Tiedekeskiviikko

Euroopan erityisin luontosuhde

Euroopan erityisin luontosuhde

  Uskottelemme itsellemme monenlaisia asioita. Me suomalaiset esimerkiksi uskomme epämääräisesti olevamme jonkinlaista ”luontokansaa”, vaikka emme kävisi kerrostalon parkkipaikkaa pidemmällä eräilemässä. Pönkitämme luontokansamyytin avulla identiteettiämme. Tätä...

Sodankäynnin oheisvahinkoja

  Katselen olohuoneen ikkunasta ulos. Koko viikon on pitänyt enemmän tai vähemmän poutaa. Tuntuu siltä kuin leudot tuulet olisivat sulattaneet talven kangistaman ruumiini, sielusta puhumattakaan. Tänään on kuitenkin taas hieman koleaa, ja ulkona leijailee...

Valeuhrien katras ja rakenteellinen syrjintä

Aiemmin uhreja olivat ihmiset, joita tavalla tai toisella syrjittiin. Monet homoseksuaalit, vammaiset, etnisiin vähemmistöihin kuuluvat tai sukupuoleltaan luokittelemattomat kuuluvat yhä tähän joukkoon. He kohtaavat edelleen rakenteellista syrjintää, joka on...

Millaista olisi hyvä politiikan journalismi Trumpin toisella kaudella

Donald Trumpin toinen presidenttikausi on alkanut rytinällä, ja panokset kovenevat kauden edetessä. Pöydällä on kauppasodan kärjistymisen lisäksi muun muassa Ukrainan ja Palestiinan tilanteet sekä syvenevä ilmastokriisi. Asetelma on dramaattinen eli myyvä, mutta...

Pysyykö kynä kädessä? 

Näpynäpynäpy. Kännykällä tai tietokoneella kommunikoiminen on nykyisin yleisempää kuin kynän ja paperin käyttö. Suomalaisissa koulussa lopetettiin kaunokirjoituksen opettaminen vuonna 2016. Entäs sitten, kehitys kehittyy? Peukut ja hymiöt ovat vaivattomia ja...

Voiko tutkija puhua luottamuksella toimittajalle?

  Älä kirjoita tätä lehteen, mutta… Tämä fraasi on tuttu varmasti jokaiselle toimittajalle. Sen kuuluessa kynänkärki nousee paperista tai sormet näppäimistöltä. Jos keskustelua on taltioitu mikrofonilla tai videokameralla, haastateltava on yleensä odottanut...

Terveiset tulpasta!

  Vieläkö muistat jatkuvan marmatuksen suurten ikäluokkien muodostamasta tulpasta. Se oli kestoaihe 1980- ja 1990-luvun nuorisomedioissa, kuten Ylioppilaslehdessä. Silloin koettiin, että sotien jälkeen syntyneet sukupolvet olivat tukkineet uraputket. He jyräsivät...

Tieteen uusi suurvalta on Kiina – ainakin tietyillä aloilla

Vuonna 2019 The Economist kysyi artikkelissaan, onko Kiinasta tulossa tieteen supervalta? Vuonna 2024 se vastasi kysymykseensä raportissaan kertomalla, että Kiinasta on tullut tieteen suurvalta kasvitutkimuksesta suprajohdefysikkaan. Ruohonjuuritasolla Kiinan...

Pitäisikö olla huolissaan?

Otsikko ei tässä liity televisiosta tuttuun viihdeohjelmaan, eikä sen ole tarkoitus herättää lukijaa ajattelemaan Tuomas Kyrön partaista naamataulua vaan maailman tilaa. Ja vastaan kysymykseeni itse: kyllä pitäisi olla huolissaan, ainakin rahtusen huolissaan. Meille...

Lue myös:

Francis Alÿs ja leikin hurma

Francis Alÿs ja leikin hurma

Kävin hiljattain Kölnin Ludwig-museossa Francis Alÿsin kehutussa suurnäyttelyssä Kids Take Over. Sen tärkein osio koostui noin kolmestakymmenestä videosta. Ne näyttivät leikkejä ja pelaamista maalla ja kaupungissa, pakolaisleireillä ja vaarallisten kaivosjätteiden...

Voiko teknologia edistää monilajisuutta huomioivaa suunnittelua?

Voiko teknologia edistää monilajisuutta huomioivaa suunnittelua?

  Kesä ja kärpäset. Hyttyset. Punkit. Ampiaiset. Mäkäräiset. Lokit. Valkoposkihanhet. Voikukat. Lupiinit. Eläviä olentoja, kasveja ja eliöitä, joiden kanssa jaamme Suomen lyhyen kesän. Paitsi lyhyt ja vähäluminen, kesämme on täynnä usein tunteita herättäviä...

Amis, sivistys ja ongelmat – kaksi tutkimusta, kaksi näkökulmaa

Amis, sivistys ja ongelmat – kaksi tutkimusta, kaksi näkökulmaa

Ammatillinen koulutus on jälleen noussut pinnalle mediassa. Tutkija Penni Pietilä osallistui kolmen lukukauden ajan ammattikoulun äidinkielen opetukseen. Hän havaitsi, että yleissivistävät tavoitteet ovat jääneet opintojen nopean edistämisen ja työelämään siirtymisen...