Tiedekeskiviikko

Konkreettisia ajatuksia

Antti Immonen

16.12.2020 | 12:01

Melkein kuin Espoossa. Kuva rakennustyömaalta New Yorkista. (Kuva: Pixabay.com / Creative Commons CC0.)

 

Perheeni muutti jokin aika sitten haja-asutusalueelta Siuntiosta Espooseen. Muutaman päivän kuluttua mieleeni palasi, miksi alun perin muutimme pääkaupunkiseudulta kauemmaksi: etupäässä loputtomien autojen ja rumien betonirakennusten vuoksi.

Autoilun haittavaikutuksia käsitellään mediassa tämän tästä, joten ei siitä sen enempää. Mutta toinen maalle muuttomme pääasiallisista syistä, nuo koko Suur-Helsingin aluetta synkistävät betonikolossit, joita jotkut myös kai rakennustaiteeksi luonnehtivat, ovat taas alkaneet riivata sieluani. Ja kohosivat jälleen synkkinä tietoisuuteeni, kun luin Helsingin Sanomien Nature-lehdestä referoiman artikkelin, jonka mukaan maapallolla on ihmisen tuottamaa materiaalia pian enemmän kuin elollista ainesta. Suurin osa ihmisen tuottamasta massasta muodostuu teistä ja – aivan oikein – rakennuksista. (Jotka ovat muuten vieläpä sangen usein käsittämättömän isoja ja rumia.) Englannin kielen betonia tarkoittava sana concrete juontuu latinan sanasta concretus, joka tarkoittaa tiivistä tai tiivistettyä, mutta ainakaan espoolaiset kerrostalot eivät näytä kovin kompakteilta.

HS:n uutisen mukaan ihmisen tuottama materiaali painaa nyt 1,1 teratonnia. Tuotantovauhti on niin vinha, että laskelmien mukaan vuonna 2040 määrä olisi jo lähes kolme teratonnia. Osittain tuo läjä koostuu toki muustakin kuin kiviaineksista, esimerkiksi muovista ja teräksestä. Mutta kiviaineksia on ylivoimaisesti eniten.

Helsingin Sanomien uutisessa ei kerrota seikkaperäisemmin betonin tuotantomääriä tai muitakaan siihen liittyviä yksityiskohtia, joten luin muutaman siihen liittyvän valaisevan jutun verkosta.

 

Betonin raaka-aineen sementin valmistus tuottaa noin viisi prosenttia kasvihuonepäästöistä, joidenkin lähteiden mukaan huomattavasti enemmänkin. Joka tapauksessa sementin vaikutus ilmaston lämpenemiseen on suuri. Liikenteen ja energiantuotannon jälkeen se on kolmanneksi suurin ihmisen aikaansaaman hiilidioksidin päästölähde. (Lähde: Kestävään rakentamiseen keskittyvä Greenspec-sivusto.)

Muistan Pentti Linkolan manailleen joskus 90-luvun taitteessa sitä, kuinka ihmiskunta peittää asfaltilla ja betonilla maan niin, ettei eliöille jää elintilaa, että elävä maa tukehtuu. En täysin tajunnut silloin hänen purkaustaan. Lukujen valossa hän vaikuttaa päätelleen aivan oikein, mihin suuntaan globaali kehitys on alati kiihtyvällä vauhdilla menossa.

Kuten muovia, betonia tuntuu olevan vähän joka puolella, kun asiaan alkaa kiinnittää huomiota. Eikä pelkästään kaupungeissa, vaan sitä on myös maaseudulla kaikkialla. Betoniteollisuuden mukaan sitä tuotetaan vuosittain tilavuudeltaan noin 13 miljardia kuutiometriä. Painossa mitaten betonia tuotettiin tilastotietoja tarjoavan Statista-yrityksen mukaan vuonna 2019 4,1 miljardia tonnia.

Eräänlaista betonin kaltaista materiaalia, opus caementicium, osattiin valmistaa jo antiikin Roomassa, mutta vasta 1800-luvulla sen valmistuksessa tapahtui mullistava käänne tietyn teknologisen innovaation myötä: Joseph Aspdin kehitteli niin sanotun nykyaikaisen Portlandin sementin vuonna 1824, ja hänen poikansa jatkoi vielä myöhemmin tuotteen kehittelyä. 1900-luvulla betonin käyttö lisääntyi räjähdysmäisesti toisen teknologisen keksinnön eli teräsbetonin ansiosta.

Ihmisen tuottaman betonin valtaisaa määrää havainnollistaa sangen konkreettisesti (jep, tämä sanahan oli suorastaan pakko lohkaista) eräässä YLEn taannoisessa uutisessa ollut kiteytys: Jos vuositasolla betonia tuotettaisiin arviolta 10 miljardia kuutiota ja siitä tehtäisiin 5 cm paksuja, 30×30 cm:n suuruisia pihalaattoja, niillä voisi peittää Viron, Latvian, Liettuan ja Tanskan maa-alat.

Alkaa siis tosiaan näyttää siltä, että ihmiskunnan tavoitteena on kuin onkin peittää elävä maa betonilla, kuten Linkola kauhisteli.

 

On tietysti selvää, ettei betonirakentamista voida yhtäkkiä vain lopettaa. Esimerkiksi rakennusten perustuksia ja siltoja on tehtävä jatkossakin jostakin materiaalista. Ja vaikka kaikki uudisrakentaminen maailmassa lopetettaisiin, betonia tarvitaan edelleen suunnattomia määriä korjausrakentamiseen. Ja mitä ihmettä voimme tehdä Kiinalle, jonka myllyissä tuotetaan ja käytetään puolet, arviolta 2,2 miljardia tonnia, kaikesta maailmassa käytettävästä sementistä (ja siis myös betonista). (Lähde: Statista.)

Vaihtoehtoja etsitään kiivaasti eri puolilla maailmaa. Tähän vaikuttavat paitsi ympäristösyyt, myös esimerkiksi betoniin sopivan hiekan väheneminen maailmasta ja kustannustehokkuus – joka on yleensä motiiveista tehokkain. Hiilipäästöjen vuoksi on myös esitetty, että pitäisi suosia nykyistä enemmän puurakentamista.

Kiertotaloudessa tietenkin on keksitty, että purkutöistä syntyvästä betonijätteestä pitäisi saada siitäkin kierrätystuote. Toki onkin hyvä pohdiskella, mikä ylipäätään tarkoitetaan ”jätteellä” ja mikä kenties voisi käydä jonkin uuden raaka-aineeksi. Betonijätettä syntyy Suomessa pari miljoonaa tonnia vuodessa. Se on huima määrä ainesta. Betonin kierrätys on siis hyvä tavoite, kunhan vain huolehditaan, ettei kierrätyksen nimissä mahdollisesti vaarallista jätettä dumpata teiden pohjaksi ja rakennusten perustusten alle.

Toivottavasti insinöörit ja kemistit löytävät betoniongelmaan ajan myötä kestäviä ratkaisuja. Ja toivoisin myös, että rakennussuunnittelijoita ja ahneita gryndereitä suitsittaisiin vähän nykyistä kovemmalla kädellä. Aika monet Espoon kerrostalot ja teollisuushallit ovat omaan silmääni niin rumia, että minun puolestani ne voisi rouhia silpuksi. Niistä saataisiin kelpo keko kierrätysmursketta.