Vaalit, tutkijat ja vuorovaikutuksen sietämätön keveys

27.05.2019 | 11:00

Teksti: Terhi Tarkiainen

Kuvat: Jari Loisa

 

Kevään viimeisessä Tiedeklubissa kysyttiin, mitä tarvitaan toimivaan tiedonvaihtoon tutkijoiden ja päättäjien välillä? Ainakin tiedeviestinnän taitoja ja väyliä, aikaa vuorovaikutukselle, molemminpuolista kunnioitusta ja rohkeutta puhua vaikeistakin aiheista.

Toukokuun tiedeklubilla Finlandia-talon Café Verandassa puhuttiin tieteestä ja politiikasta. Keskustelijoina olivat pitkän linjan poliitikko ja europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, politiikan tutkija ja yliopistonlehtori Emilia Palonen Helsingin yliopistosta ja akatemiasihteeri Jaakko Kuosmanen Suomalaisen Tiedeakatemian tiedeneuvonantohankkeesta. Tilaisuuden moderoi Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan pääsihteeri Reetta Kettunen.

Miltä näytti vaalikevät 2019? Liisa Jaakonsaari aloitti keskustelun toteamalla, että vaalien alla keskustelua on vääristänyt valheellisen tiedon levittäminen, johon etenkin populistit syyllistyvät. Jaakonsaari pitikin tutkijoiden tekemää faktantarkistusta suuressa arvossa. Populismin valtavirtaistumista ja vaalivaikuttamista EU-maissa parhaillaan tutkiva Emilia Palonen toi esiin myös tutkijoiden mahdollisuuden käyttää valtaa siinä, mitä asioita keskusteluun nousee. Jaakko Kuosmanen piti tärkeänä sellaisten foorumien ja taitojen kasvattamista, jotka tukevat luotettavan tiedon jakamista. Kansalaisten on pystyttävä tunnistamaan, millä äänellä tutkija milloinkin puhuu.

Kuosmanen esitteli Suomen Tiedeakatemioiden vuoden alussa aloittamaa tiedeneuvonantohanketta, jonka tavoitteena on rakentaa Suomeen tiedeneuvonannon järjestelmä tieteellisen tiedon välittämiseksi päätösten tekijöille ja valmistelijoille. Hanke etenee kokeilujen kautta: kartoitetaan kentän nykyiset toimijat ja kerätään hyviä käytäntöjä, joita kehittää eteenpäin.

Jaakonsaari nosti esiin ongelman tunnistaa, milloin tieteentekijästä tulee tieteen ”advokaatti”. Kuosmasenkin mielestä on tärkeää löytää mallit, joilla voidaan erottaa tutkittua tietoa viestivä tieteentekijä jotain asiaa ajavasta lobbarista. Palonen haastoi käsityksen, onko edes mahdollista puhua tutkitusta tiedosta yksikössä vai onko tiede aina väistämättä moniäänistä ja debattia useiden näkökantojen välillä. Tieteen yhtenäisen kannan esittäminen päätöksentekijöille ei välttämättä ole mahdollista. Palonen korosti myös tieteenteon resurssien kiristymisen asettamia reunaehtoja: kiireen keskellä tutkija ei aina ehdi vastata toimittajien kysymyksiin ja jakaa tutkittua tietoa. Yliopistolla ei myöskään arvosteta ”jalkautuvaa tutkijaa”, joka jaksaa käydä yhteiskunnallista keskustelua. Jaakonsaari peräsi molemminpuolista kunnioitusta tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välillä.

Tieteelliselle tiedolle luonteenomainen hitaus haittaa sen hyödyntämistä nopeatahtisessa politiikassa. Tiedeneuvonantohankkeessa on huomioitu, että tiedon tuottaminen ja välittäminen ovat kaksi eri asiaa ja ne vaativat myös omat tekijänsä. Jaakonsaari kehui sekä Eduskunnan että Euroopan parlamentin tietopalvelun tarjoamaa apua. Palonen kuitenkin katsoi, että tutkijan on voitava tuottaa myös muuta kuin päätöksenteon vaatimaa tietoa. Tutkijan meritoitumisen ongelmat on havaittu myös Tieteellisten seurain valtuuskunnassa (TSV), jossa on perustettu työryhmä pohtimaan tutkijan vastuullista arviointia [LINKKI: https://tsv.fi/fi/uutiset/ty%C3%B6ryhm%C3%A4-ohjeistamaan-tutkijan-vastuullista-arviointia]. Palonen muistutti, että iso osa tutkitusta tiedosta on maksumuurien takana tieteellisissä lehdissä, joissa julkaistut tutkimustulokset eivät ole laajojen yleisöjen saavutettavissa. Avoimen tieteen [LINKKI: https://avointiede.fi/] työ on vielä kesken, jotta tutkittu tieto saataisiin avattua kaikille.

Lopuksi keskustelu kääntyi vihapuheeseen: asiantuntijana ja tutkijana oleminen julkisuudessa on käynyt vaikeammaksi esim. somehäirinnän myötä. Jaakonsaari katsoi, että poliitikot ovat jo kouliintuneet vihapuheeseen, mutta tutkijalle häirinnän kohteeksi joutuminen voi tulla yllätyksenä. Palonen viittasi ”pseudolähentymiseen” silloin, kun ihminen kokee olevansa lähellä julkisuuden henkilöä ja voivansa viestiä tälle suoremmin kuin vieraalle. Kuosmasenkin mukaan keskustelukulttuuri on koventunut ja tutkijoilta vaaditaan koko ajan enemmän osallistumista. Jaakonsaari näki tuomittavana erityisesti tutkijan tai poliitikon perheeseen kohdistuvat uhat.

Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta on selvittänyt vuosina 2015, 2017 ja viimeksi keväällä 2019 tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden saamaa häiritsevän palautteen määrää [LINKKI: https://tjnk.fi/fi/saatu-palaute-kyselyt]. Tutkijoiden ja muiden asiantuntijoiden tueksi myös avattiin 23.5. uusi verkkosivusto, häiritseväpalaute.fi [LINKKI: https://xn--hiritsevpalaute-0kbh.fi/], joka tarjoaa käytännön työkaluja häiritsevän palautteen kohteeksi joutuneille. Sivuston ovat toteuttaneet Osuuskunta Mediakollektiivi ja TJS Opintokeskus yhteistyössä Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnan ja Tutkimuseettisen neuvottelukunnan Vastuullinen tiede -hankkeen kanssa. Sivuston on rahoittanut Työsuojelurahasto.

Tiedeklubin kevään 2019 ohjelmasta vastasivat Tieteellisten seurain valtuuskunta, Suomen tiedetoimittajain liitto ja Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta. Yhteistyössä oli mukana myös Helsingin yliopiston alumniyhdistys. Kevään viimeiselle klubille oli saapunut ennätysyleisö, noin 60 tieteestä ja politiikasta kiinnostunutta. Tiedeklubit jäävät kesätauolle ja jatkuvat syksyllä.

Kaikkin kolmen Tiedeklubin podcast-tallenteet löytyvät täältä: https://soundcloud.com/user-204410129/tiedeklubi-2352019-vaalit-tutkijat-ja-vuorovaikutuksen-sie

Kevään kolme tiedeklubia osoittivat, että keskustelulle tieteestä ja tiedeviestinnästä riittää pääkaupungissa kuulijoita.