Gutenbergin patsas Strasbourgissa. Kuva: Vesa Niinikangas

Kalevi Rantanen

On sanottu, että nyt media muuttuu enemmän kuin koskaan sitten Gutenbergin. On siksi kiinnostavaa verrata 1400- ja 1500-luvun taitteen murrosta oman aikamme digikumoukseen.

Kirjapaino hämmensi alussa. Dominikaanimunkki, isä Filippo di Strata valitti media-alan rappiota Venetsiassa 1400-luvun lopussa. Kirjoja oli tullut liikaa.
Erityisesti Filippoa harmittivat saksalaiset tunkeilijat, jotka veivät italialaisilta kopisteilta töitä ja täyttivät markkinoita huonoilla painotuotteilla. Painetut kirjat olivat ”toivottoman epätarkkoja”. Niiden kirjoittajat olivat ”tietämättömiä ääliöitä”, jotka ”vulgarisoivat henkistä elämää”. Filippo itse kopioi kirjoja Venetsian vieressä Muranan saarella. Hän oli huolissaan sekä kulttuurin laadusta että omasta leivästään. Molempia uhkasi Filippon ja monien muiden mielestä kirjapaino.
Vielä vuonna 1534 Sorbonnen yliopisto vaati Ranskan kuningasta kieltämään kirjapainot. Teologeja huolestutti painotuotteiden sisältö.[1]

Lisäsikö kirjapaino sivistystä?

Kirjapaino voitti, mutta väittely tekstin vaikutuksesta jatkuu yhä.
Jopa ammattihumanistit epäilevät toisinaan kirjallisuuden valistavuutta ja hyödyllisyyttä. Science-lehti julkaisi viime vuonna tutkimuksen kirjallisuuden lukemisen vaikutuksesta aivoihin.[2]
Tutkijat olivat selvittäneet aivokuvantamistekniikoilla, mitä tapahtui, kun koehenkilöt lukivat erilaisia tekstejä. Tulos oli, että korkeatasoisen taidekirjallisuuden lukeminen kehittää mielen teoriaa, joka mahdollistaa empatian eli asettumisen toisen ihmisen nahkoihin.  Yleisen kirjallisuustieteen dosentti Maria Mäkelä Tampereen yliopistosta sanoi niin & näin – lehdessä, että työ on nollatutkimus. Hän muistuttaa, että ”paljon kirjoja lukevat ihmiset” eivät ”välttämättä ole kivoja tai hyviä”.[3]
Mäkelä viittaa kriitikoihin, joiden mukaan lyhytaikaisella tutkimuksella ei saada luotettavaa tietoa. ”Ja moraalia, jos jotakin, pitää tarkastella pitkällä aikavälillä.”
Harvardin yliopiston tutkija Steven Pinker on tutkinut keskeisen moraalimuuttujan, väkivaltaisuuden, kehitystä ja taustatekijöitä pitkällä aikavälillä. Hän on koonnut tulokset laajaan teokseen The Better Angels of Our Nature. The Decline of Violence in History and its Causes.
Alaotsikko kertoo, että väkivalta on vähentynyt. Yksi syy on lukemisen vallankumous, jonka kirjapaino mahdollisti. ”Kirjoittamisen ja lukutaidon yleistyminen nousee esiin parhaana ehdokkaana, kun etsitään eksogeenista muutosta, joka auttoi käynnistämään humanitaarisen vallankumouksen”, sanoo Pinker. Humanitaarinen vallankumous tarkoittaa kidutuksen, despotismin, uskonnollisten vainojen, kuolemanrangaistusten, poliittisten murhien, tavallisten murhien, orjuuden ja muunlaisen väkivallan vähenemistä. Muutos näkyi ensimmäisen kerran Länsi-Euroopassa 1700-luvulla.[4]
Pinker puhuu näkökulman vaihdosta, minkä kaunokirjallisuus mahdollistaa. Lukijat itkivät ahmiessaan Richardsonin Pamelan tai Rousseaun Julien kaltaisia kirjoja. He pystyivät eläytymään erilaisten ihmisten asemaan, mikä käänsi mielialoja raakoja rangaistuksia ja muita julmuuksia vastaan.
Aikajärjestys todistaa syysuhteesta. Humanitaarisia reformeja edelsivät painokone, kirjojen massatuotanto ja lukutaito. Tarvittiin toki muutakin, kuten talouden modernisaatiota sekä lakeja ja normeja, jotka saavat meidät kohtelemaan hyvin myös epämiellyttäviä ihmisiä.
Ja tietenkin tunteista on myös haittaa. Empatiaan yhteisön sisällä voi kytkeytyä antipatiaa ulkopuolisia kohtaan. Kun kansallistunne 1800-luvulla vahvistui, kasvoi usein samalla kansalliskiihko.
Silti, kun plussista vähennetään miinukset, lopputase on myönteinen. Merkittävältä osalta kirjapaino on tehnyt maailmasta entistä miellyttävämmän paikan. Sekä kirjojen lukijat että kirjojen vihaajat käyttäytyvät paremmin kuin viisisataa vuotta sitten.

Sivistääkö liikkuva kuva?

Kehitys Gutenbergin jälkeen on ollut historian toistoa. Radio, elokuva, televisio, video ja internet on ensin tuomittu tarpeettomiksi tai haitallisiksi.  Vasta myöhemmin on kysytty, voisiko niistä olla iloakin.  Kun on kysytty, on havaittu, että voi.
Otetaan yksi esimerkki. Thomas Jefferson -yliopiston psykiatri Mohammadreza Hojat ja hänen työtoverinsa ovat havainneet, että draamaelokuvien katseleminen lisäsi lääketieteen opiskelijoiden empatiaa. He näyttivät koehenkilöille pätkiä kolmesta elokuvasta: Katkera rohto (The Doctor, 1991), Henki (Wit, 2001) ja First, Do No Harm (1997). Kontrolliryhmä katseli dokumenttielokuvaa. Empatiatestissä draamaelokuvan katselijat saivat enemmän pisteitä kuin kontrolliryhmä.[5]
Sähköisen median lyhyt historia antaa perusteita olettaa, että myös uusi mediateknologia vie sisältöä enemmän myönteiseen kuin kielteiseen suuntaan.

Kiista ikuisesta tekijänoikeudesta 1700-luvulla

Sivistävän sisällön ohella kirjoittajia ja muita sisällöntuottajia on aina kiinnostanut raha.
”Vain hullu kirjoittaa muuten kuin ansaitakseen rahaa”, sanoi tri Johnson eli englantilainen kirjailija Samuel Johnson, joka eli 1709–1784.[6]
Hänen aikanaan, vuonna 1774, Englannin silloinen korkein oikeus, House of Lords, käsitteli kahden kustantajan, Donaldsonin ja Becketin, kiistaa. Becket vaati ikuista tekijänoikeutta ja syytti Donaldsonia piratismista. Donaldson vaati oikeutta kopioida kirjoja tietyn ajan jälkeen.
Japanilainen informatiikan ja kulttuurihistorian tutkija Yamada Shōji on tehnyt oikeudenkäynnistä tutkimuksen.[7]
Hän tarttui aiheeseen törmättyään tekijänoikeusongelmiin kotimaassaan viime vuosikymmenellä. Aivan aluksi niihin törmäsi hänen koulua käyvä poikansa. Opettaja oli kehottanut häntä tekemään yhteistyötä ja pyytämään apua luokkatoverilta tehtävän ratkaisemiseksi.  Mutta toveri vastasikin: ”Jos sinä kopioit sitä mitä minä olen tekemässä, sinä loukkaat minun copyrightiani.”
Tapaus koululuokassa sai Shōjin miettimään tekijänoikeuden kaksiteräisyyttä.

