Seitsemäs ihme, rikkinäinen turismi eli miksi maailma tarvitsee sosiaalipolitiikkaa

Salla Nazarenko

Kuvassa pyramidi.

Kuva: Salla Nazarenko

Matkustin viime vuonna työasioissa Egyptiin. Päätimme kollegan kanssa varastaa yhden iltapäivän siihen välttämättömään, mikä on tehtävä, jos Egyptissä käy: Gizan pyramideille.

Jotakuinkin 4500 vuotta sitten rakennetty pyramidikompleksi alkuperäisestä maailman seitsemästä ihmeestä ainoa ehjänä säilynyt. Ne rakennettiin faaraoille ajatuksena, että ne kestäisivät ikuisuuden. Vanhan maailman mysteerit, Kleopatra ja Tutankhamon, koko legendaarinen historia mielessämme matkasimme Gizaan.

Valitettavasti retkestä ei jäänyt mieleen Tutankhamonin kultanaamio vaan suunnaton ärsyynnys.

Terrori-iskut ja poliittinen epävakaus ovat verottaneet Egyptin turismia pahan kerran. Ja se näkyy. Gizaan eksyvä länsimainen turisti tuntee joutuneensa nälkäisten leijonien luonaan. Tuskin ehdimme ulos autosta, kun meidät oli kammettu kiikkerän hevoskärryn kyytiin, jolla sitten pääsimme pyramidien luo. Pyramidikompleksin sisäänkäynnillä partioivat hevos- ja kamelimiehet taistelivat huomiostamme. Hevonen laukkasi kylän läpi, juuri ja juuri vältimme krääsäkaupat, jonne kuskimme Muhammed meitä olisi mielellään vienyt. Parveilimme mäkeä ylös itse pyramideille, jossa Muhammed otti meistä muutaman valokuvan, jossa ikään kuin hyppäsimme pyramidin päälle tai nojasimme siihen. Suostuimme sirkustemppuihin päästäksemme eteenäpäin. Jostakin pölähti mies beduiinivaatteissa ja pakotti poseeraamaan ryhmykeppinsä ja sauvansa kanssa. Kaikkialla huutoa, hevosten ja kamelien pieksämistä, pölyä ja likaa. Sfinksiä emme edes jääneet katsomaan: siellä se kyyhötti, rikkinäisessä maailmassa nenä rikkinäisenä. Pyramiditkin näyttivät läheltä katsoen surkeilta. Postikortti olisi riittänyt.

Paluumatka kylän läpi huutaen oli karsea myös. Muhammed olisi tahtonut pakottaa meidät katselemaan feikkejä pergamentti- ja papyruskääröjä. Yksinäinen Pizza Hut tuijotteli kohti pyramideja, me jouduimme ostamaan vesipullommekin Muhammedin sanelemasta paikasta. Hevoskuskit ajelivat kapeilla kaduilla kilpaa, meno oli täydellisen kaoottista ja kokeneellekin matkaajalle harvinaisen epämiellyttävää.

Paluu parkkipaikalle oli varsinainen väärinymmärrysklassikko. Mohammed vaati juomarahaa – enemmän kuin koko reissusta oli alunperin sovittu maksettavan. Onneksemme mukana oli paikallinen tuttu. Arabimies kielsi meitä antamasta juomarahaa. Huuto ylitti hiekassa märehtivien kamelien mölinän. Kirjaimellisesti pyyhimme kasvoiltamme sylkeä. Mohammed polki jalkaa. Olimme kaikki raivon partaalla.

“Miten näin hieno kulttuuri voi olla näin pilalla?” pohdimme kollegan kanssa lähes yhteen ääneen.

Jälkeenpäin ajatellen helposti.

Vaikka turismi on pyramideille kirjaimellisesti elintärkeää – sen tuomaa rahaa käytetään myös arkeologisesti määrättömän arvokkaiden kohteiden suojeluun – sillä on myös varjopuolensa. Monissa maissa, myös Egyptissä, ihmiset ovat joutuneet luopumaan kodeistaan turismirakennelmien tieltä. Ja lisäksi ala on valtaisan epävarma.

Nyt, kun turismi on sivuluisussa, sen tilalla ei ole mitään. Mohammed todennäköisesti asuu Gizan kyljessä olevassa kylässä. Todennäköisesti hän elättää perhettään; todennäköisesti meidän kaltaisemme vierailijat merkitsevät hänelle päiväkausien tulonlähdettä.

Vaikka arabikevään ja pitkäaikaisen presidentin Hosni Mubarakin väistyttyä Egyptillekin luvattiin kahdeksan hyvää ja kymmenen kaunista, reformit loistavat poissaolollaan. Vauraus jakautuu epätasaisesti: Kairon rikkailla ei ole hajuakaan, saati kiinnostusta turismista elävien pienyrittäjien ahdingosta. Arabikevään jälkeen maahan mm. toivottiin kiinteistöveroa ja osakemarkkinoiden voiton verotusta; kumpikaan uudistus ei ole toteutunut. Vaikka jonkinlaisia sosiaali- ja valtiontukiakin maassa on, myös ne ovat jakautuneet erittäin epätasaisesti. Uudistukset takkuavat: kuten kaikissa syvän eriarvoisissa maissa, poliitikkojen on vaikea purra heitä ruokkivan eliitin kättä.

Kyse ei siis ollut orjatyövoimalla rakennetuista ihmeellisistä pyramideista eikä niiden juurella partioivasta Muhammedista hevosineen. Kyse on suuremmasta rakenteellisesta ongelmasta, joka tukahduttaa kaikki osapuolet.

Älkäämme siis turisteina vaatiko parempaa palvelua itsellemme. Vaatikaamme sosiaalipolitiikkaa. Muuten turismi pysyy rikkinäisenä.

KONFERENSSEISSA – VANHAN NORMAALIN AIKAAN

Jessica Haapkylä: Merikonferenssi San Diegossa
Jari Mäkinen: Kolme aata ja Seattle (missä on monta syytä olla uneton)

MUSEOKIERROKSELLA JAPANISSA

Niklas Bengtsson: Ylevyyden ylistys – Tokion Kansallismuseo
Niklas Bengtsson: Japanilaista mediahistoriaa metsästämässä

Kolumni

Salla Nazarenko: Koronakriisi ja läskikammmo

TÄSTÄ RIITTÄISI PUHUTTAVAA…

Katri Karasma: Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin