Toimittaja purkaa Kiina-myyttejä

Pekka Wahlstedt

Mari Manninen: Kiinalainen juttu. 33 Kiina-myyttiä, jotka vaativat kumousta. Atena 2018

Tunnettu on Edward Saidin väite länsimaita vaivaavasta orientalismista. Kaukaisesta Kiinasta jos jostain on helppo muodostaa yksinkertaistettuja ja mustavalkoisia kuvia ja myyttejä.

Näitä ovat uskomukset, että Kiinalaiset syövät aina riisiä, kiinalainen tuote on huonolaatuinen, Pekingin ilmansaasteet ovat maailman pahimmat, Kiinalla on 5000-vuotinen historia ja Kiinan muuri näkyy kuuhun.

Kiinassa pitkään asunut ja työskennellyt toimittaja Mari Manninen tuntee ja avaa myyttien takaista todellisuutta kirjassaan.

Jotkut ovat kiinalaisten omaa keksintöä ja tarkoitettu korostamaan maan ja puolueen suuruutta ja mahtavuutta, kuten Kiinan myytti euroopan maita vanhemmasta historiasta ja loputtoman pitkästä muurista.

Mutta esimerkiksi uskomus kiinalaisten yksipuolisesta riisi-ravinnosta on amerikkalaisten luoma. Kiinalaisesta ruasta tuli muodikasta 1880-luvun New Yorkissa. Vähitellen se alkoi amerikkalaistua, ja lopulta monipuolisesta ruokavaliosta jäi jäljelle amerikkalaisille mieleinen imeläksi ja pehmeäksi valmistettu riisi.

Peging jää maailman saastuneimpien kaupunkien listalla sijalle 57, vaikka kaikkien mieleen on syöpynyt kuva saastesumussa hengitussuojaimilla pyöräilevistä pekingiläisistä.

Syypäänä on suomalaisen median rummutus. Manninen epäilee syyn olevan yksinkertainen: suomalaismedia ei ole raportoinut esimerkiksi Intian Delhin huonommasta ilmasta, koska sillä ei ole vakituisia kirjeenvaihtajia Intiassa.

Kiinan suhteen median vastuu on mitä merkittävin, koska maa on nousemassa johtavien valtioiden kärkeen. Lööppien yksinkertaistusten sijaan tarvitaan tietoa, tulkintaa ja ymmärtämistä sujuvaa kanssakäymistä varten

Kiinalaiset tuotteet eivät ole laadullisesti huonompia kuin eurooppalaiset – mutta innovaatiokehitys laahaa jäljessä. Kiinalaisten luovuuden tiellä on erityisesti koululaitos, jossa opettajan aukotoriteetti on ehdoton ja vastausten pitää tulla kuin suoraan kirjasta siteerattuina.

Mannisen kirjasta jää mieleen kuva, että Kiina on melkoinen hybridi, ei vain kommunismin ja markkinatalouden yhdistämisessä, vaan kaikessa Kiinan historiaa ja muuria myöten, joka muostuu eri aikoina rakennetuista erilaisista pätkistä ja aukoista.

Pääkirjoitus
Ulla Järvi: Portto vai silpputyöläinen? Tutkijalta termit toimittajan suuhun

JUSSI VALTONEN: TIETEEN TOISTETTAVUUSKRIISI ON UHKA MYÖS TIEDEJOURNALISMILLE
Jussi Valtonen: Tiedeyhteisön ankarat kasvukivut
Jussi Valtonen: Kriittisyyttä myyntipuheisiin

DINOSAURUKSIA, IHMISIÄ JA KÄÄRMEITÄ
Maija Karala: Kuinka dinonäyttely syntyy?
Jukka Mikkonen & Jarkko S. Tuusvuori: Saunamatka Vienaan
Antti Koli: Käärmeet lehdissä ja luontokamerassa
ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Salla Nazarenko: Algoritmivallan hallinnassa nopeus on valttia
Helena Raunio: Energiamurros ja ilmastonmuutos yhdistävät – Journalisti loikkaa yli maiden rajojen

ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Pasi Kivioja: Tekoälyn peruskurssi kasvattaa mediakriittisiä kansalaisia
Mikko Suominen: Kaikki hyvä ei maksa – tutustu ilmaisohjelmiin!
Kolumni
Salla Nazarenko: Perustulo venäläiseen malliin

Näin sen luin
Sanna Kivimäki: Riippuu ja roikkuu…niin mistä?

Kirjat
Pekka Wahlstedt: Tutkijoilla näytön paikka parantaa tiedeviestintää
Pekka Wahlstedt: Robotteja syvemmältä
Pekka Wahlstedt: Teknisesti tekoälystä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin