Ulla Järvi

Kuva: Mikko Käkelä

Tiedetoimittajain liiton pääsihteeri hoitaa yhden naisen toimistossaan Salossa liiton käytännön asioita aina toiminnan suunnittelusta käytännön toteutukseen asti.

”Olen koulutukseltani toimittaja ja filosofian tohtori. Ennen  hyppäämistä marraskuussa 2014 pääsihteeriyteen työskentelin lähes 15 vuotta Suomen Lääkärilehden uutistoimittajana. Aiempaan työuraani kuuluu myös 13 vuotta Salon Seudun Sanomien toimittajana ja jakso Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Tesso-lehden vs. päätoimittajana.
Jyväskylän yliopistossa vuonna 2011 valmistunut journalistiikan väitöskirjani ”Media terveyden lähteillä” käsitteli terveyden ja sairauden esittämistä tiedotusvälineissä 2000-luvun alussa. Sen jälkeen olen jatkanut vapaa-ajallani terveysviestinnän tutkimusta vapaana tutkijana ja väitöskirja-ohjaajana. Artikkeleitani on ilmestynyt lääketieteen alan lehdissä ja tietokirjoissa.
Viestinnän tutkimuksen rinnalla olen kirjoittanut tietokirjoja paitsi viestinnästä, myös erityisesti naisten hyvinvoinnista. Vuonna 2016 toimitimme yhdessä VTT Tuukka Tammen kanssa Vastapainon julkaiseman artikkelikokoelman ”Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia”, joka syntyi Tiedetoimittajain liiton piirissä. Toimittamani ”Tautinen media” ilmestyi syksyllä 2014 Duodecimin kustantamana. Kirjaan on koottu tuoreinta suomalaista terveysviestinnän tutkimusta.
Näköalapaikalla tiedetoimittajain liitossa voi tunnustaa olevansa unelmatyössä; keskellä kaikkea ja kaikkia, solmukohdissa ja aallonharjalla.”
Pääsihteeri Ulla Järvi asuu Salossa, jossa myös Tiedetoimittajain liiton toimisto sijaitsee.