Nielaisen ADHD-lääketabletin kokeilun vuoksi, vaikken ole ADHD-potilas. Aine väitetysti tehostaa kognitiivisia kykyjä, joita tarvitsen filosofi Maija-Riitta Ollilan teoksesta kirjoittaakseni. Myös Ollila mainitsee ADHD-lääkkeen esimerkkinä opiskelijoiden käyttämästä ajattelun parantelusta ulkoisen farmakologisen välineen avulla. Pilleri edustaa arkisimmillaan Ollilan aihetta eli transhumanismia.
”Kun silmälasit keksittiin vuoden 1200 paikkeilla, aloitettiin inhimillisten kykyjen paranteleminen” eli transhumanistinen prosessi. Se tarkoittaa pyrkimystä inhimillisen kärsimyksen vähentämiseen, pitkäikäiseen elämään ja onnellisuuteen, ihmisen itsensä keksimän ja alati kehittyvän teknologian tuella. Transhumanisti ottaisi oman evoluutionsa hallintaansa ja päättäisi kehityksensä suunnasta.
Silmälaseista ja tabusta on matkaa kvanttitietokoneeseen, mutta tekoälyn tutkimuksesta on tullut valtavirtaa. Transhumanistin mielestä koneet tulevat tekemään suuren osan ihmisen töistä, mutta tehokkaimmillaan ne olisivat kytkettyinä aivoihin. Toisaalta transhumanistin toiveissa tietoisuus voidaan ladata talteen supertietokoneelle, ja ruumis säilöä tulevaisuuden tieteen virvoitettavaksi.
Algoritmit ja tekoäly muuttavat kuitenkin maailmaa tavoilla, joita emme osaa ennakoida tai tajuta tosiksi. Psykologi Danny Lewis kirjoittaa, että tekoäly valitsee jatkossa meille näytettävät verkkosisällöt, ehdottaa sopivaa musiikkia ja vastaa kysymyksiimme. Prometheus maksoi kovan hinnan tulen ja työkalujen varastamisesta jumalilta ihmisille, kriitikot toteavat:
Transhumanismiin liittyvät asiat koskevat […] tulevia sukupolvia ratkaisevalla tavalla.
Panokset siis nousevat, mutta Ollila käsittelee transhumanismia kiihkottomasti ja selväjärkisesti – luisumatta tieteisfiktion puolelle ja tunnustaen ennustamiseen kuuluvat riskit. Tulevaisuuden paranneltu ihminen -teos kuuluu Ollilan teknologiatrilogiaan, jonka ensimmäinen osa Tekoälyn etiikkaa ilmestyi 2019 ja jonka viimeistä osaa hän työstää. Sitä odotellessa voi lukea teknologian tuntevan Petteri Järvisen elokuussa ilmestyvän kirjan Tekoäly ja minä (Tammi 2023).
Transhumanismi kuitenkin kuuluu jo myös nykyisyyteen: parinvalinta on digitalisoitu Tinderiin, rokotteilla ehkäistään sairauksia ja älysormus laskee askelia. Nykyisyys vaikuttaa hallittavalta, mutta transhumanismi suuntaa tulevaan:
Jos transhumanismi ideologiana etenee ja kykyjen parantelua tulee saataville tai siitä tulee peräti pakollista, kuka määrittelee, ketkä parantelua saavat käyttää tai joutuvat käyttämään?
Bioteknologia vaatii uutta etiikkaa ja lainsäädäntöä.
Ollila tarkastelee teknologian ja moraalikysymysten molemminpuolista vaikuttavuutta, vaikka optimistinen transhumanismi voi asettaa tavoitteeksi vain etiikan ohjaaman aineellisen kehityksen. Pitkälle vietynä transhumanismi ei voi enää erotella, ”missä ihminen loppuu ja teknologia alkaa”. Älylääke valaisee tilannetta: mikä on alkuperäistä ihmistä ja mikä lääkkeen tuomaa muutosta? Ei kai geeniteknologia kuulu sinänsä vastustettaviin mahdollisuuksiin, vaan sen tietyt sovellukset?
Aivojen plastisuuden takia niiden kytkeminen teknologiaan herättää toivoa ja pelkoa, kuten neurotutkija David Eagleman toteaa. Ollila on vaikuttunut kuten muutkin:
Eagleman osaa luoda ihmisille uusia aisteja kaikuluotauksesta ja lämmön näkemisestä sähkömagnetismiin asti. […]
Teknologinen evoluutio on jo ohittanut biologisen evoluution, Ollila päättelee. Parantelun ei siis tarvitse liittyä geeneihin.
Paranneltu vai korvattu?
Tekoälyn kannalta näkyy suuri ero transhumanismin ja posthumanismin välillä: edellisessä tekoäly parantelee ihmisen kognitiivisia kykyjä, jälkimmäisessä korvaa ihmisen roolin. Rajatapauksiin kuuluu altruismi: voidaanko bioteknologialla parannella tahtoa, tunteita ja moraalia eettisesti kestävällä tavalla? Parantelua voi harjoittaa vain, jos on käsitys tavoitteesta, ideaalisesta ihmisestä, mistä vaikkapa 1900-luvun holokausti ja nykyinen rasismi ovat varoittavia esimerkkejä.
Toisaalta ennen kuin vaikkapa älyä voitaisiin lisätä, ”pitäisi tietää, mitkä geenit siihen vaikuttavat”.
Filosofina Ollila ei päästä lukijaansa helpolla:
Transhumanismin suuri haaste on ekologinen: miten on mahdollista luoda tulevaisuuden paranneltu ihminen luonnon kantokyvyn asettamissa rajoissa?
Olisiko sittenkin parasta etsiä edistystä ihmisen sisäisestä maailmasta?
Myös luomuvaihtoehtoja transhumanismille löytyy aivotoiminnan ja ajattelun kehittämiseksi: kirjallisuus, taide ja musiikki. Toisille näyttää riittävän säännöllinen liikunta.
Alussa mainitusta ”älylääkkeestä” en huomannut hyötyväni. Ehkä aivoni eivät ole muovautuvaiset samalla tavoin kuin opiskeluikäisillä. Transhumanismin pitäisikin tavoitella pitkäikäisyyden sijasta rohkeasti ikuista fysiologista nuoruutta.
Luettavaa
Hamilton, Jon 2023. Building a better brain through music, dance and poetry.
NPR. Shots. Health News From NPR. April 3, 2023.
Lehtinen, Aki Petteri 2022. Aistit palvelevat aivoja. Tiedetoimittaja 3/2022.
Lewis, Danny 2023. The Future of Everything. The Wall Street Journal. March 21, 2023.
