”Väärällä tavalla köyhä” – Median köyhä ei kelpaa hyväosaisille

Marianna Laiho

Suomessa tutkitaan köyhyyttä, ja siitä uutisoidaan tiedotusvälineissäkin melko paljon. Miksi köyhien omaa ääntä on kuitenkin vaikea tuoda julkisuuteen? Millainen köyhä miellyttää mediaa? Köyhyystutkija, sosiaalityöntekijä, tiedottaja ja toimittaja vastaavat.

Kuva: Mostphotos.

Professori Juho Saari Tampereen yliopistosta kertoo olleensa jokin aika sitten puhumassa viidellekymmenelle eteläsuomalaiselle päättäjälle.

Hän tiedusteli, kuinka moni on käynyt eräällä Espoon ”hyvämaineisella alueella”. Puolet käsistä nousi. Entä ”huonomaineisella alueella”? Yksi käsi nousi.

– Nämä ihmiset kuitenkin päättävät huonomaineisillakin alueilla asuvien ihmisten elämästä, Saari sanoo.

Tutkimusten mukaan mitä ylemmäs yhteiskunnan hierarkiassa mennään, sen kielteisemmin hyväosainen määrittelee köyhän. Yleensä laiskaksi. Samaten jos ihmisellä ei ole omakohtaista tai lähipiirin kokemusta työttömyydestä tai rahat vievästä pitkäaikaissairaudesta, vähävaraisen asemaan voi olla vaikea eläytyä.

Miten media on onnistunut köyhyydestä kertomisessa? Onko empatiakuilu todellinen?

Systeemi halutaan nähdä mätänä

Suomessa sekä tutkitaan köyhyyttä että kerrotaan siitä mediassa melko paljon. Saari kehuu köyhyydestä kirjoittavia toimittajia yleisesti ottaen aiheeseen perehtyneiksi.

Päivä- ja iltapäivälehdet aiheuttavat kuitenkin ajoittain turhan herkästi moraalipaniikkia. Näin käy hänen mielestään varsinkin silloin, kun julkisuuteen putkahtaa sosiaaliturvaa väärin käyttävä ihminen.

– Saatan saada pariltakymmeneltä toimittajalta soiton johdattelevalla kysymyksellä ’onhan tällainen väärinkäyttö kauheaa’, hän sanoo.

Ongelmallisena hän pitää myös sitä, että hallituksen pienikin sosiaaliturvaan tekemä heikennys uutisoidaan kuin kaikki menisi nyt pieleen. Asiaa ei auta, että samaan aikaan on tehty parannuksia.

– Sanoin tästä kerran eräälle toimittajalle. Hän vastasi, että DDR:ssä tehtiin uutisia hyvistä asioista, Saari sanoo.

Hänen mukaansa paisutteleva uutisointi siirtyy usein poliittiselle tasolle. Aina löytyy poliitikko, joka käyttää sitä hyväkseen ja kertoo, että Suomen sosiaaliturva on mätä.

Myös sosiaalisessa mediassa alkaa kuohua. Asia saa siellä helposti oudot mittasuhteet.

Leimaavat otsikot pelottavat

Köyhyys ei ole vain rahanpuutetta, vaan myös mielentila. Pitkittyessään köyhyys vie ihmisestä mehut. Kotikäyntejä tekevät sosiaalialan työntekijät ovat ammattiryhmä, jolla on tietoa köyhien arjesta enemmän kuin kenties millään muulla ammattikunnalla.

Tunnetusti alan työntekijät ovat kuitenkin varovaisia antamaan medialle haastatteluja ja ottamaan kantaa.

– Syitä on monia, kouluttaja ja sosiaalityöntekijä Laura Tiitinen sanoo. Tiitinen tutkii sosiaalialan työntekijöiden mediasuhdetta Lapin yliopistoon tekeillä olevassa väitöskirjassaan.

