Tuukka Tammi valittiin Tiedetoimittajain liiton uudeksi puheenjohtajaksi

29.11.2017 | 10:07

Suomen tiedetoimittajain liiton uudeksi puheenjohtajaksi valittiin 29.11.2017 liiton vaalikokouksessa Yhteiskuntapolitiikka-lehden päätoimittaja, VTT Tuukka Tammi.

Hän aloittaa luottamustehtävässään ensi vuoden alussa. Tuukka Tammi on istunut liiton hallituksessa kolme vuotta. Hän on liiton koulutustyöryhmän jäsen ja mm. toimittanut yhdessä Ulla Järven kanssa viime vuonna ilmestyneen Maito tappaa – ja muita outoja tiedeuutisia -tietokirjan.

Nykyinen puheenjohtaja, Mikko Myllykoski, on toiminut tehtävässä kolme viime vuotta, eikä häntä siten voitu enää valita uudelleen.

Myös liiton hallitus sai uusia jäseniä erovuoroisten tilalle. Ehdokkaita hallitukseen oli kaikkia viisi, ja varsin tiukan äänestyksen jälkeen hallitukseen valittiin uusina jäseninä jyväskyläläinen vapaa tiedetoimittaja Mari Heikkilä ja Tampereen yliopiston aluetieteen professori ja rahapelaamisen dosentti Pauliina Raento. Uudelleen hallitukseen valittiin Husari-lehden toimittaja Jukka Lehtinen.