Uutiset

Iän karttuessa uni ei ole yhtä syvää

20.08.2015 | 11:29
Psykologi Soili Kajaste kertoi unen merkityksestä, jota ei sovi väheksyä missään elämänvaiheessa.

Psykologi Soili Kajaste kertoi unen merkityksestä, jota ei sovi väheksyä missään elämänvaiheessa.

Sini Autio

Unen ja valveen vuorottelu on elämän  perusrytmejä. Nukumme, jotta emme uupuisi ja jotta  elimistömme toiminnat palautuisivat päivän rasituksista. Unessa myös aivoja siivotaan valveen aikana kertyneestä kuonasta. Myös kaikki eläimet nukkuvat. Tarvitsemme unta ainakin kerran vuorokaudessa.

Perustietoja unesta ja ikääntymisestä jakoi Tiedetoimittajien Huuhkajat-ryhmälle alkukesän terveys- ja hyvinvointipäivässä Nuuksiossa esitelmöinyt psykologi, psykoterapeutti Soili Kajaste.

Unettomuus on yleisin unihäiriö, ja kroonista unettomuutta esiintyy 5–12 prosentilla aikuisväestöstä, tilapäistä noin kahdella kolmasosalla. Unettomuus lisääntyy 40. ikävuodesta eteenpäin. Unettomuuden tavallisuus johtuu siitä, että uni on luonnostaan herkkä häiriintymään, elämän poikkeavat tapahtumat häiritsevät helposti unta. Ihmisen biologiseen perimään kuuluu, että herkästi heräävät ovat vaaratilanteissa säilyneet hengissä ja herkkyys herätä on kertynyt perimään. Unen tarve onkin perinnöllinen ominaisuus.

Vuorokausirytmin lisäksi uneen kuuluu myös unen sisäinen, noin puolentoista tunnin mittainen rytmi. Nukahdettaessa vaivutaan kevyiden vaiheiden kautta syvempiin vaiheisiin, minkä jälkeen uni alkaa kevetä. Kevyestä unesta siirrytään REM-vaiheeseen ja ketju alkaa uudestaan kevyen unen kautta. Sisäisen rytminsä vuoksi uni on siis noin puolentoista tunnin välein kevyttä. Monet huonosti nukkuvat heräävätkin kahden, kolmen unisyklin jälkeen, eivätkä saa enää unta. Terveellä nuorella aikuisella unisyklit ovat selväpiirteisiä. Vanhemmiten uni muuttuu aiempaa rikkonaisemmaksi ja kevyemmäksi. Iän karttuessa emme enää saavuta samaa unen syvyyttä kuin aiemmin.

Päivät, joista puuttuu unen ja valveen kontrasti vievät unen keneltä tahansa, mutta erityisesti iäkkäiltä. Eräässä tutkimuksessa, joka tehtiin vanhusten hoitokodissa, vanhukset nukahtivat viisi kertaa  päivässä ja olivat hereillä 32 kertaa yössä.

Nukkumisajakohdat ovat myös yksilöllisiä: iltauninen ja aamun virkku 40 %, aamu-uninen ja illan virkku 31 %, sekä aamu- että iltauninen 12 % ja sekä aamun että illan virkku 17 %. Unen ajankohta on osittain paikkasidonnainen. Jos on lapsesta asti tottunut pohjoisilla leveysasteillamme noudatettavaan päivärytmiin, voi olla vaikea tottua esimerkiksi Välimerenmaiden rytmiin.

– Uni ja valve vaikuttavat toisiinsa: niin nukut kuin valvot ja niin valvot kuin nukut. Jos nukkuu huonosti, päiväkin on huono. Hyvää yöunta seuraa hyvä päivä. Hyvästä yöunesta kaannattaa siis pitää huolta, painotti Soile Kajaste.

Kestävää kehitystä tulee Euroopasta

Tiedetoimittajien retkipäivässä saatiin paljon tietoa myös itse paikasta.

Suomen luontokeskus Haltian on suunnitellut arkkitehti, professori Rainer Mahlamäki. Arkkitehti vaati rakennuksen sijainnilta kolmea asiaa: peruskalliota, isoa järveä ja metsää. Paikka on Nuuksion kansallispuistossa Nuuksion Pitkäjärven rannalla Solvallan urheiluopiston naapurissa. Haltia on otettu käyttöön vuonna 2013. Rakennuksen muoto lähtee ekotehokkaasta munan muodosta, josta saa tilavan sisuksen suhteellisen vähällä ulkoseinän pinta-alalla. Rakennuksen lähes koko energia tuotetaan aurinkopaneleilla. Ensimmäisen vuoden kävijämäärä oli 130 000 ja toisen vuoden on jo ylittänyt 100 000 kävijää. Suomen luontokeskus Haltia on yksi kuudesta voittajasta Vuoden eurooppalainen museo (EMYA) -kilpailussa. Haltia on myös ensimmäinen kestävän kehityksen palkinnon saanut museo Euroopassa.

Haltia on ensimmäinen julkinen puurakenteinen rakennus Suomessa. Sisäelementit ovat kuusipanelia, lattiat ja kalusteet saarnipuuta. Talossa on Suomen ainoa puurakentamiseen toteutettu hissi. Ulkoverhous on kvartsipuhallettua mäntyä. Kvartsikäsittely vähentää materiaalin tulenarkuutta. Ulkorakenteissa on myös käytetty lehtikuusta. Kattoa verhoaa maksaruohoistutus.

Lisätiedot: haltia.com

 

 

Maailman suurin tiedeshow 2015

07.05.2015 | 2:29
Jarmo Salmela

 

Suurin yllätys Milanon EXPO 2015 maailmannäyttelyssä on, että se on todella suuri tiedeshow. Maailmannäyttelyn teemana ovat ruoka Feeding the planet ja uusiutuva energia Energy for life.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Milanon Expon tunnus on ”Tree of life”.

Milanossa on esillä 145 maata, 65 omalla paviljongilla. Tiede on isossa osassa kaikkia paviljonkeja ja näyttelyitä. Ympäristöä, ruoan tuotantoa, biodiversiteettia ja kulttuureja havainnollistetaan kaikilla mahdollisilla vuorovaikutteisilla ja visuaalisilla tekniikoilla.

1851 Lontoon maailmannäyttelystä alkaen Expot ovat esitelleet maailmalle uusia ikonisia tuotteita puhelimesta, kaukopuhelista ja ketsupista alkaen ja monesta säilyneestä messurakennuksesta on tullut osa maailman kulttuuriperintöä, kuten Eiffel-tornista.

Näyttelytekniikoiden tulevaisuudesta kiinnostuneille Expo on pakollinen vierailukohde. Nähtävää on 360-3D-animaatioista 5D-katsomoihin ja mitä erilaisimpiin proijoisntiratkaisuihin. Samalla tiedettä ja taidetta on yhdistetty oivaltamiseen mitä luovemmilla tavoilla.

Japani esittelee paviljongissaan tulevaisuuden ravintolaa. Etelä-Korean näyttelyssä on robottien tahdittama show. Perinteisin tyyli löytyi Kiinan yritysnäyttelyn alakerrasta, jossa on muun muassa heidän kuukulkijansa 1:1 kopio.

Expon mielenjäävimpiä näyttelyitä on Englannin Wolfgang Buttressin suunnittelma alumiininen mehiläispesä. Se perustuu Dr Martin Bencikin tutkimuksiin tarhamehiläisten hyvinvoinnista. Näyttelyrakennuksen valaistus ja äänimaailma muuttuvat todellisen mehiläispesän aktiviteetin mukaisesti. Taidetta ja tiedettä yhdistävä paviljonki kertoo mehiläisten roolista maailman ruoantuotannossa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ison-Britannian luomus on jättimäinen mehiläispesä.

Saksan paviljonki ’Field of Ideas’ on tiedekeskus biotekniikasta kierrätykseen. Venäjä esittelee biotekniikkaa, marjoja ja ruokakulttuuriaan kuin myös modernia puurakentamista.

Arkkitehtuuri on iso osa Expoa. Puurakentamisen tyylejä ja ideoita on esillä ympäri maailmaa. Suomella puuosaamisessa ei enää ole mitään erityisasemaa. Osa noin 70 paviljongeista on huippudesignia, osa mauttomia ja osa vain erikoisia.