Syynä voi olla työntekijän arkuus ja alan vaikenemisen perinne. Työntekijä saattaa pelätä, että hän sanoo asioita väärin tai sanottu vääristyy jutussa. Myös sosiaalisen median vihapuhetta pelätään.

Joillakin työntekijöillä on kokemusta siitä, että otsikko on ollut leimaava, vaikka juttu ei sitä olisikaan.

– Työntekijät osvat hyvin tarkkoja, ettei asiakkaisiin kohdistu heidän taholtaan minkäänlaista syyllistämistä, Tiitinen muistuttaa.

Sosiaalialan työntekijöihin kohdistuu myös vainoa, mikä saa Tiitisen pohtimaan nimellä ja kuvalla annetun haastattelun pakottavuutta.

– Vaikka työntekijä olisi jutussa omalla nimellään, pitääkö aina mainita kaupunki ja työnantaja, hän kysyy. Työntekijä olisi hänen mielestään vapaampi puhumaan omasta kokemuksestaan, kun hänen ei tarvitse edustaa koko työyhteisöä.

Kuka on oikeasti köyhä?

Omalla nimellä kuvan kanssa puhuminen koskee erityisesti köyhiä itseään.

Monilla on huonoja kokemuksia mediassa esiintymisestä. Sen sijaan, että lukijat pohtisivat poliittisten päätösten seurauksia, aletaan epäillä haastateltavan köyhyyden aitoutta.

– Köyhyydestä kertovista jutuista tulee valtavasti palautetta. Palautteen perusteella empatiakuilu on todellinen, toimittaja Satu Vasantola Helsingin Sanomista sanoo.

Hänen mukaansa köyhän on vaikea olla ”oikealla” tavalla köyhä, jotta se kelpaisi hyväosaisille. Esimerkiksi eräässä jutussa mainittiin kaupasta ostettu broileri, joka olisi lukijoiden mielestä pitänyt ostaa halvemmasta kaupasta. Toisessa jutussa lasten koulukuvien lunastaminen nähtiin todisteena, että rahaa kyllä on. Kun eräät vanhemmat kertoivat hankkivansa kaikki vaatteet kierrätettynä, jo kertaalleen käytetyt alusvaatteet tulkittiin merkiksi huonosta vanhemmuudesta.

Sen sijaan, että lukijat pohtisivat poliittisten päätösten seurauksia, aletaan epäillä haastateltavan köyhyyden aitoutta.

Vastaavanlaista palautetta ei tule suinkaan vain valtalehteen. Suomen köyhyyden ja syrjäytymisen vastainen verkosto EAP on kerännyt köyhien haastatteluista saamaa palautetta: Köyhä ei saisi pitää koiraa eikä muitakaan lemmikkejä, koska niistä tulee kuluja. Vähävaraisille muistutetaan, että metsät ovat täynnä marjoja ja sieniä, ja juurekset ovat halpoja. Lista on loputon.

– Palaute kertoo siitä, että yhteiskunta on eriytynyt, ja erilaisissa asemissa olevien ihmisten on vaikea kuvitella toistensa arkea. Toisaalta näin on voinut olla ennenkin, mutta sosiaalinen media on nostanut asenteet selkeämmin esiin, Vasantola arvelee.

Hän sanoo pitäneensä ennen tärkeänä, että haastateltavat esiintyivät jutussa nimellä ja kuvalla. Palautteen seurauksena hän on muuttanut mieltään ja alkanut hyväksyä nimettömyyden useammin.
– Silloinkin, kun haastateltava itse halua kertoa nimellään, keskustelen hänen kanssaan, tietääkö hän varmasti, mitä siitä voi seurata.

Vammainen köyhä ei kiinnosta

Vaikka köyhyydestä kirjoitetaan, edelleen löytyy vähävaraisia, joista media ei ole kiinnostunut.

– Vammaiset köyhät eivät mediaan pääse. Asumispalveluyksiköissä asuvien tulot saattavat riittää asumiseen ja ruokaan, mutta ei juuri muuhun. He voivat olla täysin sidottuja kotiinsa, Tiitinen sanoo.

Vielä syvemmässä köyhyydessä ovat ne, jotka eivät ole missään palvelujen piirissä. Syystä tai toisesta he eivät tiedä tai kykene hakemaan etuuksia.

– Moni toimittaja osaa jo soittaa tunnetuille köyhyystutkijoille Juho Saarelle ja Maria Ohisalolle. Samaan aikaan iso määrä hyviä tutkimuksia jää kuitenkin kokonaan piiloon, kun toimittajat eivät ymmärrä kysyä eivätkä tutkijat ja yliopistot osaa
niitä markkinoida oikeille ihmisille, Tiitinen sanoo.

– Tiedeviestinnässä olisi monella tapaa parantamisen varaa.

Köyhyyteen ei saa tottua

Mihin suuntaan median köyhyys juttujen tulisi mennä?

– Yksilötarinoiden laajentaminen nykyistä laajemmiksi analyyseiksi ja köyhyyden taustoittaminen olisi tärkeää, Kuka kuuntelee köyhää? -verkoston viestintävastaava Tuula Paasivirta sanoo.

Enemmän mediassa tulisi pohtia myös sitä, mitä köyhyys merkitsee koko yhteiskunnalle, myös keskiluokalle.

– Kun kaikki ihmiset pidetään mukana, se takaa parhaiten yhteiskuntarauhan, Paasivirta sanoo.

Jos hyväosaiset sulkevat köyhyydeltä silmänsä, sillä on vaikutuksensa myös koululaitokselle. Ylisukupolvisen köyhyyden mekanismeja tulisi avata. Kuinka laajasti köyhyys vaikuttaa lapsen elämään? Ei ole lapsen syy syntyä köyhään perheeseen.

Tiitinen muistuttaa, että hyvien sosiaalipalvelujen ylläpito on koko kansakunnan takia tärkeää.
– Muuten totumme ja hyväksymme pikku hiljaa rakenteellisen köyhyyden, esimerkiksi sen, että meillä on kerjäläisiä tai kaikille ei ole kotia.

– Media voisi olla mukana keksimässä uusia ratkaisuja rakenteelliseen köyhyyteen, Tiitinen sanoo.

Pääkirjoitus
Ulla Järvi: Portto vai silpputyöläinen? Tutkijalta termit toimittajan suuhun

JUSSI VALTONEN: TIETEEN TOISTETTAVUUSKRIISI ON UHKA MYÖS TIEDEJOURNALISMILLE
Jussi Valtonen: Tiedeyhteisön ankarat kasvukivut
Jussi Valtonen: Kriittisyyttä myyntipuheisiin

DINOSAURUKSIA, IHMISIÄ JA KÄÄRMEITÄ
Maija Karala: Kuinka dinonäyttely syntyy?
Jukka Mikkonen & Jarkko S. Tuusvuori: Saunamatka Vienaan
Antti Koli: Käärmeet lehdissä ja luontokamerassa
ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Salla Nazarenko: Algoritmivallan hallinnassa nopeus on valttia
Helena Raunio: Energiamurros ja ilmastonmuutos yhdistävät – Journalisti loikkaa yli maiden rajojen

ALGORITMIT JA ENERGIAMURROS HAASTAVAT TIEDEVIESTIJÖITÄ
Pasi Kivioja: Tekoälyn peruskurssi kasvattaa mediakriittisiä kansalaisia
Mikko Suominen: Kaikki hyvä ei maksa – tutustu ilmaisohjelmiin!
Kolumni
Salla Nazarenko: Perustulo venäläiseen malliin

Näin sen luin
Sanna Kivimäki: Riippuu ja roikkuu…niin mistä?

Kirjat
Pekka Wahlstedt: Tutkijoilla näytön paikka parantaa tiedeviestintää
Pekka Wahlstedt: Robotteja syvemmältä
Pekka Wahlstedt: Teknisesti tekoälystä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin