttamista niiden alaisuuteen.

Analyyttisemmin tarkastellen kausaalisuus hajoaakin monenlaiseen ymmärrykseen sen olemuksesta. Perustavia ideoita on vähintään kaksi. Ensimmäisen ydinajatuksen mukaan tärkeintä on kysyminen: kysymystä tarkentamalla voi saada tarkemman ja paremman selityksen. Parempi selitys voi löytyä luontevasti kontrastin avulla: miksi asiat ovat näin eivätkä jotenkin muulla tavoin ja mitä olisi tarvittu, jotta asiat olisivat toisin.

ymmärtämiseen liittyy paljon illuusiota: ymmärryksen tunne ja todellinen ymmärrys eivät välttämättä ole tasapainossa.

Toinen keskeinen idea on ajatus kausaalisista mekanismeista, jolloin huomio kiinnittyy siihen, miten syyt saavat aikaan seurauksensa. Olennaisia kausaliteetin hahmottamisessa ovat myös manipulaation ja intervention käsitteet, joilla kuvataan yrityksiä vaikuttaa syiden ja seurausten yhtälöön.

Ymmärtämisen illuusio

Kausaalisten selitysten on joskus ajateltu jopa haittaavan yhteiskuntatieteiden perustehtävää, ymmärtämistä. Ymmärtäminen ja kausaalisuus eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia, eikä kausaalisuuden ajatus kiellä ihmisten omaa toimijuutta. Yhteiskuntatieteiden selitysmallit ulottuvat yksilöä laajemmalle, minkä osoitti jo ensimmäisenä varsinaisena sosiologisena tutkimuksena pidetty Émile Durkheimin Itsemurha (1897).

Kuten Ylikoski huomauttaa, ymmärtämiseen liittyy paljon illuusiota: ymmärryksen tunne ja todellinen ymmärrys eivät välttämättä ole tasapainossa. Ymmärrys ei ole tunne tai mielentila, kuten arkikielessä, vaan tietoa ilmiöstä ja sen riippuvuussuhteista, sekä kykyä tehdä mitä jos -päätelmiä.

Hyvä muistaa sekin, että ymmärryksen illuusio ei liity pelkästään kvalitatiiviseen tutkimukseen, kuten usein syytetään. Samankaltainen ongelma voi syntyä myös esimerkiksi matemaattisessa mallintamisessa ja tietokonesimulaatioissa: sopimattomat faktat ja vaihtoehtoiset mallit unohdetaan, jotta oma malli toimisi hyvin.

Lukeminen kannattaa aina

Kaidesojan, Kankaisen ja Ylijoen kirja, Syistä seurauksiin: Kausaalisuus ja selittäminen yhteiskuntatieteissä, on painavaa ja ajankohtaista sanottavaa siitä, miten monimutkaista syy-seuraussuhteiden tutkiminen ja selittäminen on. Siksi se on tärkeä teos kaikille tieteen ja sen tulosten kanssa tekemisissä oleville.

Haasteellisten tieteenfilosofisten artikkeleiden lisäksi teos tarjoaa lukuisia käytännön esimerkkejä eri tutkimusaloilta. Teos luo näkymiä muun muassa kausaalisen ja tilastollisen päättelyn historiallisiin perusteisiin, yhteiskuntatieteiden syntyyn, erilaisten tilastollisten mallien rooliin tiedontuotannossa, laadullisen ja määrällisen vastakkainasettelun ongelmallisuuteen, kokeellisen yhteiskuntatutkimuksen mahdollisuuksiin ja rajoihin, sekä historiantutkijoiden mahdollisuuksiin selittää ajallisesti kaukaisia tapahtumia fragmentaarisien dokumenttien perusteella.

Vaikka big datan ja tiedonlouhinnan menetelmien nostattamat kysymykset asioiden syistä ja seurauksista jäävätkin kirjassa käsittelemättä, se on hyödyllistä luettavaa kaikille maailman selittäjille. Paikoitellen filosofisen mutkikkaat kirjoitukset vaativat useaan kertaan lukemisen, mutta se kannattaa varmasti: ainakin seuraava turhan suoraviivainen otsikko jää tekemättä.

Pääkirjoitus

Tuukka Tammi: Tiedeviestinnän tärkein kohderyhmä olemme me kaikki

OPEN ACCESS HAAStaa tiedeyhteiSÖN

Sanna Kivimäki: Mitä ajatella tieteen avoimuudesta?

MAAILMANKONGRESSISTA UUSIA URIA AJATTELUUN

Suvi Uotinen: Lisätty todellisuus tuo uusia havainnollistamisen keinoja tiedeviestintään
Riikka Hopiavaara: Tiedeviestijän työ muutoksessa
Carita Pettersson: Tekoäly, taide ja hybridit
HUUHKAJAT GOTLANNISSA

Outi Lauhakangas: Itämeren keskipiste löytyi

Kolumni

Salla Nazarenko: Apokalyptinen Aasia ja suomalaisen omatunto

Näin sen luin

Kalevi Rantanen: Langattoman värähtelyn opetuksia

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin