Uutiset

Paluu tulevaisuuteen – Tiedetoimittajain liiton 30-vuotisseminaari

26.09.2015 | 12:01

(Trilogian 3. osa)
Perjantaina 23. lokakuuta 2015
Tiedekeskus Heureka, Vantaa

Kongressi keskittyy puhumaan, muistelemaan ja kuvittelemaan ottaen huomioon mahdolliset riskit ja todennäköisyydet sekä pitämään kiinni kaikista mahdollisuuksista.

Kuva: Shuttersock

Kuva: Shuttersock

OHJELMA

Klo 11.45–13 Ilmoittautuminen ja tutustuminen Heurekan näyttelyihin

Klo 12–13 Omakustanteinen lounas (ennakkoilmoittautuminen)

Klo 13–13.15 Avaus
Tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja, Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski

Klo 13.05–13.45 Media vuonna 2045
Projektitutkija Juho Ruotsalainen, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Klo 13.45–14.00 Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen tervehdys liitolle

Klo 14–14.15 Median digitaalinen tulevaisuus -kommentti
Digital direktör Sami Kallinen, KSF Media

Klo 14.15–15.00 Minne matka, tiedetoimittaja?
Kirjailija, vapaa tiedetoimittaja Jussi Valtonen

Klo 15.00-15.45 Iltapäiväkahvit ja opastettu näyttelykierros

Klo 15.45 – 16.30 Teknoelämää 2035 – Miten teknologia muuttaa tulevaisuuttamme
Futuristi Elina Hiltunen, What´s Next Consulting Oy

Verryttelyä ja porinaa


Klo 16.40-17.30
Paneeli: Ammattina ennustaminen
Keskustelijat:
Apulaisprofessori Anna Keski-Rahkonen, Helsingin yliopisto, Kansanterveystieteen osasto.
Vanhempi ekonomisti Meri Obstbaum, Suomen pankki, Rahapolitiikka- ja tutkimusosaston ennustetoimisto
Meterologi Juhana Hyrkkänen, Ilmatieteen laitos

Klo 17.30 Päätös ja siirtyminen vastaanotolle

Suomen tiedetoimittajain liiton 30-vuotisvastaanotto

Klo 18–20 Tiedetoimittajain liiton 30-vuotisvastaanotto, Heureka
Juontajina Katja Bargum ja Jari Mäkinen
Ohjelmassa muisteluita, tulevaisuuden irtiottoja ja Otatko riskin -näyttely
Buffet

Klo 20.30–22 Liiton viralliset jatkot Tulisuudelman yökerhossa
”Back to the eighties” – Pasi-Helena -nostalgiabändi
Snacks-tarjoilua

Klo 22– Epäviralliset jatkot Tulisuudelman yökerhossa, jossa keikalla on myös hyvin nostalginen Neljä ruusua. (Omakustanteinen)

ILMOITTAUDU KAIKKIIN PÄIVÄN TAPAHTUMIIN KLIKKAAMALLA TÄTÄ LINKKIÄ

Onko verkkokirjoituksella tieteellistä arvoa?

28.08.2015 | 3:17

Maria Lassila-Merisalo

Näyttökuva 2015-7-9 kello 17.57.40

Jos tutkijat tekevät tutkimusta vain rahoittajille ja toisilleen, mitä virkaa tutkimuksella edes on?

Tämä oli ydinsanoma tiedeviestintään kantaa ottavassa tekstissäjonka kirjoitin keväällä. Teksti julkaistiin Avoin tiede ja tutkimus ‑hankkeen verkkosivulla. Hanke on Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen.

Ilmoitin uudesta julkaisusta työpaikkani Jyväskylän yliopiston kirjastoon, jonne julkaisujen kirjaaminen on meillä keskitetty. Minulle vastattiin, että valitettavasti tällainen blogitekstiksi luettava julkaisu ei kuulu vielä Opetus- ja kulttuuriministeriön luokittelujärjestelmään ja jää täten kirjaamatta.

                                                                                         ”Tieteen kansantajuistaja ei saa työstään virallista meriittiä”

Vuoden 2004 lakiuudistuksessa yliopistoille annettiin kolmas tehtävä: perinteisen tutkimus- ja opetustehtävänsä ohessa niiden tulee ”toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta”.

Muutos ei ollut järin mullistava. Yliopistoinstituutioon on alusta alkaen liittynyt luontevasti yhteiskunnallinen osallistuminen.

Eri asia on, kannustaako yliopisto tutkijoitaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Toisinaan tuntuu siltä, että akateeminen instituutio vaalimalla vaalii kuilua itsensä ja maailman välissä.

Tieteen kansantajuistaja ei saa työstään virallista meriittiä, vaan jopa päinvastoin: hänen akateemiset ansionsakin saatetaan asettaa kyseenalaisiksi.

Tieteelliset journaalit tavoittavat kuitenkin melko vähän ei-akateemisia lukijoita. Yliopiston kolmannen tehtävän toteuttamiseksi tarvitaan tutkijoita, jotka kirjoittavat vierailijakolumneja, esseitä ja asiantuntija-artikkeleita sellaisiin julkaisuihin, jotka tavoittavat lukijamassoja. Myös blogeihin, joita on Suomessakin kirjoitettu jo hyvän toistakymmentä vuotta.

                            ”Vuodesta 2017 alkaen rahoitusta ohjataan entistä selvemmin korkean tason julkaisuihin.”

Julkaisut muodostavat 13 prosentin osuuden yliopistojen rahoituspotista. Kuluvan vuoden alusta lähtien tämän osuuden jakoperusteena on toiminut Julkaisufoorumin tasoluokitus.

Luokituksessa julkaisut on jaettu neljään tasoon: 0, 1, 2 ja 3. Yliopisto saa eniten rahaa kakkos- ja kolmostason julkaisuista. Elämme nyt siirtymäkautta, ja vuodesta 2017 alkaen rahoitusta ohjataan entistä selvemmin korkean tason julkaisuihin.

Julkaisufoorumin ylläpitäjät korostavat, ettei luokitusta tule käyttää yksittäisen tutkijan työn arviointiin saati ohjaamiseen. Tästä huolimatta on tutkijoita, joiden on käsketty julkaista ainoastaan kakkos- tai kolmostason julkaisuissa. Tästä saattaa esimerkiksi seurata, että tutkija ei voi julkaista oman alansa tutkimusta suomeksi. Tämä ei totisesti edistä yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Jotakin hyvääkin: tämän vuoden alusta lähtien kaikenlaiset yleistajuiset julkaisut, kuten artikkelit ammatti- ja yleisölehdissä, ovat olleet mukana rahoitusmallissa. Kerroin on minimaalinen 0,1, mutta symbolinen arvo vie oikeaan suuntaan.

                                                                                                                                       ”Minä suivaannuin.”

Miten kävi oman blogitekstini? Minä suivaannuin. Lähetin ministeriöön sähköpostia ja tiedustelin, miten voi olla mahdollista, että tiedeviestintää käsittelevä, yliopiston kolmatta tehtävää täsmällisesti edustava ja ministeriön oman hankkeen sivuilla julkaistu teksti ei täyttäisi tieteellisen julkaisun vaatimuksia?

Ylitarkastaja vastasi, että ministeriön tuoreimman linjauksen mukaan julkaisuni kuuluu kuin kuuluukin tämän vuoden alusta lähtien luokkaan E, suurelle yleisölle suunnatut julkaisut.

Välitin ylitarkastajan viestin yliopiston kirjastoon ja sain julkaisuni tietokantaan. Informaatikko kiitti ja lupasi kertoa uudesta käytännöstä kaikille julkaisutietojen kirjaajille. Ministeriö kun tiedottaa uudet käytännöt yliopistolle vasta syksyllä.

Ei niin pientä matoa, ettei se pyrkisi eteenpäin, kirjoitti Esa Kero aikanaan. Mutta hitaasti tässä mennään.

Iän karttuessa uni ei ole yhtä syvää

20.08.2015 | 11:29
Psykologi Soili Kajaste kertoi unen merkityksestä, jota ei sovi väheksyä missään elämänvaiheessa.

Psykologi Soili Kajaste kertoi unen merkityksestä, jota ei sovi väheksyä missään elämänvaiheessa.

Sini Autio

Unen ja valveen vuorottelu on elämän  perusrytmejä. Nukumme, jotta emme uupuisi ja jotta  elimistömme toiminnat palautuisivat päivän rasituksista. Unessa myös aivoja siivotaan valveen aikana kertyneestä kuonasta. Myös kaikki eläimet nukkuvat. Tarvitsemme unta ainakin kerran vuorokaudessa.

Perustietoja unesta ja ikääntymisestä jakoi Tiedetoimittajien Huuhkajat-ryhmälle alkukesän terveys- ja hyvinvointipäivässä Nuuksiossa esitelmöinyt psykologi, psykoterapeutti Soili Kajaste.

Unettomuus on yleisin unihäiriö, ja kroonista unettomuutta esiintyy 5–12 prosentilla aikuisväestöstä, tilapäistä noin kahdella kolmasosalla. Unettomuus lisääntyy 40. ikävuodesta eteenpäin. Unettomuuden tavallisuus johtuu siitä, että uni on luonnostaan herkkä häiriintymään, elämän poikkeavat tapahtumat häiritsevät helposti unta. Ihmisen biologiseen perimään kuuluu, että herkästi heräävät ovat vaaratilanteissa säilyneet hengissä ja herkkyys herätä on kertynyt perimään. Unen tarve onkin perinnöllinen ominaisuus.

Vuorokausirytmin lisäksi uneen kuuluu myös unen sisäinen, noin puolentoista tunnin mittainen rytmi. Nukahdettaessa vaivutaan kevyiden vaiheiden kautta syvempiin vaiheisiin, minkä jälkeen uni alkaa kevetä. Kevyestä unesta siirrytään REM-vaiheeseen ja ketju alkaa uudestaan kevyen unen kautta. Sisäisen rytminsä vuoksi uni on siis noin puolentoista tunnin välein kevyttä. Monet huonosti nukkuvat heräävätkin kahden, kolmen unisyklin jälkeen, eivätkä saa enää unta. Terveellä nuorella aikuisella unisyklit ovat selväpiirteisiä. Vanhemmiten uni muuttuu aiempaa rikkonaisemmaksi ja kevyemmäksi. Iän karttuessa emme enää saavuta samaa unen syvyyttä kuin aiemmin.

Päivät, joista puuttuu unen ja valveen kontrasti vievät unen keneltä tahansa, mutta erityisesti iäkkäiltä. Eräässä tutkimuksessa, joka tehtiin vanhusten hoitokodissa, vanhukset nukahtivat viisi kertaa  päivässä ja olivat hereillä 32 kertaa yössä.

Nukkumisajakohdat ovat myös yksilöllisiä: iltauninen ja aamun virkku 40 %, aamu-uninen ja illan virkku 31 %, sekä aamu- että iltauninen 12 % ja sekä aamun että illan virkku 17 %. Unen ajankohta on osittain paikkasidonnainen. Jos on lapsesta asti tottunut pohjoisilla leveysasteillamme noudatettavaan päivärytmiin, voi olla vaikea tottua esimerkiksi Välimerenmaiden rytmiin.

– Uni ja valve vaikuttavat toisiinsa: niin nukut kuin valvot ja niin valvot kuin nukut. Jos nukkuu huonosti, päiväkin on huono. Hyvää yöunta seuraa hyvä päivä. Hyvästä yöunesta kaannattaa siis pitää huolta, painotti Soile Kajaste.

Kestävää kehitystä tulee Euroopasta

Tiedetoimittajien retkipäivässä saatiin paljon tietoa myös itse paikasta.

Suomen luontokeskus Haltian on suunnitellut arkkitehti, professori Rainer Mahlamäki. Arkkitehti vaati rakennuksen sijainnilta kolmea asiaa: peruskalliota, isoa järveä ja metsää. Paikka on Nuuksion kansallispuistossa Nuuksion Pitkäjärven rannalla Solvallan urheiluopiston naapurissa. Haltia on otettu käyttöön vuonna 2013. Rakennuksen muoto lähtee ekotehokkaasta munan muodosta, josta saa tilavan sisuksen suhteellisen vähällä ulkoseinän pinta-alalla. Rakennuksen lähes koko energia tuotetaan aurinkopaneleilla. Ensimmäisen vuoden kävijämäärä oli 130 000 ja toisen vuoden on jo ylittänyt 100 000 kävijää. Suomen luontokeskus Haltia on yksi kuudesta voittajasta Vuoden eurooppalainen museo (EMYA) -kilpailussa. Haltia on myös ensimmäinen kestävän kehityksen palkinnon saanut museo Euroopassa.

Haltia on ensimmäinen julkinen puurakenteinen rakennus Suomessa. Sisäelementit ovat kuusipanelia, lattiat ja kalusteet saarnipuuta. Talossa on Suomen ainoa puurakentamiseen toteutettu hissi. Ulkoverhous on kvartsipuhallettua mäntyä. Kvartsikäsittely vähentää materiaalin tulenarkuutta. Ulkorakenteissa on myös käytetty lehtikuusta. Kattoa verhoaa maksaruohoistutus.

Lisätiedot: haltia.com

 

 

Maailman suurin tiedeshow 2015

07.05.2015 | 2:29
Jarmo Salmela

 

Suurin yllätys Milanon EXPO 2015 maailmannäyttelyssä on, että se on todella suuri tiedeshow. Maailmannäyttelyn teemana ovat ruoka Feeding the planet ja uusiutuva energia Energy for life.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Milanon Expon tunnus on ”Tree of life”.

Milanossa on esillä 145 maata, 65 omalla paviljongilla. Tiede on isossa osassa kaikkia paviljonkeja ja näyttelyitä. Ympäristöä, ruoan tuotantoa, biodiversiteettia ja kulttuureja havainnollistetaan kaikilla mahdollisilla vuorovaikutteisilla ja visuaalisilla tekniikoilla.

1851 Lontoon maailmannäyttelystä alkaen Expot ovat esitelleet maailmalle uusia ikonisia tuotteita puhelimesta, kaukopuhelista ja ketsupista alkaen ja monesta säilyneestä messurakennuksesta on tullut osa maailman kulttuuriperintöä, kuten Eiffel-tornista.

Näyttelytekniikoiden tulevaisuudesta kiinnostuneille Expo on pakollinen vierailukohde. Nähtävää on 360-3D-animaatioista 5D-katsomoihin ja mitä erilaisimpiin proijoisntiratkaisuihin. Samalla tiedettä ja taidetta on yhdistetty oivaltamiseen mitä luovemmilla tavoilla.

Japani esittelee paviljongissaan tulevaisuuden ravintolaa. Etelä-Korean näyttelyssä on robottien tahdittama show. Perinteisin tyyli löytyi Kiinan yritysnäyttelyn alakerrasta, jossa on muun muassa heidän kuukulkijansa 1:1 kopio.

Expon mielenjäävimpiä näyttelyitä on Englannin Wolfgang Buttressin suunnittelma alumiininen mehiläispesä. Se perustuu Dr Martin Bencikin tutkimuksiin tarhamehiläisten hyvinvoinnista. Näyttelyrakennuksen valaistus ja äänimaailma muuttuvat todellisen mehiläispesän aktiviteetin mukaisesti. Taidetta ja tiedettä yhdistävä paviljonki kertoo mehiläisten roolista maailman ruoantuotannossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ison-Britannian luomus on jättimäinen mehiläispesä.

Saksan paviljonki ’Field of Ideas’ on tiedekeskus biotekniikasta kierrätykseen. Venäjä esittelee biotekniikkaa, marjoja ja ruokakulttuuriaan kuin myös modernia puurakentamista.

Arkkitehtuuri on iso osa Expoa. Puurakentamisen tyylejä ja ideoita on esillä ympäri maailmaa. Suomella puuosaamisessa ei enää ole mitään erityisasemaa. Osa noin 70 paviljongeista on huippudesignia, osa mauttomia ja osa vain erikoisia.

Viro on Milanossa esillä puuarkkitehtuurilla. Monacon paviljonki puolestaan on tehty teräskonteista. USA:n paviljongin seinä on viherkasvatusseinä, josta satoa korjataan päivittäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viro esittelee Expossa puurakentamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viherseinästä korjataan ruokaa päivittäin.

