Tilapäinen totuus totuudenmukaisuudesta

Aki Petteri Lehtinen

Journalistin velvollisuus on pyrkiä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen.
-Journalistin ohjeet JO8

Tieteellisen tutkimuksen tuottama tieto uhkaa hukkua ”omien totuuksien” ja faktavastaisuuden alle. Kansalaiset ja päätöksentekijät eivät ehkä vain ymmärrä, mitä totuudenmukaisuus tarkoittaa. Siinä riittää työsarkaa tiedejournalismille.

Kuvassa tikkaat. Kuva: Mikko Käkelä

Miten tutkittu tieto saataisiin yksityisen sekä yhteiskunnallisen päätöksenteon perustaksi?
Kuva: Mikko Käkelä

Tiedejournalismi kuuluu toimittajien töistä vaikeimpiin – vähintään älyllisesti. Työtä ei helpota, että isompi osa yleisöistä ei näytä enää kiinnostuvan tosiasiallisesta tiedosta. Julkista keskustelua käydään perusteettomia uskomuksia ja mielipiteitä huutelemalla. Tärkeitä päätöksiä tehdään mutu-pohjalta.

Tieteentekijät puolestaan keskittyvät parhaansa mukaan tutkimuksiinsa hupenevien mahdollisuuksien rajoissa. Heistä harvat pääsevät tai haluavat mukaan julkiseen keskusteluun taloudellisista syistä sekä tutkijoidenkin kohtaaman vihapuheen takia.

Ammattimaisesta tieteellisen tiedon välityksestä vastaava tiedejournalismi asettuu tämän äänekkään ilmapiirin keskiöön. Tiedejournalismille on siksi syntynyt lisätyötä. Professoriliiton uusi puheenjohtaja, professori Jouni Kivistö-Rahnasto, vetosi hiljattain poliittisiin päättäjiin, jotta maahamme saataisiin yhteistyössä rakennettuna nykyistä tiedemyönteisempi ilmapiiri. Mutta miten?

Kuinka saada yleisöt vakuuttumaan tutkimustietoon perustuvan argumentaation ylivertaisuudesta?
Kaikki eivät luultavasti päässeet kuulemaan tieteellisen tiedon yhteiskunnallisesta merkityksestä Suomen Akatemian joulukuussa järjestämään symposiumiin Philosophy, Science and Society: Issues of Impact and Beyond. Tiedetoimittajat voivat ottaa yhteyttä ansioituneisiin puheenpitäjiin ja kertoa olennaisen kaikille.

Julkisen sanan neuvottomuus

Viestinnän professori Esa Väliverronen pohtii tiedollisen laadun ja tieteen saaman julkisuuden välisiä jännitteitä kirjassaan Julkinen tiede (2016). Kysymyksiä jää silti keskustelukulttuurin rappeutumisen takia avoimiksi. Miten arvioida tiedejournalismissa, mikä on hyvää ja mikä huonoa tiedettä? Toisin kysyen: kuinka määritellä ja perustella tiedejournalismissa raportoitavien tutkimustulosten uutis- ja arviointikriteerit? Tieteellistä tai sellaiseksi väitettyä tietoa levitetään myös epäjournalistisesti.

Miten arvioida tiedejournalismissa, mikä on hyvää ja mikä huonoa tiedettä?

Yleisösuhteen kannalta tärkeimmäksi nousee luottamus. Sen saavuttamiseksi lienee syytä selittää ja kuvailla yleisöille, miten tieteellistä tietoa hankitaan ja miksi tiedejournalismi pyrkii tekemään siitä ymmärrettävää.

Tiedejournalismin haasteeksi nousee siis toistaiseksi totuudenmukaisimmiksi osoittautuneiden tieteellisten ja tutkimuksellisten tulosten totuudenmukaisuuden säilyttäminen monimutkaisten aiheiden popularisoinnista huolimatta.

Julkinen keskustelu kaipaa tieteentekijöiden ja tiedejournalistien saumatonta yhteistyötä, jotta tutkittu tieto saataisiin yksityisen sekä yhteiskunnallisen päätöksenteon perustaksi.

