Pekka Wahlstedt

Kulttuuria voi verrata monikerroksiseen taloon. Ensin rakennettiin kivijalka, kun opittiin käyttämään kiveä työkaluna ja rakennusmateriaalina. Kivisistä ja puisista työkaluista kehittyivät mekaaninen teknologia ja nykyaikaiset koneet. Sähkö valjastettiin 1800-luvulla, ja elektroniikka tuli viime vuosisadalla.

”Nyt rakennetaan fotoniikan kerrosta. Valo, joka on vuosituhansia näytellyt sivuosaa, saa pääroolin. On alkanut valon aikakausi.”

Näin kirjoittaa tiedetoimittaja Kalevi Rantanen uudessa Valo-teoksessaan, jonka nimeä ei yllä olevan luettuaan ihmettele. Myös tulevaisuus kuuluu valolle. Näkymättömyysviitat, silmään asennetut tietokoneennäytöt, itseään ohjaavat koneet ja robotit ja muut tulevaisuuden tekniikan mielikuvituksen rajoja uhmaavat keksinnöt saavat kiittää valoa tulemisestaan.
Lopultakin koko tiede ja sen kehitys on paljolti valon mahdollistama: ilman teleskooppeja emme tietäisi sitä, että galakseja on edes olemassa, emmekä ilman mikroskooppeja että vesi kuhisee silmälle näkymättömiä eläimiä, Rantanen toteaa.
Vaikeinta tai miltei mahdotonta on kuvitella tämän päivän elämää ilman optiikkaa ja fotoniikkaa, jatkaa Rantanen. – Nykyaikaiset tietokoneet puuttuisivat, sillä kotikoneissakin laser lukee levyjä ja monet tulostimet toimivat laserin avulla. Internet ja puhelimetkin puuttuisivat lähes kokonaan, sillä kansainvälinen internet-liikenne kulkee valokaapelia pitkin, kuten myös 95 prosenttia mannertenvälisistä puheluista.
Kauppa pyörii netin avulla, viivakoodit luetaan lasersäteellä. Teollisuuden koneet, järjestelmät ja työkalut pysähtyisivät ilman valoa.
Rantanen muistuttaa, että tulevaisuudessa valo valtaa lisää alaa ja mahdollistaa uusia asioita, joita ei vielä osata kuvitellakaan.
Yhä useampi meistä toimii valon luomilla aloilla. Euroopassa 300 000 henkeä työskentelee välittömästi fotoniikan parissa. Voi kuulostaa vähältä, mutta pitää muistaa, että yksi työpaikka välittömästi fotoniikan alalla luo sata työpaikkaa muualla. Siitä seuraa, että Euroopassa yksi kymmenestä työntekijästä saa jo nyt välillisesti leipänsä valosta. Ennusteet ovat tietenkin epävarmoja, mutta varmasti on mahdollista rakentaa taloutta valon voimalla.
Rantanen toteaa, että fotoniikan nykyistä kehitysvaihetta voi verrata valtameripurjehduksen alkamiseen 1400-luvun lopulla. Rantoja pitkin oli purjehdittu kauan, valtamerillä vain satunnaisesti. Kun purjehdustietämys lisääntyi, Portugalissa ja muissa Länsi-Euroopan valtioissa havaittiin, että oli mahdolista lähteä valtamerille. Opittiin näkemään laivat entistä yleiskäyttöisempinä välineinä. Sama koskee valoaalloilla purjehtivia nykyteknologian kehittämiä laitteita ja järjestelmiä.
Inhimillisen toiminnan piiri laajenee kuvaannollisesti ja kirjaimellisesti. Valo tuo lisää tietoa mikromaailmasta ja maailmankaikkeudesta. Lentäviä robotteja on jo kuljetettu lasersäteillä. On tutkittu raketteja, jotka lentävät Maasta avaruuteen laserin voimalla.

Kirjailijan omat vinkit kirjan lukemiseen

Kirjassasi käsiteltävät asiat eivät välttämättä ole sieltä ”helpoimmasta päästä” tieteen yleistajuistamisen asteikolla. Keille kirjasi on erityisesti suunnattu? Millaisia perustietoja kirjaan perehtyminen lukijaltaan edellyttää?
– Valoasiat, optiikka ja fotoniikka ovat todella enemmän vaikeasta kuin helposta päästä. Ne ovat enemmän kiinnostavia, tärkeitä ja kauniita kuin helppoja. Olen varma, että monet ihmiset hakevat mieluummin vaikeita kuin helppoja tehtäviä. Heille kirja on kirjoitettu. Perustiedoiksi riittävät koulussa opitut asiat.
– Kysymys asioiden helppoudesta ja vaikeudesta toi mieleen John Kennedyn puheen Rice-yliopistossa vuonna 1962. Hän julisti, että ”olemme päättäneet tällä vuosikymmenellä mennä Kuuhun ja tehdä joukon muita asioita siksi, että ne ovat vaikeita, ei siksi, että ne ovat helppoja.” Minulla on tunne, että yhteiskunnassa kypsyy jälleen halu tehdä merkittäviä asioita, halu nostaa rimaa.
Kirjassa kurkistetaan myös tulevaisuuteen. Mistä löysit tietoa aiheesta? Minkä verran on mukana kokeneen tiedetoimittajan omaa pohdintaa, minkä verran tulevaisuudentutkimusta?
– Vastatessani toiseen kysymykseen teen yhden rajauksen. Kirjassa kurkistetaan teknologian tulevaisuuteen, ei kaikkeen tulevaisuuteen. Poliittista kehitystä ei voi ennustaa lainkaan, on vain varauduttava kaikkeen. Mutta teknologian tulevaisuudesta voi kokemuksen mukaan nähdä 30-100 vuoden tähtäyksellä noin kymmenesosan. Ja se on jo paljon.
– Teknologian tulevaisuutta ennakoitaessa tärkein tietolähde on uteliaisuusvetoisen perustutkimuksen tulokset. Ne on dokumentoitu parhaiten Sciencen ja muiden tieteellisten yleislehtien katsausartikkeleissa. On myös lehtiä, jotka tuottavat valmiita yhteenvetoja. Niistä tärkein MIT Technology Review. Optiikan ja fotoniikan alalla on omia ”erikoisyleisjulkaisujaan”. Erikseen on mainittava yksi tulevaisuustiedon lähde: sotilaallinen tutkimus. Suuri osa tulevaisuuden siviiliteknologioista on tämän päivän sotilasteknologioita. Kurkistus sotilastutkimukseen ja sen lähialoille, kuten vakoiluun, on samalla kurkistus tulevaisuuteen. Eikä kysymys ole pelkästään erillisistä laitteista, vaan myös tavoista rakentaa kokonaisuuksia. Esimerkiksi koko spektrin hallinta ja datafuusio ovat sotilaspuolella selviöitä, mutta siviilisovelluksissa vielä uusia.
– Akateemisen, ”virallisen” tulevaisuudentutkimuksen tuloksia olen hyödyntänyt vähän. Futurologian tai tulevaisuudentutkimuksen nimen alla tehdyt työt ovat usein skenaarioita. Esitetään vaihtoehtoja, joista ainakin periaatteessa voi valita. Minä haluan esitellä tulevaisuuden pakollista oppimäärää, asioita, jotka toteutuvat riippumatta siitä, mitä ihmiset yrittävät tai haluavat tehdä.
– Kirjoittajan omaa pohdintaa on mukana paljon. On pakko olla. Jyvät on seulottava akanoista. On tehtävä yhteenvetoja. Kirja on toimitusjohtajan yhteenveto kansalaisille, jotka haluavat osallistua päätöksentekoon. Tämä on vielä yksi tapa sanoa, kenelle kirja on kirjoitettu.