Slow Food -liikkeellä on oma alueensa. Palazzo Italian näyttelyissä on virtuaalimaisemana 21 erilaista kulttuurimaisemaa ympäri maan.

Expon osana Milanossa on taidenäyttely ’Food and art scince 1851’. Siihen on koottu niin taidetta, valokuvia ja elokuvia sekä ruoan valmistuksen ja tarjoiluun liittyvää designia.

 

Ristiriitojen maailmannäyttelyt

 

Maailmannäyttelyiden värikäs historia on täynnä sekä elämyksiä että ristiriitoja. Jo ensimmäistä maailmannäyttelyä 1851 Lontoossa Karl Marx kritisoi tapahtumaa kapitalistisen kulutuksen symboliksi.

Milanon Expo taas perinteen mukaan valmistui hieman viime tipassa, hieman avajaisten jälkeen, ja budjetti paljon ylittyneenä. Vuosi sitten kuusi johtavaa poliitikkoja ja yksi tapahtuman johtajista pidätettiin korruptiosta syytettyinä.

Avajaisten aikaan mielenosoituksissa Expoa arvosteltiin kapitalismista ja globalisaatiosta. Myös Paavi Franciscus kritisoi tapahtumaa tuhlauksesta ja liian pienestä panoksesta tasa-arvoiseen kestävään kehitykseen. Vatikaanilla on oma paviljonki.

Nepalin paviljonki tuo kevään maanjäristyksen tuhot ja Nepalin kulttuurin miljoonille kävijöille tutummaksi kuin satunnaiset kuvat televisiossa ja lehdissä. Arvo sinänsä on vieläkin mahdollisuus nähdä kaukaisten maiden kulttuuria Etelä-Amerikasta Aasiaan.

Milano ja Italia odottavat Expon vauhdittavan alueen taloutta ja turismia, kääntävän vuosien laman suuntaa ja tuovan kansainvälistä näkyvyyttä.

Maailmannäyttely on kuin olympialaiset ilman urheilua – ne järjestetään vain joka viides vuosi. 2020 maailmannäyttely on Dubaissa.

Suomi ei ole mukana Milanossa. Suomen paviljonki löytyy Venetsian biennaalista.

 

Expo 2015 on avoinna Milanossa lokakuun loppuun

 

 

 

 

 

 

 

 

Jussi Valtonen: Robert Whitaker sai vastaansa myös oman ammattikuntansa

01.04.2015 | 10:39

Robert Whitaker on palkittu amerikkalainen lääketieteen toimittaja ja kirjailija, joka on ollut muun muassa Pulitzer-finalistiehdokkaana. Hänen tuorein kirjansa Anatomy of an Epidemic voitti Yhdysvalloissa tutkivien journalistien yhdistyksen palkinnon 2010.

Robert Whitaker, mihin lääketieteessä tarvitaan tutkivaa journalismia?

– Ammattikuntaintressit ja sidonnaisuudet lääkeyhtiöihin saattavat vaikuttaa asiantuntijoihin. Esimerkiksi psykiatrialla on selvä ammattikuntaintressi edistää käsitystä psyykenlääkkeiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta. Lisäksi johtava asiantuntija saattaa tulla niin sitoutuneeksi julkisiin näkemyksiinsä, että ei ole enää täysin avoin ottamaan vastaan uutta tietoa. Kaikki tämä saattaa värittää asiantuntijoiden lausuntoja. Siksi tarvitaan tutkivaa journalismia, jossa nämä tekijät ymmärretään ja kaivaudutaan tieteellisiin julkaisuihin ja alkuperäislähteisiin.

Mitä tiedetoimittajan pitää huomioida, kun penkoo vaiettua materiaalia?

– Ensinnäkin täytyy varmistaa, että ymmärtää lähdeaineiston. Jos kyse on tutkimustuloksista, jotka kyseenalaistavat asiantuntijoiden näkemyksiä, journalistin on paras olla todella varma siitä, että ymmärtää menetelmät ja tutkimustulokset. On myös hyödyllistä jos voi näyttää, että osa asiantuntijoista on vetänyt lähdeaineistosta samoja johtopäätöksiä.

