Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Tiedetoimittajien opintomatka näytti Arktiksen muutoksen

Tiedetoimittajien opintomatka suuntautui Tromssaan ja Huippuvuorille 6.–12.8.2018. Matka osoitti kouriintuntuvasti, miten pohjoinen ilmasto ja luonto ovat muutoksen kourissa.
Tiedetoimittajien matka Arktikselle alkoi osaltani Tromssan kuuluisasta Norwegian Polar Institute (NPI) -tutkimuslaitoksesta, jossa kuuntelimme mielenkiintoisia esitelmiä. NPI:ssä tehdään arktiseen ilmastonmuutokseen liittyvää huippututkimusta.

Kuva: Jessica Haapkylä

Rajuja muutoksia kartoittamassa

Arktis lämpenee 2–3 kertaa nopeammin kuin muu maapallo ja Huippuvuoret enemmän kuin muut arktiset alueet. Keskilämpötila on siellä noussut 1,7 astetta kymmenessä vuodessa ja talvet lämmenneet 3 astetta. Myös sademäärät ovat koholla.
Muutoksista huolestuneet norjalaiset panostavat nyt arktiseen merentutkimukseen. Tuliterä Kronprins Haakon-tutkimusalus oli juuri lähtenyt Tromssasta 4-vuotiselle Nansen Legacy Project -tutkimusmatkalle, joka toteutetaan Fridtjof Nansenin pohjoiselle Jäämerelle suuntautuneen matkan 125. juhlavuoden kunniaksi. Tavoitteina on verrata fysikaalisia, kemiallisia ja biologisia arvoja eteläisen ja pohjoisen Barentsinmeren välillä sekä tutkia happamoitumisen ja metallien vaikutuksia eri eliöryhmiin.
NPI:ssä työskentelevä suomalainen geofyysikko Mats Granskog kertoi tutkivansa, miksi merijää katoaa. Hän kertoi havainneensa 15-20 vuoden aikana rajuja muutoksia ympäristössä. Hänellä oli edessään kahden kuukauden pituinen tutkimusmatka Siperiaan, jossa tavoitteena oli tutkia, miten Jäämerelle kulkeutuva Atlantin vesi vaikuttaa rannikkoon ja mereen liuenneeseen hiileen. ”Kenttätyöt ovat työni suola”, hän myhäili tyytyväisenä.

Kuva: Jessica Haapkylä


Hän kertoi meille kohtaamisestaan jääkarhun kanssa. ”Kohtasin kerran jääkarhun silmästä silmään, haistoin sen hengityksen. Karhu yritti päästä laivaamme, mutta se oli hieman liian lyhyt takajaloillaan seistessään. Matkalla meillä on aseistetut vahdit, mutta ampuminen on viimeinen keino”, hän sanoi.
Granskog oli viihtynyt hyvin Tromssassa, norjalaiset kun eivät pihtailleet tutkimusrahoituksessa, mikä vähensi tutkijoiden paineita. ”Norjassa en ole havainnut vähättelyä tieteen suhteen korkean tason poliitikoilta, toisin kuin Suomessa. Annamme poliitikoille tieteellisiä faktoja, joiden pohjalta he tekevät päätöksiä”, Granskog selitti. NPI:n palkkalistoilla oli useita muitakin suomalaisia tutkijoita.
Itse Tromssan kaupunki on moderni, siisti ja turistien tuoman rahan rikastuttama. Toinen toistaan hienompia liikkeitä vartioi usein täytetty jääkarhu. Verkostoitumis–illallisella saimme nauttia suussa sulavaa kuningasrapua ja ruijanpallasta kuivan valkoviinin kera.

Longyearbyeniä ei voi sanoa kauniiksi

Seuraavana aamuna lensimme Tromssasta Huippuvuorille. Saariryhmässä asuu vain 2650 asukasta, suurin osa Longyearbyenissä. Mustien, kivisten vuorten puristuksessa olevaa kaupunkia ei voinut sanoa kauniiksi. Hylättyjen kaivosten tuotantolinjat risteilivät vuorenrinteillä. Hillityn väriset matalat talot oli rakennettu paalujen varaan. Rinteillä seisoi moottorikelkkarivejä odottamassa seuraavia lumia.
Kaksi suomalaista opasta, Raine Kallio ja Tuomas Kauko, vetivät meille bussikierroksen Longyearbyenin ympärillä. Molempien repuista pilkistivät kiväärit. Ensimmäinen pysäkkimme oli kaupungin rajalla oleva jääkarhukyltti, jonka jälkeen ei saanut liikkua ilman asetta. Raine sanoi, että oli itse kolmena Huippuvuorilla viettämänsä kesäkauden aikana kohdannut jääkarhun vain kerran. Ilmastonmuutoksen merkkejä oli kaupungin takarinteeseen rakennetut aidat, joiden tarkoituksena oli estää lumi- ja maanvyöryjä. Niiden ennustettiin lisääntyvän tulevaisuudessa.
Kuluva kesä oli ollut tavallista sateisempi ja rinteet olivat vihreämpiä kuin yleensä. Nousimme serpentiinitietä Bolterdalenista kohti kaivos numero 7:ää, joka on Barentsburgin kaivoksen lisäksi ainoa toimiva kaivos Huippuvuorilla. Sen ympärillä lojui autonromuja ja mustaa hiiltä. Aloimme kerätä roskia vuorenrinteellä ja saimme kasaan paljon tavaraa. Keräämisintomme tyssäsi, kun joukkomme hajaantui eri aktiviteetteihin seuraavana päivänä. Kierroksen viimeinen pysäkki oli Huippuvuorten siemenholvi, jota korjattiin kosteusvaurion takia.

