Vallan satiiri on vallankäyttöä itsekin

Pekka Wahlstedt

Janne Zareff: Kuinka vallalle nauretaan. Poliittinen satiiri Suomen televisiossa. Gaudeamus 2020.

Tuulimylly, Piikkis, Jatkoaika, Orvokki, Me krokotiilit, Apinatasavalta, Sirkus Pasila, Ryydinkeksijät, Merirosvoradio, Frank Pappa Show, Itse valtiaat, Iltalypsy, Hyvät herrat, Hukkaputki, YleLeaks, Presidentin kanslia…

Nämä ovat suomalaisia politiikkaa ruotivia satiiriohjelmia – eikä tässäkään kaikki. Kuitenkaan satiirista ei ole tehty kirjaa saati tieteellistä tutkimusta. Janne Zareff korjaa asian kirjassaan, joka kokoaa suomalaisen satiirin yksien kansien väliin. Zareff on asiantuntija jo siinä, että hän on itsekin käsikirjoittanut esimerkiksi Noin viikon uutisia.

Ensimmäinen tv-satiiri oli vuonna 1964 alkanut Tuulimylly. 60-luvun satiiri oli vakavaa ja julistavaa, tunnetuimpana esimerkkinä vuonna 69 OMAkabareessa esitetty Laulu 20 perheestä. 70-luvulla Kekkosen mahtihahmon varjossa tarjontaa valvova Ylen ohjelmaneuvosto hiljensi satiirin. Tosin satiiria löytyi kevyemmässä ja viihteellisemmässä muodossa, ja Spede Pasanen nousi 70-luvulla tv-komiikan kuningaaksi.

Värikkään ja iloittelevan 80-luvun satiiri oli ajanhengen mukaista. Hukkaputki teki Idän suhteiden parodioimisella selväksi ettei ulkopolikiikassa enää ollut tabuja. 80-luvun lopulla satiirin suosio laantui – syynä ilmeisesti se, että kaikilla meni niin hyvin ettei satiiriin ollut aihetta.

90-luvulla laman iskiessä satiirin kultakausi alkoi, ja esimerkiksi Frank Pappa Showssa leikattiin kirveellä siivuiksi Iiro Viinasen pahvihahmo. Toisaalta tuolloin pilkan painopiste alkoi siirtyä poliitikkojen ajamista asioista näiden henkilöön, ja esimerkiksi Martti Ahtisaaren ylipainosta tuli pilkkakirveiden lempikohde.

Zareff myös tuo esiin, että satiiri ei vain pilkkaa valtaa, vaan edustaa itsekin valtaa, jo siinä mitä valitsee kohteekseen ja mistä näkökulmasta asioita tarkastelee. Alusta lähtien satiiria ovat käyttäneet aseenaan niin vasemmisto kuin oikeistokin.

Nyt poliittinen tv-satiiri on valloittanut koko maailman, eikä tutkijoiden mukaan esimerkiksi Yhdysvaltain yhteiskunnallista keskustelua pysty enää edes ymmärtämään, jollei tunne poliittista satiiria. Zareff ennustaakin, että satiiri siirtyy yhä enemmän sosiaaliseen mediaan. Satiiria voi käyttää sekä hyvään että pahaan, ja siitä kamppailevat niin diktaattorit, demokraatit kuin terroristit ja muut valtaa tavoittelvat ryhmät.

KONFERENSSEISSA – VANHAN NORMAALIN AIKAAN

Jessica Haapkylä: Merikonferenssi San Diegossa
Jari Mäkinen: Kolme aata ja Seattle (missä on monta syytä olla uneton)

MUSEOKIERROKSELLA JAPANISSA

Niklas Bengtsson: Ylevyyden ylistys – Tokion Kansallismuseo
Niklas Bengtsson: Japanilaista mediahistoriaa metsästämässä

Kolumni

Salla Nazarenko: Koronakriisi ja läskikammmo

TÄSTÄ RIITTÄISI PUHUTTAVAA…

Katri Karasma: Tiedonvälitys ongelmana äidinkielen opetuksen kehittämisessä

Tiedetoimittaja-lehti

Julkaisija

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

Toimitus

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti) | ISSN 1235-0338 (Painettu)

Tiedetoimittaja-lehti on sitoutunut vastuulliseen journalismiin