Esimerkiksi epätyypillisiä psykoosilääkkeitä juhlittiin Yhdysvalloissa suurena läpimurtona ja merkittävänä edistysaskeleena vanhempiin psykoosilääkkeisiin nähden. Saman tarinan, jonka asiantuntijat kertoivat lehdistölle, saattoi lukea myös tieteellisestä kirjallisuudesta. Kirjaani varten hankin kuitenkin Freedom of Information Act -lain avulla lääkeviranomaisten arviot lääkekokeista, jotka koskivat kolmea ensimmäistä markkinoille tuotua epätyypillistä psykoosilääkettä. Pystyin kirjoittaessani lainaamaan viranomaisten omaa lausuntoa, jonka mukaan koeasetelmat oli suunniteltu puolueellisesti, lääkkeiden paremmuudesta vanhempiin psykoosilääkkeisiin verrattuna ei ollut näyttöä, ja lääkkeet aiheuttivat paljon haittavaikutuksia. En siis ollut ainoa, joka teki tällaisia johtopäätöksiä, vaan toin vain julkisuuteen asiakirjoja, joista ihmiset eivät olleet tienneet.

 Työsi on haastanut psykiatrisen ammattikunnan arvioimaan uudelleen oman alansa tieteellistä näyttöä. Miten psykiatrikunta on reagoinut tällaiseen haasteeseen toimittajalta?

– Jotkut ovat sivuuttaneet näytön ja leimanneet minut huonoksi toimittajaksi. Siinä pienessä joukossa psykiatrikunnasta, joka on paneutunut esittelemääni tutkimusnäyttöön, olen aistivinani hienoista nolostumista siitä, että tarvittiin journalisti kokoamaan kokonaiskuva psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista. Hyvin pieni osa psykiatrikunnasta on myös alkanut sanoa, että on nyt itse alkanut löytää uutta näyttöä lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista. Minusta on rohkaisevaa, jos osa psykiatrian valtaapitävistä nyt reagoi omaan tieteelliseen tutkimuskirjallisuuteensa. Minähän journalistina tutkin vain psykiatrian omaa tieteellistä kirjallisuutta psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista ja kokosin tieteellisistä palasista yhtenäisen tarinan.

Anatomy of an Epidemic voitti tutkivien journalistien palkinnon Yhdysvalloissa 2010. Onko työsi koskaan saattanut sinua vastakkain oman vertaisryhmäsi, tiedetoimittajien kanssa?

– On toki. Monet ovat pitäneet työtäni ideologisesti värittyneenä. Kirja on tietysti toimittajille hiukan nolostuttava. Toimittajat ovat toistuvasti kirjoittaneet, että psyykenlääkkeet korjaavat kemiallisia epätasapainotiloja aivoissa. Kirjoitin joskus itsekin näin. Mutta jos tähän kertomukseen todella paneutuu, kyse oli varteenotettavasta hypoteesista, joka vain ei osoittautunut tutkimuksissa todeksi. Yhdysvalloissa psykiatrikunta on nyt alkanut myöntää tämän ja yrittää osin väittää, että kyse oli pelkästä fiktiosta, jolla lääkeyhtiöt yrittivät markkinoida lääkkeitä. Miksi siis toimittajat kertoivat virheellistä tarinaa niin innokkaasti vuosien ajan? Siksi, että he haastattelivat vain asiantuntijoita eivätkä välittäneet tieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta. Palkinto tuntui erityisen merkitykselliseltä, koska siinä tunnustettiin, että kirja perustui huolelliseen tieteelliseen tutkimuskatsaukseen ja edusti hyvää journalismia.

Puhuit Helsingissä siitä, kuinka tieteelliset faktat erotetaan markkinoinnista. Eli miten?

– On tärkeää tarkistaa, tukevatko julkaistut tutkimustulokset asiantuntijoiden lausuntoja. Jos mahdollista, kannattaa hankkia myös muita asiakirjoja kuten lääkeviranomaisten katsaukset lääkekokeista. Myös oikeusjutut tarjoavat USA:ssa runsaan lähteen paljastavia asiakirjoja.

 

Kirjailija, tiedetoimittaja Jussi Valtonen haastatteli Robert Whitakeria vuoden 2014 syksyllä tämän vieraillessa Helsingissä mm. Suomen tiedetoimittajain liiton seminaarissa.