Kuva: Jessica Haapkylä

Herkkä arktinen meriluonto teki vaikutuksen

Seuraavana aamuna olimme kolmen kollegani kanssa ilmoittautuneet mursusafarille, joka osoittautui täydelliseksi kokemukseksi tyynellä ja aurinkoisella merellä. Riemastuttavan mursukokemuksen lisäksi ihailimme belugoja. Pieni norppa ui aivan jäätikön reunassa, mikä on niille tärkeä ympäristö, sillä jäätikön reunalla kumpuaa ravinnerikasta vettä pintaan, minkä johdosta ruokaa on tarjolla runsaasti. Nämä kaikki eläimet ovat uhattuina ilmastonmuutoksen takia, eikä ole varmuutta, että ne selviävät. Belugat ovat niistä sopeutumiskykyisimpinä ehkä parhaassa asemassa. Merimatkalla näimme monenlaisia merilintuja, muun muassa värikkäitä lunneja ja taiturimaisesti lentäviä myrskylintuja.
Illalla osa ryhmästämme meni vierailulle paikalliseen panimoon, jossa hauskan esitelmän lomassa saimme maistella viittä eri olutlaatua. Samaan aikaan vuonoristeilyllä olleet kollegamme olivat nähneet laivalta 5 jääkarhua. Oli hienoa, että niin moni arktinen eläinlaji oli näyttäytynyt meille.

Vaellus jäätikölle ja yöksi Barentsburgiin

Meriseikkailua seuraavana päivänä lähdimme Rainen johdolla valloittamaan Longyearbyenin takana sijaitsevaa 512 metriä korkeaa Sarkofagen-vuorta, joka oli sumun peitossa. Alussa tasapainottelimme vaikeakulkuisessa kivikossa, jossa näimme fossiileja. Sitten nousimme jäätikön peittämää loivaa rinnettä kohti vuoren huippua. Kapuamiseen tarvittiin reisilihaksia, joita edellämme rivakasti kävelevällä Rainella selvästi oli. Pysähdyimme evästauolle korkealla rinteellä sijaitsevan puron varrelle. Vuoren päälle saavuttuamme saimme ihailla rakoilevan pilviverhon läpi laajoja maisemia tuntien samalla myös korkeanpaikankammoa.
Aamulla laiva kuljetti meidät 500 asukkaan venäläiseen Barentsburgin kaivoskaupunkiin, jossa ränsistyneet puutalot ja värikkäät kerrostalot reunustivat pääkatua. Lenin-patsas nökötti rinteessä, jonka takana olevan kerrostalon seinällä luki ”taistelemme kommunismin aatteen puolesta”. Näin ei täällä enää oppaamme mukaan ajateltu. Mustan vuorenrinteen kyljessä luki valkoisella ”Maailmanrauhan puolesta”.

Kuva: Jessica Haapkylä


Barentsburgiin verrattuna tuntui Longyearbyen yltäkylläiseltä. Hotellimme oli siisti ja Punainen Karhu-panimossa syömämme illallinen kelvollinen. Osa porukastamme tilasi 78. leveysasteen kunniaksi 78-prosenttisen rommipaukun. Tuhdin aamiaisen jälkeen tutustuimme uuteen tutkimuslaboratorioon, jossa mitataan kivihiilivoimalan aiheuttamia raskasmetallipäästöjä ympäristöön. Tutkijat kehittävät parhaillaan kansainvälistä yhteistyötä.

Elegia Arktikselle

Suuntasimme paluumatkalle pitkin Lord of the Rings -maisemaa muistuttavaa rannikkoa. Valaat loistivat poissaolollaan, sen sijaan lintubongarimme huomasivat harvinaisen isokihun. Takanamme oli erittäin onnistunut ja ikimuistoinen matka, jota maustoi erinomainen yhteishenkemme. Mutta matka herätti meissä myös ajatuksia. Katsellessamme viimeisenä iltana matkanjohtajien näyttämän videon ”Elegy for the Arctic”, jossa mies soittaa klassista musiikkia mustalla flyygelillä jäälautalla ja taustalla näkyy sulava jäätikkö, emme voineet olla herkistymättä. Miten käy Arktiksen?

Julkaistu

8 joulu, 2018

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)