Kolumbian Medellinissä järjestetyn WCSJ:n konferenssin ehkä parasta antia oli EAFIT – yliopiston järjestämä retki, jolla tutustuttiin Medellinin alueen geologiaan ja arkeologiaan. Yli 3 miljoonan asukkaan Medellin alue on tutkimuskohteena mutkikas kokonaisuus, jossa maan rakenne vaikuttaa kaikkeen: niin mutavyöryihin, metroon kuin kahvipapujen makuunkin.
Suhteellisen kapeassa Aburrá-laaksossa sijaitseva Medellinin kaupunki on virallisesti vasta parisataa vuotta vanha Antioquian alueen pääkaupunki, mutta pinnan alla on tapahtunut paljon jo kauan sitten. Andien maisemissa tapahtuu edelleen: maa liikkuu edelleen ja maanvyöryt ajavat ihmisiä kodeistaan ajoittain.
Aivan yhtenäistä näkemystä geologeilla ei ole siitä, miten alueen monimuotoinen ja eläväinen maasto on muotoutunut. Suurimmat mullistukset tapahtuivat, kun Tyynenmeren Nazcan laatta työntyi Etelä-Amerikan mannerlaatan päälle, ja Atlantti avautui työntämällä mannerta Afrikasta länteen.
Kaupungin monivaiheinen geologinen elämäkerta
Aburrán laakson arvellaan muodostuneen yli pari miljoonaa vuotta sitten, kun merenpinnan tasolta ylänköalueeksi noussut maa altistui eroosiolle, tuulelle ja vedelle. Eroosio kulutti pehmeämpää maa-ainesta, jolloin jäljelle jäi kivettynyttä magmaa ja erisuuntaisia lohkeamia; näin syntyivät nykyistä kaupunkia ympäröivät vuoret. Ensimmäiset ihmiset ilmaantuivat laaksoon noin 10 000 vuotta sitten raivaamaan tiheää kasvillisuutta polttopuuksi ja rakennusmateriaaleiksi.
Laakson halki virtaa Atlanttiin laskeva Medellin-joki, joka pohjoisemmassa on nimeltään Porce. Vielä muutama vuosikymmenen sitten joki oli yksi Kolumbian saastuneimmista vesistöistä, mutta nyt tilanne on jo parempi, kiitos aktiivisten puhdistustoimien. Jotkut Medellin-joen uomista virtaavat pääuoman kanssa vastakkaiseen suuntaan. Tämä on mahdollista, koska Aburrán laaksolla on hyvin monimuotoinen geologinen elämäkerta.
Nykyinen Medellin kaupunki sijaitsee puolentoista kilometrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella ja sitä ympäröivät vuoret ulottuvat korkeimmillaan kolmeentuhanteen metriin. Maa kohoaa edelleen, koska mannerlaatat hiertävät toisiinsa ja synnyttävät maanalaista jännitettä.
Ilma ei Medellinissä tunnu niin ohuelta kuin pääkaupunki Bogotássa, mutta aurinko paistaa ylhäällä kirkkaasti. Tosin maaliskuussa Medellinissä oli sadekauden aika, ja vedentulo alkoi yleensä viimeistään iltapäivällä. Varsinaisia vuodenaikoja Kolumbiassa ei ole, vain sadekausia ja ei-sateisia kausia.
Runsaat sateet juuri maalis-huhtikuussa sekä loka-marraskuussa ovat etenkin rinteiden asukkaille vaaran aikoja. Maan liikkuminen on edelleen aktiivinen geologinen prosessi ja sadekaudet voivat laittaa mutavyöryjä liikkeelle.
Köyhyys jarruttaa kehitystä
Kuten toimittajien Georute-retkeä johtanut professori Maria Isabel Marin-Cerón muistutti, geologeilla ja arkeologeilla on kaupungissa paljon muutakin tehtävää kuin kaivella maata, luetteloida maa-aineksia ja asetella näytteitä vitriineihin. Hän onkin innostanut opiskelijoitaan aktiiviseen tiedeviestintään: opiskelijat muun muassa valistavat paikallisia asukkaita alueen vaaroista ja välittävät laitteita maan liikkumisen seurantaan.
Juuri ylhäällä rinteillä sijaitsevilla, halvimmilla comuna-alueilla maanvyörymien vaara on suurin, mutta tietoisuus vaaroista toisinaan heikko. Vaarassa on kokonaisia kortteleita ja noin 25 000 perhettä. Vaikka varoitus tulevasta maanvyörystä saataisiinkin perille, innokkuus jättää koti oman onnensa nojaan voi olla vähäistä. Seuraava talonvaltaaja odottelee todennäköisesti jo kulman takana, sillä halvoista asunnoista on pulaa.
Monen muun Globaalin Etelän valtion tavoin Kolumbia on varsin kahtiajakautunut: yläluokalla menee hyvin, mutta suuri osa väestöstä kärsii köyhyydestä. Suuret tuloerot jarruvat kehitystä. Alkuperäisväestö ja afroamerikkalaiset ovat keskimäärin muita köyhempiä, naisten työttömyys on kaksinkertainen miehiin verrattuna.
Yli kolmannes väestöstä elää köyhyydessä, osa jopa kaduilla. Alkuperäiskansojen jäsenille siirtyminen kaupunkeihin on tarkoittanut usein asunnottomuutta ja kokonaisen elämäntavan kadottamista. Osa katujen asukkaista lienee venezuelalaisia, jotka ovat paenneet oman maansa kaoottista tilaa. Ongelmia siis riittää. Vastarinta ja toivo elävät silti.
Metro yhdistää
Minkä maantiede erotti, sen voi tekniikkaa yhdistää. Medellinin metro on ollut toiminnassa yli 20 vuotta, yhdistänyt jättikaupungissa asuvia asukkaita ja lyhentänyt työmatkoihin kuluvaa aikaa merkittävästi. Vaikuttaa siltä, että metroa todellakin arvostetaan ja hilpeän metromusiikin parissa viihdytään. Metro on Kolumbiassa ainoa laatuaan, siisti ja turvallinen, ja verkkoon on yhdistetty myös bussit, raitiovaunut ja muut menopelit.
Maan päällä laakson pohjalla kulkeva metro tavallaan jäsentää koko kaupunkia. Kaupungin innovatiivisesta luonteesta kertoo, että metroverkkoon on liitetty myös köysirataosuuksia, jotka kipuavat ylös korkeille vuorenrinteille ja aiemmin melkein tavoittamattomille comuna-alueille.
Sinne suunnattiin myös Georute-retkellä, Acevedon metroasemalta ensin korkeammalle La Islan alueelle, sitten loivemmalle Picachiton rinteelle. Rinteet ovat tosiaan epätasaisesti muodostuneet. Jyrkempi La Islan alue on geologisesti huterammalla pohjalla ja asukkaat myös taloudellisesti haavoittuvaisemmassa asemassa kuin vastakkaisen rinteen vakaammissa oloissa elävät asukkaat.
– Ennen köysiratametroa vastakkaisten rinteiden asukkailla ei juuri ollut yhteyksiä toistensa kanssa, mutta nyt yhteinen metroasema yhdistää, kertoo Maria Isabel Marin-Cerón. Myös palveluja on keskitetty strategisiin kohtiin: esimerkiksi Acevedon metroasemalta löytyy pieni kirjasto, nettipalvelupiste sekä lukuisia neuvojia.
Geokierros kampuksella
Lähinnä lapsille ja nuorille suunnattu Georute esittelee kaapelimetrosta avautuvien Medellinin yleisnäkymien lisäksi myös varsinaisia maa- ja kivinäytteitä, joita on asetettu esille yliopistoalueella. Georuten kohderyhmä jäi vähän mietityttämään, olihan sen ilmaistu olevan children, young students, professors, and adults.
Yksityisen EAFIT-yliopiston kampus keskellä kaupunkia on vaikuttava, myös turvatoimiltaan. Jokaisen tiedot kirjataan ja passinsa hotelliin jättäneen on hieman vaikeampaa päästä sisään. Georuten tai muiden tiedeviestintähankkeiden sijoittaminen näiden muurien sisään rajoittaa ratkaisevasti pääsyä niiden ääreen. Opiskelijat tuntuvat viihtyvän kampusalueella, mutta harva Georuten vitriinien äärellä.
Osa havaintomateriaaleista on esillä ihan sellaisenaan, kivinä, joilla istua, huokoisena tien päällystyksenä, joka suodattaa sadeveden maaperään ja kirjaston marmorinkaltaisena kalliina lattiana. Maaperä on toden totta läsnä kaikkialla. Eloisa maaperä vaikuttaa jopa kahvipapujen makuun, ja paikallisten papujen vivahteita maistellaankin kuin naapurimaassa Chilessä viinejä.
Silti maantiede tai geologia eivät Marin-Céronin mukaan kuulu kolumbialaiskoulujen opetussuunnitelmiin, vaikka tieto oman asuinalueen maaperästä ja etenkin liittyvistä vaaroista olisi olennaista kenelle tahansa. Kolumbian tiedeviestinnän haasteena vaikuttaakin olevan yleisen perusopetuksen puutteiden paikkaaminen. Siksi lapset ja nuoret kohderyhmänä ovat erityisen tärkeitä, samoin kuin lukutaidottomat aikuiset. Heitäkin Kolumbiassa on: lukutaitoisten aikuisten määrä nousi yli 90 prosentin vasta 1990-luvulla. Kaikki eivät hallitse espanjaa. Suurimpien vähemmistöryhmien, embérojen ja kogien kielten lisäksi maassa puhutaan kymmeniä pieniä vähemmistökieliä.
Geologista runoutta
Runous ja muu kirjallisuus sekä luonnontieteet ovat viime aikoina lähentyneet toisiaan – niin myös Medellinissä.
– Riimit muistetaan yleensä hyvin, sanoo Juan Fernando Zapato Herrera, geologian opiskelija, joka kirjoittaa geologiaan ja arkeologiaan liittyvää runoutta. Viimeksi runoja syntyi fossiileista.
– Ihastuin lapsena kovasti kolumbialaisen Rafael Pombon riimeihin ja muistan niitä vieläkin ulkoa. Runojen ja riimien avulla voi saada suoran yhteyden ihmisiin, kertoa heille esimerkiksi tästä ainutlaatuisesta maaperästä, hän sanoo.
– Ihmisten pitäisi kunnioittaa enemmän sitä maata, joka on heitä lähellä. Uskon vahvasti siihen, että kun tuntee maansa ja alueensa, sitä haluaa myös suojella. Onneksi Medellinissä ja muuallakin Kolumbiassa on säilynyt alkuperäiskansojen pyhinä pitämiä paikkoja, ja niihin liittyvä tieto on kulkenut sukupolvelta toiselle, hän kiittelee.