shutterstock_191177069-copyright

© sindlera. www.shutterstock.com


Hän halusi selvittää, mistä kaikki alkoi.
Kiistan tekijänoikeudesta oli tuonut mukanaan kirjapaino. Oli syntynyt mahdollisuus ansaita rahaa sisällöllä, mikä oli uutta.
Adam Smith kuvasi vuonna 1776 lähtötilannetta Kansojen varallisuudessa: ”… ennen kirjapainon keksimistä käsitteet oppinut ja kerjäläinen näyttävät olleen melkein synonyymejä… yliopistojen rehtorit… näyttävät usein myöntäneen kerjuulisenssejä oppineilleen.”
Kirjoittajien nostaminen kerjäläisen asemasta oli yksi syy, kun Englanti sääti vuonna 1710 maailman ensimmäisen tekijänoikeuslain, ”Annan statuutin”, kuningatar Annan mukaan. Statuutti antoi yksinoikeuden teokseen tekijälle tai sille, jolle hän oli oikeuden luovuttanut, neljäntoista vuoden ajaksi. Jos hän oli neljäntoista vuoden kuluttua elossa, hän saattoi jatkaa yksinoikeuttaan toiset neljätoista vuotta.
Yksinoikeuden maksimaalinen kestoaika oli siten 28 vuotta.
Kun statuutin suojaamia tekijänoikeuksia alkoi raueta, lontoolaiset kustantajat hermostuivat. Skotlantilaiset kilpailijat myivät vapautuneita kirjoja heidän nenänsä alla. Kimmokkeen historialliseen oikeudenkäyntiin antoi skottilaissyntyisen runoilijan James Thomsonin teos The Seasons, jota edinburghilainen kustantaja Alexander Donaldson oli ryhtynyt julkaisemaan poikansa James Donaldsonin kanssa. Thomas Becket ja neljätoista muuta kustantajaa nostivat kanteen Donaldsoneja vastaan. Kantajilla oli mielestään ikuinen kopiointioikeus teokseen, jonka oikeudet ne olivat kerran hankkineet.
Ikuisen kopiointikiellon vaatijat sanoivat, että tekijänoikeus on omaisuutta, jota laki ja tapaoikeus suojaavat. Donaldsonit vastasivat, että oikeus monistaa kirjoja on oikeus harjoittaa ammattia, jonka monopolisointi synnyttäisi perusteettoman etuoikeuden.
Tuomioistuimessa ensimmäinen Camdenin jaarli, Charles Pratt, piti ratkaisevan puheen. Hän kiteytti: ”Jos maailmassa on asioita, hyvät lordit, jotka kuuluvat koko ihmiskunnalle, tiede ja sivistys ovat luonnostaan publici juris [julkista omaisuutta], ja niiden pitäisi olla yhtä ilmaisia kuin ilma tai vesi.”
Tuomarien enemmistö päätti pitää voimassa Annan statuutit.  Päätös kertoo omistusoikeuden käsitteen hienojakoisesta erittelystä. Tuomarit olivat itse enimmäkseen suuria maanomistajia. He olivat olleet ajamassa läpi maaomaisuuden yksityistämistä. Kirjojen sisältöön he suhtautuivat toisin. Lordit olivat myös kirjojen lukijoita ja jotkut kirjoittajiakin.

Teknologia, raha ja tekijät 2010-luvulla

Ylähuoneen päätös ei lopettanut kiistaa mediasisällön olemuksesta ja kopiointioikeuksista.
Yhdysvallat sääti ensimmäisen tekijänoikeuslakinsa vuona 1790 ja on sitten vaikuttanut säännöstön kehitykseen maailmassa. Aluksi copyright kesti Englannin mallin mukaan 28 vuotta. Vuonna 1831 se pidennettiin 42 vuoteen ja vuonna 1909 jo 56 vuoteen.
Vuodesta 1928 tuli tärkeä vuosi mediahistoriassa. Silloin julkistettiin ensimmäinen Mikki Hiiri -elokuva, Plane Crazy. Koska 56 vuoden raja koski myös filmejä, Plane Crazy olisi tullut vapaaseen levitykseen vuonna 1984. Vuonna 1976 lakia kuitenkin muutettiin. Yhden tekijän työ suojattiin 50 vuotta hänen kuolemansa jälkeen, ja yrityksen tuote 75 vuotta julkistamisen jälkeen. Näin Mikki Hiiri -elokuva olisi vapautunut vuonna 2003. Ei vapautunut, koska kongressi muutti lakia jälleen, vuonna 1998. Yhden tekijän työn kopiointikielto piteni 75 ja yrityksen tuotteen 95 vuoteen. Laki sai lempinimen Mikki Hiiri -laki. Plane Crazy vapautuu vasta vuonna 2023, ja silloinkin vain edellyttäen, että lakia ei enää muuteta.
Muut maat ovat lampsineet hitaasti Yhdysvaltojen perässä. Britanniassa ja Suomessa, esimerkiksi, kopiointikielto kestää nykyään 70 vuotta.
Mikki Hiiri -lain kannattajien perusteluista yksi oli kauppapoliittinen. Monopolisoimalla vanhaa kulttuuriperintöä ja myymällä sitä Disneyn kaltaiset mediajätit haluavat tehdä helppoa rahaa.
Ne ovat tavoitelleet kansainvälisissä kauppaneuvotteluissa lisää mahdollisuuksia kurittaa musiikkia lataavia koululaisia ja muita kopioijia. Digiajan kopiointikiistat ovat uusin vaihe yli kaksisataavuotisessa kamppailussa.
Kuluttajat ja uusien palvelujen kehittäjät ovat saaneet vastaansa samoja piratismisyytöksiä kuin skottikustantajat aikanaan. Riitojen tuloksetkin ovat toistaneet historiaa.
Suuret toimijat, kuten Hollywoodin jätit, ovat joutuneet muuttamaan tapojaan useaan kertaan. Kuluttajat alkoivat 1980-luvulla kopioida elokuvia videonauhureilla. Yhtiöt harasivat vastaan, hävisivät riidan ja huomasivat sitten 1990-luvulla, että kotikopiointi todellisuudessa lisäsi teatterien lipputuloja. Nyt, 2010-luvulla, luvattomat lataukset verkon niin sanotuilta torrent-sivuilta ovat lisänneet monien tuotteiden, kuten Thronesin ja Sopranosin, myyntiä.  Müncheniläisen Ludwig Maximilian -yliopiston tutkijat Christian Paukert ja Jörg Klaussen taas ovat laskeneet, että jakelupalvelu Megauploadin sulkeminen vuonna 2012 hyödytti vain muutamia ”blockbustereita”, mutta tavallisten elokuvien lipputulot alenivat.[8]
Toinen rintamalinja kulkee mediayritysten ja tekijöiden välillä. Palkkioihin tyytymättömät tekijät ovat perustaneet uusia yrityksiä ja kehittäneet uusia toimintatapoja.  Esimerkkejä ovat tuotteiden suora myynti kuluttajille ja joukkorahoituksen hankkiminen jutuille.
Kehitys kuluttajamarkkinoilla antaa perusteita ennakoida, että suhtautuminen myös tekijöihin muuttuu. Kun yhtiöt havaitsevat, että heitä on yhtä mahdotonta saada liekaan kuin loppukäyttäjiä, aito tekijän oikeus eli kohtuullinen korvaus sisällön tuottamisesta vahvistuu.
Viitteet
[1] Hibbits, Bernard J. ”We should be willing to sacrifice any organizational model or specific practice in order to better carry out our mission.”, Akron Law Review 267 Special Issue, 1996. http://www.uakron.edu/dotAsset/726580.htm
[2] Kidd DC, Castano E. Reading literary fiction improves theory of mind. Science. 2013 Oct 18;342(6156):377-80. doi: 10.1126/science.1239918. Epub 2013 Oct 3.
[3] Mäkelä, Maria. Nyt hän ymmärsi, niin & näin 4/2013, s. 22–23.
[4]Pinker, Steven. 2011. The Better Angels of Our Nature. London: Allen Lane, 174-177
[5] Hojat, Mohammadreza et alia. Enhancing and sustaining empathy in medical students, Medical Teacher, December 2013, Vol. 35, No. 12 , Pages 996-1001 (doi:10.3109/0142159X.2013.802300),  tiivistelmä ja tiedote.
[6]Jansen, F.J. Billeskov. Euroopan kirjallisuus, teoksessa Kansojen kirjallisuus 5. 1976. Helsinki: WSOY, s. 121
[7]Shōji, Yamada. ”Pirate” Publishing. The Battle of Perpetual Copyright in Eighteen-Century Britain. Kyoto. International Research Center for Japanese Studies
[8] Rossen, Jake. How Hollywood Can Capitalize on Piracy, MIT Technology Review 6/2013, pp. 95-98, myös Paukert et alia. Piracy and Movie Revenues ja Mathias Huber. Megaupload-Schließung nutzte nur den Mainstream-Filmen.