Arkisen työn ritari?

Eero Ojanen & Timo Jantunen: Neron tie. J. A. Hollon elämä. Avain 2024, 301 s

Kasvatustieteen professori, suomentaja, kriitikko ja kulttuurivaikuttaja Juho August Hollo (1885–1967) kirjoitti:

”Mies, joka veistää kauniin kirvesvarren, nainen, joka sovittaa kauniit rannut riepumattoihinsa, on lähempänä kauneutta kuin se, joka selittää meille kauneuden ikuiset lait […]”. (Neron tie, s. 213.)

Jos lainauksesta aistii käytännön työtä arvostavan ja teoretisointia vierastavan suhtautumisen inhimilliseen kulttuuriin, ei varmaankaan erehdy. Käytännössä Hollo sai aikaan uskomattoman paljon. Tässä veisi turhaa tilaa luetella ne kuusitoista kieltä, joista mestari kirjallisuutta suomensi (niiden lisäksi hän osasi lukea muutamaa muuta kieltä). Yliopiston maailmassa, kasvatustieteessä, Hollon teoreettinen tuotanto oikeastaan katkesi siinä vaiheessa, kun hänet nimitettiin vakinaiseksi professoriksi.

Filosofi, kirjailija Eero Ojanen ja kasvatustieteilijä Timo Jantunen ovat kirjoittaneet kattavan elämäkerran miehestä, jonka nimi on lukijoille tuttu kirjallisuuden klassikkojen suomentajana, mutta joka ihmisenä on jäänyt arvoitukseksi. Sellaiseksi hän taitaa jäädä elämäkerran jälkeenkin. Lähteitä ei ole – niitä lähteitä, jotka nykytutkijaa tai -lukijaa kovasti kiinnostaisivat.

Neron tie on jaettu kahtia. Ojanen on kirjoittanut varsinaisen elämäkerran, Jantunen tarkastelee Holloa kasvatusajattelijana. Ratkaisu on varmaan ergonomisesti perusteltu, mutta kirjoittajien erilaiset tyylit ja lähestymistavat luovat hajanaisuuden vaikutelman. Toisaalta toistoa on mahdoton välttää.

Ojanen yrittää parhaansa mukaan tehdä kohteestaan lihaa ja verta olevan ihmisen, mutta kohde ei tunnu siihen suostuvan. Inhimillisesti kiinnostavat vaiheet – lapualaispojan vaikea isäsuhde, ensimmäisen avioliiton kariutuminen, vuodet ulkomailla 1920-luvun alussa – jäävät lähteiden puuttuessa lähinnä laajoiksi maininnoiksi. Toisaalta kuvaus kasvatustieteen professorinviran täytöstä noin vuoden 1930 ilmapiirissä muodostuu poliittisen historian alaan kuuluvaksi jännitysnäytelmäksi.

Edes Ojasen tasoinen kirjoittaja ei saa Hollosta räiskyvää persoonallisuutta; perin huonosti hän istuu romanttiseen neromyyttiin. Mutta kyllähän Hollo oli sekä kieli- että työnero.

Elämä koulumestarina

Hollon valtavaa työmäärää ihmetellään, ja hänen työtuntejaan lasketaan hymyilyttävänkin monesta suunnasta. On tietenkin ensiarvoisen tärkeää, että kirjassa tyrmätään huhu, jonka olen itsekin joskus kuullut. Mitään näyttöä siitä, että mestarisuomentaja olisi käyttänyt avustajia, ei ole löydetty.

Hollon eri suomennosten merkittävyyttä voi niin ikään vertailla monella tavalla. Arvioisin, että Neron tie nostaa etualalle kaunokirjallisuudessa Miguel de Cervantesin (1547–1616) Don Quijoten ja tietokirjallisuudessa Johan Huizingan (1872–1945) Keskiajan syksyn. Se, että teosten lähtökielet edustavat eri kieliryhmiä, on niin ikään kiistaton todiste Hollon suomentajankyvyistä.

Siinä missä keskeinen suomennos kertoo surullisen hahmon ritarista, piirtää elämäkerta suomentajasta kuvan eräänlaisena arkisen työn ritarina. Siinäkin on ripaus surua.

Timo Jantusen kirjoittama kasvatustieteen historiaan (ja myös sen nykytilaan) liittyvä osuus on Ojasen tekstiä jaarittelevampi. Se ei onnistu pelkistämään Hollon kasvatusfilosofiaa ydinkohdiksi, vaikka sellaiselle olisi elämäkerrassa ollut paikkansa. Mutta kenties ydin on tässä:

[…] elämä itse on paras koulumestari ja että kaikki keinotekoiset kasvattamisyritykset jäävät tämän rinnalla varjoon” (Neron tie, s. 273).

Kenties teoretisointia vierastavan ihmisen tuotannosta on vaikea rakentaa teoriaa. Joka tapauksessa Neron tie on kattava, joskin epätasainen ja hieman kuivakka elämäkerta poikkeuksellisesta kulttuuri-ihmisestä.

Veli-Matti Huhta

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)