Viro on Milanossa esillä puuarkkitehtuurilla. Monacon paviljonki puolestaan on tehty teräskonteista. USA:n paviljongin seinä on viherkasvatusseinä, josta satoa korjataan päivittäin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viro esittelee Expossa puurakentamista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viherseinästä korjataan ruokaa päivittäin.

Slow Food -liikkeellä on oma alueensa. Palazzo Italian näyttelyissä on virtuaalimaisemana 21 erilaista kulttuurimaisemaa ympäri maan.

Expon osana Milanossa on taidenäyttely ’Food and art scince 1851’. Siihen on koottu niin taidetta, valokuvia ja elokuvia sekä ruoan valmistuksen ja tarjoiluun liittyvää designia.

 

Ristiriitojen maailmannäyttelyt

 

Maailmannäyttelyiden värikäs historia on täynnä sekä elämyksiä että ristiriitoja. Jo ensimmäistä maailmannäyttelyä 1851 Lontoossa Karl Marx kritisoi tapahtumaa kapitalistisen kulutuksen symboliksi.

Milanon Expo taas perinteen mukaan valmistui hieman viime tipassa, hieman avajaisten jälkeen, ja budjetti paljon ylittyneenä. Vuosi sitten kuusi johtavaa poliitikkoja ja yksi tapahtuman johtajista pidätettiin korruptiosta syytettyinä.

Avajaisten aikaan mielenosoituksissa Expoa arvosteltiin kapitalismista ja globalisaatiosta. Myös Paavi Franciscus kritisoi tapahtumaa tuhlauksesta ja liian pienestä panoksesta tasa-arvoiseen kestävään kehitykseen. Vatikaanilla on oma paviljonki.

Nepalin paviljonki tuo kevään maanjäristyksen tuhot ja Nepalin kulttuurin miljoonille kävijöille tutummaksi kuin satunnaiset kuvat televisiossa ja lehdissä. Arvo sinänsä on vieläkin mahdollisuus nähdä kaukaisten maiden kulttuuria Etelä-Amerikasta Aasiaan.

Milano ja Italia odottavat Expon vauhdittavan alueen taloutta ja turismia, kääntävän vuosien laman suuntaa ja tuovan kansainvälistä näkyvyyttä.

Maailmannäyttely on kuin olympialaiset ilman urheilua – ne järjestetään vain joka viides vuosi. 2020 maailmannäyttely on Dubaissa.

Suomi ei ole mukana Milanossa. Suomen paviljonki löytyy Venetsian biennaalista.

 

Expo 2015 on avoinna Milanossa lokakuun loppuun

 

 

 

 

 

 

 

 

Jussi Valtonen: Robert Whitaker sai vastaansa myös oman ammattikuntansa

01.04.2015 | 10:39

Robert Whitaker on palkittu amerikkalainen lääketieteen toimittaja ja kirjailija, joka on ollut muun muassa Pulitzer-finalistiehdokkaana. Hänen tuorein kirjansa Anatomy of an Epidemic voitti Yhdysvalloissa tutkivien journalistien yhdistyksen palkinnon 2010.

Robert Whitaker, mihin lääketieteessä tarvitaan tutkivaa journalismia?

– Ammattikuntaintressit ja sidonnaisuudet lääkeyhtiöihin saattavat vaikuttaa asiantuntijoihin. Esimerkiksi psykiatrialla on selvä ammattikuntaintressi edistää käsitystä psyykenlääkkeiden tehokkuudesta ja turvallisuudesta. Lisäksi johtava asiantuntija saattaa tulla niin sitoutuneeksi julkisiin näkemyksiinsä, että ei ole enää täysin avoin ottamaan vastaan uutta tietoa. Kaikki tämä saattaa värittää asiantuntijoiden lausuntoja. Siksi tarvitaan tutkivaa journalismia, jossa nämä tekijät ymmärretään ja kaivaudutaan tieteellisiin julkaisuihin ja alkuperäislähteisiin.

Mitä tiedetoimittajan pitää huomioida, kun penkoo vaiettua materiaalia?

– Ensinnäkin täytyy varmistaa, että ymmärtää lähdeaineiston. Jos kyse on tutkimustuloksista, jotka kyseenalaistavat asiantuntijoiden näkemyksiä, journalistin on paras olla todella varma siitä, että ymmärtää menetelmät ja tutkimustulokset. On myös hyödyllistä jos voi näyttää, että osa asiantuntijoista on vetänyt lähdeaineistosta samoja johtopäätöksiä.

Esimerkiksi epätyypillisiä psykoosilääkkeitä juhlittiin Yhdysvalloissa suurena läpimurtona ja merkittävänä edistysaskeleena vanhempiin psykoosilääkkeisiin nähden. Saman tarinan, jonka asiantuntijat kertoivat lehdistölle, saattoi lukea myös tieteellisestä kirjallisuudesta. Kirjaani varten hankin kuitenkin Freedom of Information Act -lain avulla lääkeviranomaisten arviot lääkekokeista, jotka koskivat kolmea ensimmäistä markkinoille tuotua epätyypillistä psykoosilääkettä. Pystyin kirjoittaessani lainaamaan viranomaisten omaa lausuntoa, jonka mukaan koeasetelmat oli suunniteltu puolueellisesti, lääkkeiden paremmuudesta vanhempiin psykoosilääkkeisiin verrattuna ei ollut näyttöä, ja lääkkeet aiheuttivat paljon haittavaikutuksia. En siis ollut ainoa, joka teki tällaisia johtopäätöksiä, vaan toin vain julkisuuteen asiakirjoja, joista ihmiset eivät olleet tienneet.

 Työsi on haastanut psykiatrisen ammattikunnan arvioimaan uudelleen oman alansa tieteellistä näyttöä. Miten psykiatrikunta on reagoinut tällaiseen haasteeseen toimittajalta?

– Jotkut ovat sivuuttaneet näytön ja leimanneet minut huonoksi toimittajaksi. Siinä pienessä joukossa psykiatrikunnasta, joka on paneutunut esittelemääni tutkimusnäyttöön, olen aistivinani hienoista nolostumista siitä, että tarvittiin journalisti kokoamaan kokonaiskuva psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista. Hyvin pieni osa psykiatrikunnasta on myös alkanut sanoa, että on nyt itse alkanut löytää uutta näyttöä lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista. Minusta on rohkaisevaa, jos osa psykiatrian valtaapitävistä nyt reagoi omaan tieteelliseen tutkimuskirjallisuuteensa. Minähän journalistina tutkin vain psykiatrian omaa tieteellistä kirjallisuutta psyykenlääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista ja kokosin tieteellisistä palasista yhtenäisen tarinan.

Anatomy of an Epidemic voitti tutkivien journalistien palkinnon Yhdysvalloissa 2010. Onko työsi koskaan saattanut sinua vastakkain oman vertaisryhmäsi, tiedetoimittajien kanssa?

– On toki. Monet ovat pitäneet työtäni ideologisesti värittyneenä. Kirja on tietysti toimittajille hiukan nolostuttava. Toimittajat ovat toistuvasti kirjoittaneet, että psyykenlääkkeet korjaavat kemiallisia epätasapainotiloja aivoissa. Kirjoitin joskus itsekin näin. Mutta jos tähän kertomukseen todella paneutuu, kyse oli varteenotettavasta hypoteesista, joka vain ei osoittautunut tutkimuksissa todeksi. Yhdysvalloissa psykiatrikunta on nyt alkanut myöntää tämän ja yrittää osin väittää, että kyse oli pelkästä fiktiosta, jolla lääkeyhtiöt yrittivät markkinoida lääkkeitä. Miksi siis toimittajat kertoivat virheellistä tarinaa niin innokkaasti vuosien ajan? Siksi, että he haastattelivat vain asiantuntijoita eivätkä välittäneet tieteellisestä tutkimuskirjallisuudesta. Palkinto tuntui erityisen merkitykselliseltä, koska siinä tunnustettiin, että kirja perustui huolelliseen tieteelliseen tutkimuskatsaukseen ja edusti hyvää journalismia.

Puhuit Helsingissä siitä, kuinka tieteelliset faktat erotetaan markkinoinnista. Eli miten?

– On tärkeää tarkistaa, tukevatko julkaistut tutkimustulokset asiantuntijoiden lausuntoja. Jos mahdollista, kannattaa hankkia myös muita asiakirjoja kuten lääkeviranomaisten katsaukset lääkekokeista. Myös oikeusjutut tarjoavat USA:ssa runsaan lähteen paljastavia asiakirjoja.

 

Kirjailija, tiedetoimittaja Jussi Valtonen haastatteli Robert Whitakeria vuoden 2014 syksyllä tämän vieraillessa Helsingissä mm. Suomen tiedetoimittajain liiton seminaarissa.

 

Hilkka Olkinuora 60+-tapaamisessa: Yhdessäolo ja yksinäisyys tasapainoon

31.03.2015 | 6:29

Teksti Pirjo Lääperi

– Yksinäisyys tappaa enemmän kuin ylipaino, teologi, toimittaja, kirjailija Hilkka Olkinuora aloitti luentonsa Paha ja hyvä yksinäisyys.

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan miljoona ihmistä ilmoittaa tuntevansa yksinäisyyttä. Mediassa yksinäisyys nousee otsikkoihin kun jotain kaameaa tapahtuu, kuten ihminen löydetään kotoaan kuolleena vasta kun naapurit valittavat ruumiin hajusta. Yksinäisyyteen liitetään usein myös masennus ja köyhyys.

Yksinäiset voivat päätyä itsemurhaan ja syitä tutkittaessa on noussut esiin kaksi asiaa. Itsemurhan tehneet ovat olleet yhteydessä terveydenhuoltoon, mutta siellä ei ole huomattu avun tarvetta. Toiseksi heillä ei ole ollut ketään läheistä ihmistä, varsinkaan nuorilla miehillä.

Selittävä syy ja samalla seuraus yksinäisyydelle on pelko. Erilaisuutta pelätään, kuten maahanmuuttajia tai eri tavalla käyttäytyviä ihmisiä.

Eurooppalaisessa yksinäisyystutkimuksessa kysyttiin: ”Tunnetko itsesi yksinäiseksi ja onnettomaksi?” Meillä ajatellaan, että Etelä-Euroopassa olisi vähemmän yksinäisyyttä, mutta tutkimustuloksen mukaan yksinäisyyden kokemukset lisääntyivät pohjoisesta etelään mentäessä. Olkinuora arvelee tuloksen johtuvan siitä, että suomalaiset ovat selviäjäkansaa, jonka sisu estää kertomasta yksinäisyydestä ja avun tarpeesta, halutaan tulla toimeen itse.

– Joskus yksinäisyys on ”itse aiheutettua”. Toisaalta ihminen odottaa tukea ja valittaa, kun kukaan ei käy katsomassa. Toisaalta hän torjuu tulijan sanomalla: ”Kyllä minä pärjään”. Katkeruus karkottaa ihmiset ympäriltä. Toimittajien pahe on kyynisyys. Toimittaja tietää kaiken hinnan, mutta ei minkään arvoa, Olkinuora kuvailee.

Hyvä yksinäisyys on itse valittua ja siihen liittyy usein hiljaisuus ja rauha. Hyvää, parantavaa yksinäisyyttä on joskus liian vähän elämässä, esimerkiksi pienten lasten vanhemmilla. Hyvään yksinäisyyteen kuuluvat yksityisyys ja itsemääräämisoikeus.

– Vaikka yksinäisyys tuntuu joskus hyvältä, silti meidän kohtalomme on olla yhteydessä muihin. Synnymme yksilöinä, mutta tulemme ihmisiksi vain toisten ihmisten kanssa, Olkinuora lopettaa.

Olkinuora esiintyi Tiedetoimittajien Huuhkajakahveilla 26.3.2015. Pressiklubilla.

 

Tutkijanainen jää helposti syrjään uutisissa

11.12.2014 | 11:20

Vain joka kolmas tiedotusvälineissä haastateltu tutkija on nainen. Talousuutisissa naisasiantuntijoiden kato on vieläkin suurempi.

Tämä kävi ilmi maanantaina Asiantuntijuus mediassa -seminaarissa, jossa esiteltiin Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen toteuttaman tutkimushankkeen tuloksia. Tutkimustuloksia esittelivät tutkijat Mari K. Niemi ja Ville Pitkänen.

Niemen mukaan tutkimuksessa haastatellut toimittajat eivät löytäneet erityistä syytä naisten vähäiselle näkyvyydelle. Naistutkijoita ei tietoisesti syrjäytetä asiantuntijan roolista. Vapaissa kommenteissa toimittajat kertoivat kokemuksenaan, että naistutkija kieltäytyy miestutkijaa useammin haastattelusta.

”Naiset näyttäisivät miehiä tarkemmin rajaavan oman asiantuntemuksensa, kun taas miestutkijat kommentoivat toimittajille asioita laajemmalla skaalalla”, arvioi Mari K. Niemi.

Tutkijakyselyssä kartoitettiin myös mediakontaktien yleisyyttä. Enemmistö tutkijoista kertoo saavansa toimittajilta yhteydenottoja harvoin, kerran pari vuodessa. Sukupuolten ero näkyy tässäkin. Miesvastaajista 31 prosenttia on haastateltavana usein, jopa viikoittain. Naistutkijoista näin usein mediassa on vain kahdeksan prosenttia.

”Se, että tutkimus löysi näin suuren eron miesten ja naisten välillä, on kyllä yllätys. Arjen kiireissä tätä ei näe, mutta aiomme toimituksessa puuttua näkymättömiin käytäntöihimme”, vakuutti tilaisuudessa Helsingin Sanomain talouden ja politiikan toimituksen esimies Marko Junkkari.

Junkkarin mukaan miesasiantuntijoiden ylivalta on jo havaittu talousuutisoinnissa, ja tämäkin on nostettu toimituksessa pohdintaan.

naistutkijoita

Turkulaistutkijoiden (oikealla) ensimmäiset tutkimustulokset saivat heti mediahuomiota. Jutuissa asiantuntijana esiintyi useimmiten erikoistutkija Mari K. Niemi.

 

Tutkijoiden ja toimittajien yhteistyöstä löytyi paljon toteutumattomia toiveita

Naisten ja miesten epäsuhta uutisten asiantuntijoina on vain yksi havainto Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen tutkimushankkeessa.

”Kyselyissä ja haastatteluissa olemme selvittäneet tutkijoiden ja toimittajien näkemyksiä ja kokemuksia yhteistyöstä, ja siitä tulee vielä paljon tietoa tarkemmin analysoituna”, Mari K. Niemi lupaa.

Tutkimuksen mukaan toimittajat odottavat tutkijoilta paitsi asioiden suhteuttamista ja sovellettavuutta, myös selkeitä kannanottoja ja mielipiteitä. Tutkijoista puolestaan useampi kuin joka kolmas vierasti sitä, että tutkijan pitäisi irrottautua riippumattoman tutkijan roolistaan mielipiteidensä lausujaksi.

Tutkijat ovat myös aika arkoja julkisuuskuvastaan. Joka viides kyselyyn vastanneista tutkijoista pelkäsi mediajulkisuuden vähentävän hänen akateemista painoarvoaan. Myös haastattelujen julkaisujen areenalla oli vaikutusta suhtautumiseen. Peräti 53 prosenttia suhtautui negatiivisesti iltapäivälehtien haastattelupyyntöihin.

”Ennakkokäsityksistä huolimatta tutkijoilla oli silti enimmäkseen myönteisiä kokemuksia mediayhteistyöstä, ja myös niistä iltapäivälehtijutuista”, Mari K. Niemi huomautti.

Tutkimusta varten on käyty läpi laaja media-aineisto (N=1231) Helsingin Sanomista, STT:sta ja Ylestä. Lisäksi on haastateltu useiden eri välineiden toimittajia ja toimituspäälliköitä (N=11) sekä kartoitettu kyselytutkimuksen avulla tutkijoiden kokemuksia ja näkemyksiä.

Tuloksia tullaan julkistamaan sekä tieteellisinä artikkeleina että populaareina juttuina ja tutkijoiden blogeissa. Myös Suomen tiedetoimittajain liitto suunnittelee seminaarin järjestämistä aiheen tiimoilta ensi keväänä.

Tutkimushankkeen on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö.

Teksti: Ulla Järvi

Lue lisää:

https://blogit.utu.fi/ekeskus/2014/11/10/mita-tutkija-saa-julkisuudessa-sanoa-2/