Tiedeviestinnän paikalliset ongelmat ovatkin kansainvälisiä

Teksti ja kuvat Kaisu Innanen

Usein viestinnän ammattilaiset pohtivat kiivastahtisessa työarjessaan lähinnä oman organisaationsa viestintätilanteita. Kotoiset probleemat saattavat tuntua nousevan vain oman talon olosuhteista. Alan tutkimuskirjallisuuteen perehtyneenä voin ilahduttaa kollegoitani sillä tiedolla, että monet arjen töisevät viestintäongelmat ja ratkottavien tilanteiden taustat ovat myös kansainvälisen tason ongelmia, eivätkä suinkaan vain oman talon outouksia.

Tässä esseessä pohdin jatko-opiskelijan ja viestinnän ammattilaisen näkökulmastani tiedeviestinnän tutkimusalan kiinnostavia trendejä, jotka nousivat esille myös viime kevään Public Communication of Science and Technology PCST2018 –konferenssissa. Tutkimuskentän seuraaminen on tullut itselleni tutuksi, sillä omassa tiedeviestinnän alan väitöskirjatyössäni pyrin valottamaan tutkijoiden ja viestinnän ammattilaisten välisen yhteistyön ihanteita ja käytäntöjä.

Tiedeviestinnän ammattilaiset, ja yhä kasvavassa määrin myös eri alojen tutkijat, toteuttavat tiedeviestintää tuntematta juurikaan tiedeviestinnän alalla tehtävää tutkimusta. Tiedeviestinnän tutkimuksessa näkyy puolestaan organisatoristen olosuhteiden tai public relations -tarkastelun vähäisyys, vaikka usein tiedeviestintää toteutetaan ammattimaisesti juuri tutkimusorganisaatioissa.

Sosiaalisen median strateginen käyttö, tutkijoiden motivointi, yhteiskunnallinen vaikuttavuus, vuorovaikutuksen ihanteet sekä viestintäammattien muutokset toimituksellisen tilan vähentyessä mietityttävät kansainvälisesti sekä teoriassa että käytännössä.

Ja kun kauppatieteiden proffasta tulee tiedeblogin päätoimittaja, ovat median perinteiset roolit uudessa liikkeessä. Tutkijoiden valuuttaa ovat julkaisut. Ne arvotetaan JUFO-luokkiin, ja opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) rahoitusmallissa laadun indikaattoriksi. Jotta asiantuntijablogista saa julkaisumerkinnän E1, on blogilla oltava toimituskunta, kuten BCDC Energia -tutkimushankkeessamme.

Kun ihanteet kohtaavat käytännön

Viestintä on laji, johon organisaatioissa kohdistuu vahvoja odotuksia, käsityksiä, mutta myös turhautumista, kun ihanteet kohtaavat käytännön kovat vaatimukset. Sama koskee tiedeviestintää.

Aktiivisemman tiedeviestinnän ja vuorovaikutuksen kasvavat odotukset tuovat viestinnän ihanteiden ja käytäntöjen rastiradat myös tutkijoiden työpöydille. Kun tieteen viestinnän määrä eri mediaympäristöissä kasvaa ja vuorovaikutus yleisöjen kanssa monipuolistuu, tiedeviestinnän laadun käsite kiinnostaa tutkijoita, kuten PCST2018:n keskusteluissakin kävi ilmi.

Massimiano Bucchi kirjoitti viime vuonna viestintätekojen ja muodikkaiden trendien (kuten kolmen minuutin pitchausten) vaikutuksista tieteen kulttuuriseen auktoriteettiin. Bucchi jatkoi PCST2018:ssa alan tekijöiden haastamista kysymällä, miten valvotaan uudenlaisen tiedeviestinnän laatua? Laatu on laaja käsite, ja sen määrittäminen yhdistettynä etiikkaan vaikeaa. Filosofitaustainen Fabien Medvecky kysyikin osuvasti, onko tiedeviestinnälle edes mahdollista asettaa eettistä koodistoa eri konteksteissaan. Aiemmin hän on vertaillut Joan Leachin kanssa tiedeviestinnän, journalistien ohjeiden ja viestinnän eettisiä ohjeita.

Tutkija Joan Leachin esityksessä muistutettiin viestinnän arvojen heijastavan tieteen arvoja – halusimme tai emme (PCST2018).

Kriittisyyden rinnalle myös tarinankerronta ja strategisuus

PCST2018:n keskusteluissa ja esityksissä yhtenä laadukkuuden keskeisenä elementtinä näytti erottuvan tyyli tai tapa suhtautua viestintään, joka pohjaa yhteiskuntatieteelliseen ja journalistiseen kriittisyyden korostamiseen. Ihanteena vaikuttaa olevan mielikuvilla vaikuttamisen vastustaminen ’puhtaalla’ informoimaan pyrkivällä tiedeviestinnällä, joka on idyllisesti kaikista intresseistä vapaata.

Toisaalla näyttää kehittyvän tyylisuuntaus, joka kiinnostuksen kasvattamiseksi hyväksyy laajemman keinovalikoiman ja mukautumisen mediaympäristöihin. PCST2018:ssa kysyttiin, mitä vikaa on siinä, että mielikuvia tai tarinankerronnan keinoja käytetään tiedeviestinnässä? Muutama tutkija muistutti, että monella muulla alalla on pitkä historia viestinnän moninaisten keinojen käytöstä – ja myös tiedettä on vihdoin opittava markkinoimaan. Tilannetta kuvaa, että vaikka kysymyksessä on viestintää tutkiva ala, strategisuudesta keskustelu oli vähäistä. Professori Maja Horst tosin kysyi, millainen tiedeviestintä ei sitten olisi strategista, ja jatkoi alan aiempaa keskustelua tiedeviestinnän luotettavuuden merkityksistä nyky-ympäristöissä erilaisten yleisöjen kanssa.

