41 hakijaa sai liiton kevään apurahan

Kuva: Shutterstock

 

Liiton hallitus sai kevään kausi-apurahahaussa kaikkiaan 51 hakemusta yhteissummaltaan 122 339 euroa. Apuraha myönnettiin 41 hakijalle, ja apurahasumma oli yhteensä 76 987 euroa. 

Eniten haettiin ja jaettiin apurahaa työskentelyyn. Myöntösumma oli 61 300 euroa. Yksi apurahan saaja ei voinut ottaa apurahaa vastaan.

Kevään 2023 apurahojen saajat ja ilmoitetut hankkeet. Tai kopioi tämä verkko-osoite: https://www.tiedetoimittajat.fi/new/wp-content/uploads/2023/06/Apurahojen-saajat-kevat-2023-nimi-seka-hanke.pdf

Lisäksi liitto jakoi tänä vuonna myös kolme 12 000 euron suurapurahaa. Heidän hankkeistaan kerrotaan tarkemmin kesän aikana.

Varat ovat kertyneet Kopioston valtakirjoin hallinnoimasta tekijänoikeuskorvausten alaisen materiaalin kopioinnista, josta saadut korvaukset tuloutetaan vuosittain Kopioston jäsenjärjestöille.

Kaikille hakijoille on ilmoitettu, ja apurahan saajien nimet julkaistaan liiton kotisivuilla kesäkuun puolivälissä.

Syksyn apurahat julistetaan haettavaksi 16. lokakuuta 2023.

 

Uusimmat ajankohtaiset

Kevään henkilökuvauskurssit saivat huippuarviot

  Valokuvaaja Nina Kaverisen henkilökuvauskurssit Salon Mathildedalissa ja Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa saivat osallistujlta poikkeuksellisen paljon kiitosta. Ilmoittautumisjärjestelmä Lyytin keräämä palaute tuotti pelkkää kiitosta, ja myös...

Huuhkajien kanssa retkeilemään Vartiosaareen 9.6.

Tervetuloa mukaan Tiedetoimittajien liiton seniorijaosto Huuhkajien kesäretkelle Vartiosaareen tiistaina 9.6. iltapäiväksi. Kaikki liiton jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan retkelle. Helsingin edustan saarista Vartiosaari on jäänyt monelle tuntemattomaksi, joten...

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekassa. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöserittelyt. Koko...

Tiedetoimittajien uratarinat

Jani Kaaro – tiedon toimittaja

  Freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro on kulkenut urallaan omaa polkuaan. Utelias kyseleminen, viisaampien kuunteleminen sekä järjestelmällinen tiedonhaku ovat hänelle ominaiset tavat selvittää maailman ihmeitä. Tiedetoimittajain liiton uratarinoissa kerromme...

Minna Malja: Tiedetoimittaja kuin kameleontti

Teksti: Helena Raunio Kuva: Sonia Taiarol   Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirja on juuri valmistunut. Päätoimittaja Minna Malja huokaisee helpotuksesta, kun kirjat viedään postiin. Päätoimitus, taitto ja visuaalinen ilme ovat Minnan käsialaa jo 14. kerran....