Ensin selitetään tieteen luonne

Yksilöiden ja pienryhmien ”omien totuuksien” saattaminen heidän itsensä mielissä kyseenalaisiksi edellyttänee pikemminkin suostuttelua kuin saarnaamista. Voisiko tiedejutussa vaikka vihjaista, että tieteen ”totuudet” eivät ole lukkoon lyötyjä dogmeja, joita vastaan pitää taistella omilla dogmeillaan?

Esimerkiksi näin: kosmologit ja muut fyysikot riemuitsevat siitä, että he tietävät maailmankaikkeuden aineellisesta koostumuksesta vasta viitisen prosenttia. Koko ajan saa oppia uutta eikä työ lopu kesken.

Tai vaikkapa näin: tiedon hankinta ja todentaminen vaativat vaivannäköä, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea epävarmuuden sietokykyä. Näiden ominaisuuksien tuottamat tutkimustulokset, parhaassa tapauksessa totuudenmukainen tieto, tulevat helposti kaikkien saataville tiedejournalismin ansiosta.

Että tiede on dogmaattisuuden sijasta prosessuaalista; että totuudenmukaisen tiedon hidas mutta kaikille hyödyllinen tavoittelu tapahtuu yritysten, erehdysten ja kriittisten korjausliikkeiden kautta.

Että tiede on yhteisöllistä, mutta sen kritiikki rakentavaa. Jopa Kopernikus, Darwin ja Einstein mullistivat rationaalisen maailmankuvamme yksilöinä vasta perehdyttyään edeltäjiensä työhön.

Totuudenmukaisuus kaipaa sisältöä

Toinen ratkaisuehdotus koskee käsitteitä, joita tieteestä puhuttaessa käytetään. Totuudenmukaisuus korvatkoon tässä ”totuuden”, koska jälkimmäinen on alkanut kuulostaa dogmaattiselta eikä ”koko totuutta” voi inhimillisissä rajoissa koskaan mistään tietäkään. Voisiko tämän selittää yleisöille?

Samoin kuin tieteessä olennaiseksi piirteeksi kohoaa sen prosessuaalisuus, myös tiedolliset käsitteet joustavat. Totuudenmukaisuus on keskeinen (tiede)journalistinen käsite, jolta puuttuu silti sisältöä. Käsitteet eivät ole itsestään määrittyneitä monoliitteja, joten totuudenmukaisuuteenkin voi kajota.

Tiedejournalismi sijoittuu toistaiseksi parhaiten todennetun tai argumentoidun tutkimustiedon ja yleisöjen väliin. Tämä karkeistus tiivistää totuudenmukaisuuden asteittaisuuden, sen perussisällön.

Tutkijat yhtäältä tavoittelevat totuudenmukaisuutta ja toisaalta toteuttavat sitä vuorovaikutuksessa tutkimuskohteensa ja toistensa kanssa. He ovat osa aineellista ja inhimillistä todellisuutta, josta he pyrkivät saamaan uutta ja totuudenmukaisempaa tietoa – mutta kriittisen menetelmällisesti.

Totuudenmukaisuus käsitteenä toimii siten siis myös heidän tutkimustulostensa arviointikriteerinä.

Tiedejournalismin totuudenmukaisuus

Kuvassa papereita ja kynä, kuva Shutterstock


Tiedon hankinta ja todentaminen vaativat vaivannäköä, kärsivällisyyttä ja ennen kaikkea epävarmuuden sietokykyä.
Kuva: Shutterstock.

Tiedejournalismin totuudenmukaisuudelle tutkimuksen seuraaminen ja arviointi ovat totuudenmukaisuuden toinen aste, joka täydentää ydinkäsitettä edelleen. Aiheiden valikointia ja tutkimustulosten selittämistä voi pitää totuudenmukaisuusprosessin kolmantena asteena, jota vankistaa tutkimusmenetelmien kuvaaminen yleisöille.

Totuudenmukaisuuden neljännelle asteelle päästään perustelemalla, miksi tieto on hankittu sekä miksi juuri kyseinen tutkimus tai tutkija ansaitsee tulla journalistisesti käsitellyiksi. Ymmärrystä lisää yksittäisen tutkimuksen laajempi journalistinen kontekstualisointi, sillä tieteessä itsessään viitataan usein vain omaan erityisalaan.

Viides aste liittyykin tiedejournalismin esittämiseen: kuinka muotoilla aiemmat asteet yleisöille? Totuudenmukaisuuden välittyminen yleisöille edellyttää käsitteen kuudetta astetta: kohdeyleisön taustatiedon ja ennakko-oletusten huomioimista. Tutkimustiedolle ei jää juuri arvoa, jos sitä ei puolestaan huomioida.
Yleisöjen luottamus todennettuun tietoon – niin tieteen kuin sitä käsittelevän journalismin osalta – voisi kohentua tieteellisen prosessin erehtyväisyyden ja itsensäkorjaavuuden selittämisellä. Yksi keino on totuudenmukaisuuden käsitteen avoin artikulointi.

Luotammehan arkielämässäkin enemmän virheensä tunnustajaan ja korjaajaan kuin sen peittelijään.

Valistusta tunnelin päässä

Euroopan yleisradiounionin (EBU) Trust in Media 2017 -selvityksen mukaan luottamus perinteiseen laatumediaan on toipumassa, ja syynä pidetään totuudenmukaisen tiedon kaipuuta. Toivoa ei ole siis kokonaan menetetty, vaikka tieteessä ja journalismissa luottamus pitää lunastaa aina uudestaan.

Totuudenmukaisuuden käsitteen sisällöllinen rikastuttaminen auttaa molempia aloja – myös niiden keskinäisessä yhteistyössä tiedollisesti vaikeina aikoina. Siksi totuudenmukaisuutta voi rikastuttaa sisällyttämällä siihen tiedejournalistisesti hankitun ja analysoidun aineiston esittämisen: media-alustojen muutos mahdollistaa uusia esittämistapoja tiedolle. Tieto ei kuitenkaan ole riippuvainen teknologiasta, päinvastoin.

Totuudenmukaisuuden seitsemänneksi asteeksi voidaankin nostaa psykologiset mahdollisuudet ja rajat, koska kaikki toimijat tieteentekijöistä journalisteihin ja yleisöihin ovat ihmisiä. Tutkijan eikä tiedejournalistin pidä pelätä vihapuhetta, mutta ei sitä tarvitse sietääkään. Valeuutisia vastaan ehkä tehokkain ase löytyy kärsivällisestä selittämisestä: miten ja miksi totuudenmukaista tietoa tuotetaan.

Kaikkia ei tietenkään voi vakuuttaa. Kaikkia ei edes kiinnosta tietää. Mutta ei sitä voi toivoakaan.

Totuudenmukaisuuden kaltaiset tiedolliset käsitteet kuitenkin rajaavat tieteellisen ja journalistisen tiedon ulkopuolelle perusteettomat uskomukset ja väitteet, kuten pseudotieteen, valeuutiset ja valheet.

Miksi paras tuote ei myy

Suurempi haaste lienee kuitenkin alussa mainittu yleisempi keskusteluilmapiirin muutos tiede- ja faktapohjaisen informaation vastaiseksi. Aidon tiedollisen prosessin mutkikkuus häiritsee monia.

Toistaiseksi mahdollisimman totuudenmukaisen raportin syntyminen kun edellyttää useita yrityksiä, erehdyksiä ja kriittisiä korjausliikkeitä. Tiedollisesti maailma ei siltikään tule koskaan valmiiksi.

Kiehtova ajatus pitäisi saada myytyä myös yleisöille tieteen tulosten ja menetelmien journalistisessa raportoinnissa. Tiedejournalistit tarvitsevat kuitenkin tieteentekijöiden apua, jotta yhteiskunnallinen keskustelu palautuisi rationaalisemmaksi.

Yhteinen käsitys totuudenmukaisuudesta voisi lähentää kaikkia osapuolia toisiinsa – sekä tutkimus ja keskustelu jatkua.

KONFERENSSEISSA – VANHAN NORMAALIN AIKAAN

Jessica Haapkylä: Merikonferenssi San Diegossa
Jari Mäkinen: Kolme aata ja Seattle (missä on monta syytä olla uneton)

MUSEOKIERROKSELLA JAPANISSA

Niklas Bengtsson: Ylevyyden ylistys – Tokion Kansallismuseo
Niklas Bengtsson: Japanilaista mediahistoriaa metsästämässä

Kolumni

Salla Nazarenko: Koronakriisi ja läskikammmo

TÄSTÄ RIITTÄISI PUHUTTAVAA…

Katri Karasma: Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin