Yksityistyvät kaupungit

16.10.2014 | 4:46
Huviloita eräällä Kapkaupungin aidatuista asuinalueista. Kuva: Annu Kekäläinen

Huviloita eräällä Kapkaupungin aidatuista asuinalueista. Kuva: Annu Kekäläinen

Annu Kekäläinen

Yhä useammat eteläafrikkalaiset asuvat aidatuilla alueilla, ja niiden turvajärjestelyt muuttuvat entistä hienostuneimmiksi. Samanlaista kehitystä tapahtuu muuallakin maailmassa.

Kenen ehdoilla kaupunkeja rakennetaan?

”Etelä-Afrikassa on kaksi leiriä. Toiset kannattavat aidattuja asuinalueita ja toiset vastustavat niitä. Kummassakin leirissä on ihmisiä kaikista yhteiskuntaluokista ja etnisistä ryhmistä”, Karina Landman sanoo. Hän on Pretorian yliopiston kaupunkitutkija.

”Itse sijoitun kannattajien ja vastustajien puoliväliin”, Landman jatkaa.

Istumme aidatun kahvilan pihalla Pretorian Hatfieldissä. Landman on parkkeerannut hopeanvärisen pikkumersunsa vastapäätä.

Hän on tutkinut jo pitkään aidattuja asuinalueita ja asuu itsekin turvallisuuden takia sellaisella. Häntä kuitenkin mietityttää, kuinka suljettujen alueiden lisääntyminen vaikuttaa yhteiskuntarauhaan.

”Tilanne on skitsofreeninen. Poliittisessa puheessa vakuutetaan halusta rakentaa kaikkien yhteistä Etelä-Afrikkaa, mutta samalla yhä enemmän tilaa yksityistetään.”

Pretorian yliopiston kaupunkitutkija Karina Landman on tutkinut pitkään aidattuja asuinalueita. Kuva: Annu Kekäläinen

Pretorian yliopiston kaupunkitutkija Karina Landman on tutkinut pitkään aidattuja asuinalueita. Kuva: Annu Kekäläinen

 Villi kenttä

Turva-alueita alkoi nousta Etelä-Afrikan suuriin kaupunkeihin 1990-luvulla, ja parhaillaan ne yleistyvät pienissäkin kaupungeissa. Perinteisesti aidatuilla alueilla on asunut rikkaita ja keskituloisia ihmisiä, mutta tätä nykyä niitä rakennetaan myös työväenluokalle. Niille vain tehdään muita vaatimattomammat turvajärjestelyt.

Pretoriassa ja Johannesburgissa ryhdyttiin 1990-luvulla myös eristämään puomeilla kokonaisia naapurustoja. Tällainen julkisten teiden ja katujen sulkeminen on Kapkaupungissa kielletty, mutta sielläkin viranomaiset myöntävät lupia, joilla turva-alueet omivat aitojensa sisään osia puistoista ja muista julkisista tiloista.

Mikään lainsäädäntö ei säätele aidattujen alueiden rakentamista.

”Aidat merkitsevät eteläafrikkalaisille turvallisuutta, joten poliitikot eivät halua puuttua turva-alueisiin”, maantieteilijä Manfred Spocter summaa artikkelipinoja pursuavan työpöytänsä takaa Stellenboschin yliopistosta.

Hän tutkii pienten kaupunkien aidattuja alueita ja on ylpeä omasta aidattomasta talostaan.

Manfred Spocter tutkii pienten kaupunkien aidattuja asuinalueita. Kuva: Annu Kekäläinen

Manfred Spocter tutkii pienten kaupunkien aidattuja asuinalueita. Kuva: Annu Kekäläinen

Yksityisyyden ylistyslaulu

Väkivallan pelko ja kaupunkien ongelmat toisaalla ja keskiluokan kasvu toisaalla ovat johtaneet aidattujen asuinalueiden suosion kasvuun.

”Väri ei enää määrää, missä eteläafrikkalaiset asuvat. Varallisuus sanelee sen”, Karina Landman huomauttaa.

Apartheidin maantiede oli selkeää ja mustavalkoista. Mustat ja värilliset asutettiin townshipeihin kauas kaupunkien keskustoista. Johannesburgin keskustan nyt rapistuneet, siirtolaisten asuttamat osat sen sijaan kuuluivat vielä rotuerottelun kaudella valkoisille eteläafrikkalaisille, joskin monet varakkaat jo tuolloin hakeutuivat lehteviin pohjoisiin esikaupunkeihin.

Turva-alueiden individualistinen elämäntapa
pitää naapurit etäällä toisistaan.

Merkiksi uudesta, rotuerottelun perinnön haudanneesta Etelä-Afrikasta nykyiset etnisesti heterogeeniset aidatut asuinalueet eivät kuitenkaan käy, sillä turva-alueiden individualistinen elämäntapa pitää naapurit etäällä toisistaan ja sosiaalinen elämä sijoittuu enimmiltään alueiden ulkopuolelle. Sen sijaan alueet viitoittavat tietä kohti yhä pitemmälle eriytyvää todellisuutta, jossa raha ratkaisee entistä enemmän ja monikansalliset grynderit tekevät kauaskantoisia elämäntapaan ja yhteiskuntaan liittyviä päätöksiä.

Julkinen tila yksityistyy ja turvallisuudesta huolehtivat yksityiset turvafirmat. Kodinomistajien yhdistykset sanelevat turva-alueilla asumisen säännöt ja ratkaisevat naapurien riidat. Kotiapulaisilla ja muulla palvelusväellä on velvollisuus kantaa nimilappua rintapielessä ja todistaa pyynnöstä henkilöllisyytensä.

Eikä kyseessä ole pelkästään eteläafrikkalainen kehityssuunta vaan samanlainen trendi on menossa muissakin Afrikan kehittyvissä talouksissa ja esimerkiksi Brasiliassa, Venäjällä sekä toisissa Neuvostoliiton purkautumisen jälkeistä järjestystään hakevissa suurten tuloerojen maissa.

Viimeinen rajaseutu

Afrikasta puhutaan viimeisenä rajaseutuna. Se on sitä yhtälailla monikansallisille gryndereille kuin muille suuryrityksille. Mantereella on valtavat luonnonvarat sekä potentiaalinen työvoima ja kuluttajakunta.

Etelä-Afrikka alkoi kaupungistua nopeasti rotuerottelupolitiikan loputtua. Muissa Afrikan maissa siirtomaavallan päättyminen oli toiminut samanlaisena kontrolloimattoman kaupungistumisen moottorina. Yli 60 prosenttia eteläafrikkalaisista asuu tällä hetkellä kaupungeissa. Ja UN-Habitat on laskenut, että vuoteen 2030 mennessä ainakin puolet kaikista afrikkalaisista on kaupunkilaisia, joista suurin osa asuu slummeissa.

Toisin kuin Aasiasta, jossa teollisuus vetää väkeä kaupunkeihin, monista afrikkalaisista kaupungeista puuttuu suurimittainen teollisuus ja sen luomat työpaikat. Jos Afrikkakin alkaa ennusteiden mukaan nopeasti teollistua, kaupunkien kasvu kiihtyy entisestään ja niiden ongelmat paisuvat vauhdilla.

Etelä-Afrikka on teollistunut, maan slummeissa asuu suhteessa vähemmän ihmisiä kuin muiden afrikkalaisten kaupunkien slummeissa ja sikäläisten kaupunkien infrastruktuuri on huomattavasti keskivertoafrikkalaista parempi, mutta sielläkin kaupungit kärsivät samoista ongelmista kuin muut afrikkalaiset kaupungit.

Joiltakin alueilta puuttuu tyystin infrastruktuuri. Julkista liikennettä ei juuri ole. Energiaverkko on puutteellinen. On asuntopula, energiapula ja vesipula. Jätehuolto toimii miten kuten. Merkittävä epämukavuustekijä on myös runsas rikollisuus ja sen luoma pelon ilmapiiri.

Asuntomurrot ovat eteläafrikkalaisten
eniten pelkäämiä rikoksia.

Vaikka rikollisuus on maassa viime vuosina vähentynyt, rikostilastot ovat edelleen poikkeuksellisen karua luettavaa. Erityisen häiritseviä niistä tekee se julma väkivalta, joka monesti liittyy myös asuntomurtoihin, autokaappauksiin ja muihin omaisuusrikoksiin. Asuntomurrot ovatkin eteläafrikkalaisten eniten pelkäämiä rikoksia.

Puhutaan väkivallan kulttuurista. Sillä tarkoitetaan apartheidin tuottamaa rakenteellista väkivaltaa eri tasoineen, kuten sisäistettyine väkivaltoineen ja väkivaltaisine psyykeineen.

Pelottaa, ja ne joilla on varaa maksavat turvallisuudentunteestaan, vaikka tuulen ja sateen kosketuksesta ujeltavat murtohälyttimet ja vasta tuntikausia hälytyksen jälkeen paikalle kiiruhtavat vartijat tekevät elämästä aidatuilla alueilla välillä melkoista farssia. Sitä paitsi asuntomurtoja tapahtuu niilläkin.

Militarisoituva kaupunki

Turvallisuus on tuottoisaa liiketoimintaa.

Etelä-Afrikassa toimii miltei 9000 yksityistä turvafirmaa, monet niistä ovat ulkomaalaisomistuksessa. Käsittelyssä on lakiesitys joka määrää, että enemmistön turva-alan yrityksestä olisi oltava kotimaisissa käsissä. Yritysten palkkalistoilla on jo noin 400 000 vartijaa. Se on enemmän kuin maan poliisien ja sotilaiden yhteenlaskettu määrä. Firmojen työntekijät myös ovat tehokkaammin aseistettuja ja osin paremmin koulutettuja kuin poliisit, ja he tekevät tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa. Poliisi puolestaan kärsii huonosta maineesta: sitä moititaan osaamattomuudesta, tehottomuudesta ja moraalin puutteesta. Huomattava osa rikoksista jää selvittämättä, ja poliisin ylintä johtoa on tuomittu korruptiosta.

”Kaupunkitila militarisoituu aidattujen asuinalueiden myötä”, Johan Bürger sanoo.

”Rikolliset vastaavat ylenmääräisiin turvajärjestelyihin tarttumalla entistä järeämpiin aseisiin.”

Bürger on Institute for Security Studies -tutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja ja entinen poliisipäällikkö. Hän tietää paljon militarisoitumisesta ja kaupunkisodasta, sillä hän toimi apartheidin aikaan joukko-osaston komentajana Sowetossa. Silloin mielenosoittajia ammuttiin kuoliaiksi. Ei tosin Bürgerin komennossa.

”Rikollisuus on muuttunut täysin viimeisten kahdenkymmenen vuoden kuluessa”, Bürger jatkaa.

Eniten rikollisuutta ja väkivaltaa tapahtuu edelleen townshipeissä, mutta asuntomurrot ja autokaappaukset ovat tulleet ennen vain valkoisille varakkaille alueille. Ne levittävät pelon ilmapiiriä ja johtavat massiiviseen turvavarustelukierteeseen.

Bürgerin mukaan rikolliset ovat taitavia ja suunnittelevat rikoksensa perusteellisesti.

Hän ei luota ylenmääräisiin turvajärjestelyihin ja kertoo hymähdellen panssarihuoneista, jotka tulivat muotiin Pohjois-Johannesburgin vauraalla bisnes- ja asuinalueella Sandtonissa joitakin vuosia sitten. Niihin varastoidaan arvotavarat ja juostaan pakoon murtovarkaita.

”Ikävä kyllä asukkaan on jossain vaiheessa astuttava ulos panssarihuoneestaan”, Bürger virnistää.

Itse hän asuu säleaidan ympäröimässä talossa, jota vartioi pieni, terhakka, terävä-ääninen koira, ja hän on opettanut vaimosakin ampumaan.

”Totta kai minä pelkään. Kaikki Etelä-Afrikassa pelkäävät joskus. Mutta minä olen poliisi ja osaan suojella itseäni”, Bürger sanoo ja nousee tarjoamaan lisää kahvia.

Katseeni kiinnittyy jo toistamiseen hänen kovitettuun vyölaukkuunsa. Se on käsiaseen kokoinen.

Pieniä asuinalueita Pohjois-Johannesburgista. Kuva: Annu Kekäläinen

Pieniä asuinalueita Pohjois-Johannesburgista. Kuva: Annu Kekäläinen

Kansainvälistä muotia

Panssarihuoneita tavallisempia turvajärjestelyjä ovat paniikkinappulat, kalteriovet eri huoneiden välillä, sormenjälkitunnistimin varustetut sähköaidat ja lämpökamerat. Ja asuinalueita vartioivien vartiointiliikkeiden palveluihin kuuluvat ympärivuorokauden partioivat vartijat ja turvakamerat. Tosin uusi keksintö, black screen -televisio, ei enää toista valvomoissa kaikenkattavaa kuvavirtaa vaan reagoi ainoastaan epätavallisiin tapahtumiin.

Yksityiset turvafirmat luovat turvallisuusstandardeja Etelä-Afrikkaan ja grynderit vaikuttavat siihen, mitä milloinkin pidetään hyvänä asumisena. Eivätkä yritysten visiot tietenkään muokkaa vain fyysistä ympäristöä vaan ne vaikuttavat radikaalisti yhteiskunnalliseen todellisuuteen.

”Alphaville Sao Paulon ulkopuolella on valtava turva-alue, melkein kuin oma kaupunkinsa. Portugalialainen grynderi rakensi sen ja teki samanlaiset myös Angolaan ja Portugaliin. Grynderit saavat ideoita toisiltaan, ja soveltavat niitä kulloisiinkin olosuhteisiin”, Karina Landman kertoo.

Etelä-Afrikassa ja Brasiliassa on vastikään alettu rakentaa mega-alueita, jotka sulkevat sormenjälkitunnistein toimivien aitojensa sisään paitsi ihmisten kodit myös kaikki mahdolliset palvelut ostos- ja huvittelukeskuksista kymmenien kilometrien luontopolkuihin.

Mutta mega-alueet eivät ole 2010-luvun ainoa trendi. Elämäntapa-alueet ja ekologisen asumisen alueet tekevät niin ikään tuloaan, ja golf-asuinalueet sekä eläkeläisalueet ovat edelleen suosittuja. Rakennetaan eurooppalaisia kaupunkeja muistuttavia urbaaneja kyliä. Pystytetään farmeja satoine moderneine luksustaloineen.

Eivätkä eteläafrikkalaiset osta vain kotia ja tiettyä elämäntapaa vaan he tekevät poikkeuksellisen tuottoisan sijoituksen.

Turva-alueiden talojen hinnat nousevat nopeammin kuin muiden kiinteistöjen. Esimerkiksi Dainfernin golf-alueella Pohjois-Johannesburgissa talot maksavat jo 25–30 prosenttia enemmän kuin vastaavat huvilat heti alueen ulkopuolella. Yhteisten aitojensa sisällä asukkaat sitten riitelevät siitä, saako puuhun kiinnittää linnunpöntön vai ei.

Manfred Spocterinkin mielestä turva-alueissa on jotain kovin surullista, latistavaakin.

”Akateeminen tutkimus todistaa yhteisöllisyyden puutteen. Aidatuille alueille ei muodostu yhteisöjä. Niillä on vain sääntöjä. Talon on oltava tietyn värinen, lemmikkieläimiä ei saa olla”, Spocter kuvailee ja näyttää tietokoneeltaan satelliittikuvaa Länsi-Kapin maakunnasta.

Kuvassa laajalle levinnyt vihreä väri merkkaa turva-alueita.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja ja tietokirjailija.

Lue lisää:
Uusi vauras Afrikka?