Tiedekeskiviikko

Näkemyksiä tutkimusrahoitukseen

Mikko Tikkanen

14.09.2021 | 10:27

Viime aikoina tiederahoitus on puhuttanut. Tiederahoitusta on puolustettu lähinnä tieteen merkityksellä innovaatiojärjestelmälle. Vähemmälle huomiolle on jäänyt laajempi vapaan tieteen merkitys maailmankuvallemme ja toisaalta se, mitä rahoitusleikkaukset tarkoittavat inhimillisellä tasolla yliopistoissa työskenteleville.

 

On hyvä miettiä, minkälaisessa maailmassa eläisimme, jos ei olisi ihmisiä, jotka haluavat selvittää miten luonto, maailmankaikkeus ja ihminen toimivat. Ja toisaalta, jos ei olisi järjestelmää, joka on pitänyt uuden tiedon etsimistä arvokkaana ja mahdollistanut tutkimuksen. Minkälainen maailma olisi, jos ei olisi muodostunut kollektiivista periaatetta siitä, että jokaisen kansakunnan kuuluu osallistua ihmiskunnan yhteisen tietopankin kasvattamiseen. Lääketieteen ja tekniikan innovaatioiden taustat ovat poliittisesti suuntaamattomassa vapaassa perustutkimuksessa. Maailman syvältä Covid19-kriisiltä pelastavat rokotteet eivät tulleet tyhjästä, vaan niiden taustalla on vuosikymmeniä suuntaamatonta verorahoilla tehtyä RNA:n rakenteeseen ja toimintaan liittyvää perustutkimusta.

 

Tutkimuksen todellinen vaikuttavuus on kuitenkin paljon syvemmällä kuin teknologian ja lääketieteen innovaatiossa. Nykyinen länsimainen maailmankuva perustuu tutkittuun tietoon ja se on hyvin erilainen kuin vaikka 50 vuotta sitten. On kuitenkin alkanut vaikuttaa siltä, että tietoon perustuva maailmankuva on tulossa tiensä päähän. Vapaasta tieteestä on ehkä tulossa uhka vallitsevalle järjestelmälle. Tiede paljastaa poliittisten päätösten ja businessvetoisten ratkaisujen kestämättömyyden ja riittämättömyyden suurten haasteiden edessä. Kokonaisuuden ymmärtämisen sijaan halutaan hyvältä näyttäviä pieniä pikaratkaisuja, jotka toimivat, kun unohdetaan asioiden monimutkaisuus ja mittavuussuhteet ja fysiikan lait.

 

Kun tutkimusrahoituksesta leikataan, niin tutkijoita ei nähdä samalla tavalla ihmisinä kuin esimerkiksi turpeen nostosta elantonsa saavat nähdään. Tutkimusrahoitukselle on kuitenkin kouriintuntuvat vaikutuksen tuhansien yliopistoilla opettavien, tutkivien ja hallinnossa työskentelevien elämään. Yliopistolla opettava työ jakautuu opetuksen, tutkimuksen, tutkimukseen linkittyvän ohjaustyön ja hallinnollisen työn ja yhteiskunta- ja yrityssuhteiden ylläpitämisen välillä. Ilman tutkimusrahoitusta ei ole tutkimukseen perustuvaa opetusta, ei tutkimusryhmissä tehtyjä opinnäytetöitä eikä väitöskirjoja eikä mitään minkä takia pitää yhteyksiä yhteiskuntaan ja yrityksiin.

 

Melkein kaikkien yliopistoissa töissä olevien työ linkittyy suoraan tai välillisesti tutkimusrahoitukseen. Osa tutkimusrahoituksesta menee yliopiston hallinnolle ja tällä rahalla pidetään yllä toimistoja ja laboratorioita ja maksetaan toimintaa tukevien ihmisten palkkoja.  Pelkästään tutkimustyötä tekevien ihmisten palkka taas on suoraan riippuvainen siitä, onko projektirahoitusta vai ei. Iso osa opetusta ja tutkimusta tekevästä henkilökunnasta taas on töissä urapolkumallin mukaisissa toimissa. Polku etenee vain, jos onnistuu hankkia tutkimusrahoitusta ja kun tutkimusrahoitus vähenee, huononee myös mahdollisuudet täyttää urapolun vaatimukset. Vakaassa asemassa oleville professoreille tutkimusrahoituksen vähenemine tarkoittaa sitä, että entistä enemmän aikaa menee hakemusten kirjoittamiseen. Se tarkoittaa myös jatkuvaa kasvavaa stressiä siitä, että pystyy maksaa tutkimusryhmän tutkijoiden palkat.