Heljä Salonen jatkaa liiton puheenjohtajana

Suomen tiedetoimittajain liiton vaalikokous järjestettiin 22. marraskuuta Tieteiden talolla Helsingissä.

Kokousväki valitsi yksimielisesti toimittaja Heljä Salosen jatkamaan liiton puheenjohtajana. Vuosi 2023 on Salosen kolmas vuosi puheenjohtajana ja samalla viimeinen.

Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Ville Wittenberg valittiin toiselle kolmivuotiskaudelleen. Liiton sääntöjen mukaan hallituksessa voi olla korkeintaan kaksi kolmivuotiskautta.

Uusina jäseninä hallitukseen valittiin Oulun Tietomaassa työskentelevä Sampo Puoskari Raahesta ja Haaga-Heliasta pian toimittajaksi valmistuva Jani Ahosola, joka asuu Helsingissä.

Kaikki valinnat tehtiin ilman äänestyksiä.

Liiton talousarvio ja toimintasuunnitelma vuodelle 2023 hyväksyttiin myös yksimielisesti. Liiton toiminnasta tiedotetaan jäsenkirjeissä. Liiton budejtin loppusumma 498 000 euroa. Tulevan vuoden toiminnan painopisteitä ovat ammatillinen koulutus, etenkin käsikirjoittaja- ja työelämäkoulutus ja yhteisöllisyyden voimistaminen koronavuosien jälkeen. Vuonna 2023 toteutetaan jäsenkysely.

Uusimmat ajankohtaiset

Huuhkajien kanssa retkeilemään Vartiosaareen 9.6.

Tervetuloa mukaan Tiedetoimittajien liiton seniorijaosto Huuhkajien kesäretkelle Vartiosaareen tiistaina 9.6. iltapäiväksi. Kaikki liiton jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan retkelle. Helsingin edustan saarista Vartiosaari on jäänyt monelle tuntemattomaksi, joten...

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekassa. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöserittelyt. Koko...

Kevään apurahahaku on päättynyt

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on päättynyt 15.4.. Syksyn apurahahaku alkaa 16.10.2026. Apurahaa voi hakea monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...