Amanda Alvarez
Tiedeblogistit ovat alamme staroja. Viime kesän WCSJ -maailmankonferenssissa kuultiin, kuinka bloggaavat tiedejournalismin huiput ovat murtaneet perinteisen printtimedian raja-aidat ja keränneet lukijoita ja mainetta. Tiedeblogeja hehkutti silloinen Scientific American -lehden blogiverkoston vastaava toimittaja Bora Zivkovic. Muutamaa kuukautta myöhemmin kaikki oli muuttunut; lokakuussa ”blogikummisedän” valtakausi päättyi syytöksiin seksuaalisesta ahdistelusta, ja SciAmin luotettavuus kärsi kun blogikirjoitus kiireellä poistettiin. Uuden blogivastaavan Curtis Brainardin johdolla SciAmissa tapahtuu taas. Muutamien arkaluontoisten blogikirjoitusten vuoksi on monella nousseet karvat pystyyn, ja eräs SciAm -blogisti on jopa saanut lähtöpassit.
Missä kulkee sensuurin raja? Ovatko tietyt aiheet edelleen poissuljettuja poliittisen korrektiuden nimissä, jopa tiedejulkaisuissa? Monien yhdysvaltalaisten kustantajien, järjestöjen ja kanavien tavoin SciAm kuuluttaa moniarvoisuuden perään; blogistien joukon tulisi siis koostua niin ammattilais- kuin harrastajatieteilijöistä, naisista sekä miehistä, ja tietysti eri vähemmistöryhmien edustajista. Monimuotoisuuden hehkutus, mm. uudessa moniarvoisuutta korostavassa Voices -blogissa, sopii kuitenkin huonosti yhteen sensuurin kanssa. Washington Post -lehdessä ihmeteltiin hiljattain mitä SciAmissa oikein tapahtuu, kun somessa blogisteja syytetään rasismista ja seksimistä ja blogikirjoitukset katoavat. Makuasioista ei voi riidellä. Toki tieteessä ei olekaan kyse makuasioista.
Yksi närää herättänyt kirjoitus tulkittiin rasismia puoltavaksi, koska blogisti oli antanut genetiikkaa ja historiallisia rotukäsitteitä käsittelevälle kirjalle myönteisen arvostelun. Toisessa kadonneessa kirjoituksessa taas puitiin sukupuolten välisiä eroja ja naisten syrjintää tieteessä. Blogisteille annetaan vapaat kädet; kiistanalaiset aiheet ovat jopa suotavia, nehän tuovat lukijoita. Kaikkia SciAm -kirjoituksia seuraa vastuuvapauslauseke: mielipiteistä vastaa kirjoittaja, ei julkaisija. Tämä ei kuitenkaan ole riittänyt vaan vastenmieliset kirjoitukset ovat kadonneet ”laadun puutteen”, juridisten pelkojen tai lukijoiden närkästyksen takia. Kirja-arvostelija, joka muidenkin blogistien tavoin on freelancer-suhteessa SciAmiin, on erotettu, mutta poistetut kirjoitukset on elvytetty ”avoimuuden ja läpinäkyvyyden vuoksi”.
Vaikeista aiheista ei koskaan tule olemaan pulaa; tulevaisuudessakin tiedejournalisti pallottelee tabujen kanssa. Bloggaajien paimentaminen tuottaa päänvaivaa SciAmin lisäksi muissakin blogiverkostoissa. Tiedejournalismin monimuotoisuutta käsittelevää, jo syksyllä luvattua erikoisartikkelia ei vain kuulu.
Suomessa ilmeisesti 25 vuotta Internettiä ei ole opetanut mitään.
Samat ilmiöt kuin usenetin news systeemissä ilmaantuvat kerta toisensa jälkeen kakissa sitä seurannessa teknologisissa ilmentymissä, niin blogeissa kuin Facebookissa. Luultavasti jo Guttenber paini saman ilmiön kanssa.
Trollit tuhovat aina avoimen ja vapaan median.
Journalismin yksi osa on valikointi, laatumediat valikoivat enemmän. Sama koskee tiedejulkaisuja.
Aina löytyy joku konfernssi joku hyväksyy korvavaloposterin, kun tilaa on jäänyt. Ana on joku korvavalofirman tiedottaja, joka pitää huuhaan julkaisematta jättämistä törkeänä sensuurina.
Vaikka e-maailmaan tekstiä mahtuu, jo pieni joukk kykenee saastuttamaan minkä tahansa mielipidepalastan. Siksi siällön hallinnan tekniikan ja välineiden kuin siihen liittyvän timituksen prosessien on oltava kunnossa. Suomessa tätä ei juur ole osattu tehdä.
Vaikka mielipiteistä vastaa kirjoittaja, kyllä julkaisijalla on siinä osuutensa.
Blogiverkoissa toimituksen rooli on automatisoitu ja keskustelu kirjoittajan kanssa käydään jälkikäteen. Tuottavaa taloudllisesti, blogkirjoitta kun saa korvausena ”itselleen mainetta” ja alustan yllpäitäjä mainostulot.
Moniäänisyys mediassa toteutu kun on erilaisia julkaisukanavia ja erilaisia toimituspoliitikoita. Mangeettimedia hoita oman sarkansa, Tiede-lehti omansa.