Hypetyksen hyödyt ja vaarat

Tohtoriopiskelijakollega Tara Robersonin työpaja ”Voiko hypetyksessä olla jotain hyvää?” herätti huomiota. Laaduttomaksi tiedeviestinnäksi tuomittiin tutkimusta ja organisaatiota liiallisesti promoamaan pyrkivät verkkosivut, mutta osa tutkijoista näki hypetyksen tuoneen rahoitusta tärkeisiin tutkimuskohteisiin. Useassa esityksessä rahoituksen hankkiminen oli tutkijoiden tiedeviestintämotivaatioissa tärkeää. Hypetyksen vaaraksi nähtiin tiede(viestinnän) uskottavuuden rapautuminen. Jälkikeskusteluissa eräs brittiläinen rahoittajan edustaja totesi, että rahoittajalla ei ole mahdollisuuksia tarkastella tiedeviestinnän laatua.

Apua arviointiin refleksiivisyydestä

Vastuullisuutta tieteen vuorovaikutuksessa on tarkastella tieteen suhdetta yhteiskuntaan professori Maja Horstin esityksessä. (PCST2018).

Professori Bruce Lewenstein muistutti tieteen ja sosiaalisen median luonteesta – ja niiden eroista. (PCST2018).

Keskeinen keskustelunaihe konferenssissa oli myös tiedeviestinnän refleksiivisyys. (ks. Salmon et al. 2017). Refleksiivisyys viittaa tulevaisuuteen, ja sen avulla huolehditaan vastuullisesti omasta vaikutuksesta tiedeviestintään ja vuorovaikutukseen. Tiedeviestinnän ihanteita on tärkeää tarkastella, sillä sekä tiede että viestintä voivat saada aikaan myös kielteisiä asioita. Lisäksi kysymyksiä naiiviudesta on hyvä esittää ”reality checkinä” usein ja eri suuntiin.

Ennen kuin yletytään monisäikeiseen tiedeviestinnän arviointiin, on painittava sen tosiasian kanssa, että tutkijoiden motivointi viestintään tai vuorovaikutukseen ei ole helppoa. Samalla vakava haaste on tutkitun tiedon kiinnostavuuden ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lisääminen. Haaste on armotta sama tiedeviestintää toteuttaville tutkijoille ja viestinnän ammattilaisille – ja parhaimmillaan yhteinen haaste voisi tiivistää ammattikuntien yhteistyötä.

Yksi motivointikeino tutkimustiedon levittämiseen – tiedeviestintään – erilaisille yleisöille uusilla välineillä voisi olla OKM:n E1-luokan uudistaminen ja painoarvon kasvattaminen. OKM:n luokittelu ei esimerkiksi huomioi yhteiskunnallisena vaikuttavuutena mitattua näkyvyyttä digitaalisessa julkisessa tilassa; journalistisessa tai sosiaalisessa mediassa, tutkimustiedotteen pohjalta, eri alojen ajankohtaisfoorumeilla tai vaikkapa Youtubessa.

Helmiä tiedeviestinnän tutkimuksesta alan ammattilaisille:

Etäisyys käytännön ja tutkimuksen välillä lienee tuttua monilla aloilla. Tiedeviestinnän ammattilaiset voivat helposti seurata alan tutkimusta esimerkiksi avoimessa Journal of Science Communicationissa (JCOM). Lehti kokosi vuonna 2014 erikoisnumeron tiedeviestinnästä organisaationäkökulmasta.

Keskeinen artikkeli tiedeviestinnän PR-funktiosta tieteen luottamuksen vartijana on Borchelt & Nielsenin Public relations in science: managing the trust portfolio -vuodelta 2014 Routledge Handbook of Public Communication of Science and Technology (Routledge) –kirjassa. Teos on alan tutkimuksen must-luettavaa.
Creative research communication: Theory and practice -kirja (Manchester University Press) vuodelta 2016 yhdistää tiedeviestinnän teoriaa ja käytäntöä innostavalla tavalla. Teoksen ovat kirjoittaneet professorit Emma Weitkamp ja Clare Wilkinson, joiden tutkimusryhmässä University of the West of Englandissa, Bristolissa työstän syksyn ajan väitöskirjaani. Siihen olen haastatellut Suomessa eri tutkimusorganisaatioista 17 tutkijaa ja 15 viestinnän ammattilaista muun muassa tiedeviestinnän tyylien, roolien ja työnjaon näkökulmista.

Tiedetoimittaja 3/2018

Kannen kuva Shutterstock.

PÄÄKIRJOITUS

Tuukka Tammi: Tiedä kenet päästät ääneen

BRÄNDÄTYT

Petro Poutanen: Brändätyt – murentaako henkilöbrändäys pohjaa tieteelliseltä vakuuttavuudelta?

TIEDEVIESTINTÄ NYT

Mari Heikkilä: Tiede populistien kynsissä

Mari Heikkilä: ESOF oli taas pullollaan tiedettä

Lauri Keskinen: Avoin tiede isosti esillä ESOF 2018

Jari-Pekka Vuorela: Jatkuvuutta ei ymmärretä, mutta hyttysiä osataan tappaa

Visa Noronen: Suomalaisyliopistot Kremlin savuverhona

KOLUMNI

Salla Nazarenko: Venäjän toiset totuudet

Kirjat

Tarja Siuvatti: Tarpeellinen uusi opas jokaiselle metsässä liikkuvalle

Pekka Wahlstedt: Twitter – eliitin media

Pekka Wahlstedt: Sananvapauden vaiheita

Pekka Wahlstedt: Propagandan pitkä historia

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin