Älyn hyvä kaupunki puhutti ja liikutti

Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski esitteli tulevaisuuden kaupunkia Tiedetoimittajain liiton 1. kansallisen kongressin, Älyn hyvä kaupunki, osanottajille. (Kuva: Adolfo Vera)

Heurekan elämysjohtaja Mikko Myllykoski esitteli tulevaisuuden kaupunkia Tiedetoimittajain liiton 1. kansallisen kongressin, Älyn hyvä kaupunki, osanottajille. (Kuva: Adolfo Vera)


Tiedetoimittajain liiton ensimmäinen kansallinen kongressi 24. lokakuuta keräsi Heurekaan noin 80 osallistujaa.  Mukana oli niin liiton jäseniä kuin muitakin tiedeviestinnästä kiinnostuneita.
Aamupäivän puhujat, Michael Bradke, Frances A. Colón ja Massimiano Bucchi ja Pekka Sauri sekä iltapäivän panelistit Minna Ruckenstein, Esa Väliverronen ja Erkki Karvonen saivat liikutettua kongressiväkeä niin henkisesti kuin fyysisesti. Ja sellaista ei joka kongressissa voi havaita!
Tiedetoimittajain liiton yhteistyökumppaneina olivat Heureka, Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta, Helsingin yliopisto ja Suomen Akatemia sekä tukijana Tieteen tiedotus ry.
Vuonna 2015 järjestetään 2. kansallinen kongressin. Sen aihepiiri on vielä avoin, joten liiton johto ottaa mielellään vastaan ehdotuksia ja ideoita niin aiheista kuin innostavista puhujista.

Uusimmat ajankohtaiset

Tervetuloa Valon juhlaan Olympiastadionille 14. maaliskuuta

Tervetuloa Valon juhlaan perjantaina 14.3.2025 Jaamme liiton Vuoden tiedetoimittaja- ja tiedeviestintäpalkinnot Helsingin Olympiastadionin Suora-ravintolassa ja juhlistamme samalla liiton 40-vuotista taivalta.     Valon päivän aikataulu Klo 16–17.30...

Tiedetoimittajien uratarinat