Minna Ruckenstein

Minna-RuckensteinTyöskentelen Kuluttajatutkimuskeskuksessa erikoistutkijana ja toimin Helsingin yliopiston kuluttajaekonomian dosenttina. Olen koulutukseltani antropologi, mutta työskentelen nykyään lähinnä tieteen- ja teknologiantutkimuksen kentällä. Antropologiasta minuun on kuitenkin piintynyt tapa tarkastella asioita arkisesta ja ihmislähtöisestä näkökulmasta.
Tutkijanurani on ollut monisäikeinen: olen tehnyt kenttätyötä suljetussa vankilassa, päiväkodeissa ja kouluissa. Olen tutkinut lasten suhdetta rahaan, ruokaan, leluihin ja virtuaalimaailmoihin. Pyrkimykseni on ollut edistää lapsuuden ja talouden yhtymäkohtien ymmärrystä, josta enemmän kirjassani Lapsuus ja talous (Gaudeamus 2013).
Viimeiset pari vuotta olen keskittynyt tutkimustyössäni Quantified Self –liikkeeseen ja digitaalisten menetelmien rooliin sosiaalitieteissä, josta lisää esimerkiksi tässä artikkelissa: http://www.mdpi.com/2075-4698/4/1/68.
Aloitin työurani Helsingin Sanomien toimittajana, eikä journalismi ole lakannut kiinnostamasta. Akateemisten artikkeleiden loputtoman viilauksen rinnalla vapaamuotoisempi ja nopeatahtisempi kirjoittelu on mukavaa vastapainoa. Se pakottaa myös maanpinnalle. Tieteenkielestä tulee toisinaan abstraktia maalailua, on opettavasti kääntää omia ajatuksenkulkuja journalismiksi: silloin ymmärtää onko niissä mitään tolkkua.
http://ncrc.academia.edu/MinnaRuckenstein

Kirjoitukset:

Kuritettavaa teknologiaa
Kallis Rasismi
Potilaan Quantified Self
Pikkuveljien MyData

Lue myös:

Hauskuuden kuolema

Hauskuuden kuolema

Jääkiekon MM-kisat päättyivät juuri Prahassa. Pelaajat kertoivat nauttineensa hikoilusta ja kaikkensa antamisesta kentällä eivätkä suinkaan Prahan oluttarjonnasta. Vasta putoamiseen ja pettymykseen päättynyt puolivälierä kirvoitti kommentteja oluttölkkien avaamisesta....

Kuuluuko fiktio tiedejournalismiin?

Kuuluuko fiktio tiedejournalismiin?

  Fiktiivisten ainesten käytöstä journalismissa on käyty kiivasta keskustelua tänä keväänä toimittaja Matti Kuuselan elämäkerran myötä. Osa keskustelijoista ei ole nähnyt sepitteen käytössä ongelmaa, kun taas osassa puheenvuoroja fiktio on haluttu rajata kokonaan...

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Mitkä ovat mieheyden ääripäät?

Parisuhteessa vaikeimpia asioita on oppia rakastamaan puolisoaan juuri sellaisena kuin hän on, eikä sellaisena kuin haluaisi hänen olevan. Sama pätee journalismiin. On vaikea pitää journalismista, joka ravistelee omia arvoja ja asenteita. Rakastetuimmat toimittajat...

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Rationaalisuuden myytti – selittääkö talous lasten harvalukuisuuden?

Yksi maaliskuun lopun kärkiuutinen oli syntyvyyden lasku, joka haastaa Suomen tulevaisuutta, kun ikäihmisten määrä kasvaa ja yhteiskuntaa pyörittävät ikäluokat pienenevät. Uutinen ei sinänsä ole uusi. Samaa virttä on laulettu melkeinpä koko tämä vuosituhat, vaikka...