Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Elonkirjon jalokivet – Riittääkö peilitesti määrittämään eläimen tietoisuuden?

Sami Pihlström.
Kuva: Kari Likonen

Eläinten tietoisuus askarruttaa tutkijoita ja saa vaatimaan muillekin kuin ihmislajille oikeuksia. Tutkijan mukaan tiedejournalismi näyttelee suurta roolia ilmiöstä kertomisessa.

Ihmisen tietoisuuden ymmärtämiseen pyritään kiihkeästi monilla eri tieteenaloilla. Filosofiassa iso tietoisuusongelma ei empiirisen tutkimuksen perusteella näytä kuitenkaan rajoittuvan inhimillisiin olentoihin. ”Luomakunnan kruunun” rinnalle ovat nousseet jopa hyönteiset, joilla on todettu älyyn ja tunteisiin viittaavia piirteitä.

Filosofisiin ongelmiin kuuluu erityisesti eläinten oletettu itsetietoisuus, sanoo uskonnonfilosofian professori Sami Pihlström. Tietoisuus kuuluu ihmisten maailmaan, joten sitä ei noin vain langeteta toistenkin lajien ominaisuudeksi. Ihmistietoisuuteen nimittäin liittyy olennaisesti kielellisyys sekä läpikotainen eettisyys, joka ei ole riippuvaista vaikkapa uskonnollisuudesta.

Emot toki huolehtivat pesueestaan ja hyönteiset toimivat kollektiivina, mutta ”jos alkaisimme pitää eläimiä moraalisubjekteina, koko elämänmuotomme pitäisi muuttua toisenlaiseksi”, Pihlström toteaa. Hänestä lihansyönti ja eläinten tehotuotanto tulee joka tapauksessa lopettaa, mutta tällaisia eettisiä kysymyksiä esiintyy vain inhimillisyyden vastuualueella.

Pihlström pitää vaikeana käsitteellisenä rajanvetokysymyksenä, mitä voidaan pitää tietoisuutena ja mitä ei. Pääsääntöisesti eläimet eivät ihmisten tavoin systemaattisesti siirrä perinnettä eteenpäin saati kouluta seuraavia sukupolvia – tai ylipäänsä käytä yhtä hienovaraista viestintää kuin ihminen kielellä.

– Kyse on empiiristen tulosten filosofisista tulkinnoista, Pihlström sanoo.

– Tehdään aika ongelmallisia oletuksia, jos suoraan siirretään ihmisen maailmaan kuuluvia käsitteitä kuten itsetietoisuus eläimiä koskeviksi.

Käsitykset elämän mielekkyydestä tai mielettömyydestä eivät näytä kuuluvan eläinten maailmaan. Pihlströmin mukaan ihmiset mieltävätkin maailman täysin eri tavoin kuin tuntemamme eläimet.

Filosofisesti ja käsitteellisesti epäselvä ”eläinten tietoisuus” valottuu biologian katsannossa. Sekin tosin kuuluu empiirisyydestään huolimatta inhimillisiin näkökulmiin.

Tunteet päihittävät tiedon

Kymmenen vuotta sitten johtavat neurotieteilijät allekirjoittivat Cambridgessa Englannissa eläinten tietoisuusjulkilausuman. Sen mukaan muiden lajien ei tarvitse muistuttaa ihmistä ollakseen tietoisia itsestään ja ympäristöstään, koska todistusaineisto puhui eläinten tunteiden ja päätösten puolesta. Julkilausumalla haluttiin eroon vanhasta ihmiskeskeisyydestä eläinten tajuntaa arvioitaessa.

– On olemassa tietoisuuden lajeja, jotka muodostavat jatkumon eri eläinlajien välille, sen sijaan että olisi jokin jyrkkä raja, jonka toisella puolella niitä ei ole lainkaan ja toisella puolella ne ovat täydellisinä, tarkentaa eläinten käyttäytymistieteiden tohtori Helena Telkänranta.

Cambridgen julkilausumaa konkretisoi, että lintujen aivot käsittelevät kokemuksia samalla tavalla kuin nisäkkäillä. Molemmilla ja eräillä muilla eläimillä on aivojen ja hermoston rakenteita, joiden tiedetään synnyttävän tietoisuutta, tunnekokemuksia ja tarkoituksellista toimintaa, julkilausuma ilmoittaa.

– Noihin ”muihin eläimiin” on sittemmin tarkentunut tutkimuksessa muun muassa kalat ja matelijat, jotka kokevat tunteensa nimenomaan tietoisesti, Telkänranta toteaa.

Laajassa tutkimushankkeessa on selvinnyt, että kalojen kivussa ei ole kyse refleksinomaisesta sätkimisestä. Moninaisiin tutkimusmenetelmiin kuului aivotutkimuksen lisäksi muun muassa reaktioiden tarkkailua: kipulääkityt kalat eivät osoita kipukäyttäytymistä. Morfiini näet vaikuttaa vamman sijasta tietoiseen kokemukseen.

Helena Telkänranta

Muitakin menetelmiä on useita: älykkäille eläimille kuten sioille ja papukaijoille on opetettu symboleita, joita ne käyttävät eri tunnekokemusten ilmaisemiseen. Suurin osa tutkimuksista on tehty selkärankaisilla eläimillä kuten kaloilla, linnuilla ja nisäkkäillä. Selkärangattomista ainakin mustekalat tuntevat kipua, pelkoa ja mielihyvää.

– Tunteiden ja kivun tietoinen kokeminen ei riipu eläimen älykkyystasosta, aivan samoin kuin aivoissa on eri rakenteet tuottamassa tietoisia tunteita ja tietoista päättelyä, Telkänranta sanoo.

Kaikilla selkärankaisilla eläimillä tietoisia tunteita tuottavat aivojen osat ja niiden toiminta ovat samantapaisia, kun taas tietoista päättelyä tuottavissa aivojen osissa on suuria eroja lajien välillä. Eläinten tietoisuuden muotoja on luokiteltu tarkkuuden turvaamiseksi. Itsetietoisuuden yhtenä mittarina käytetään Gallupin peilitestiä, jossa ihmislapset tunnistavat itsensä noin puolitoistavuotiaina.

Eläimistä peilitestin ovat läpäisseet simpanssi, gorilla, aasiannorsu, pullokuonodelfiini, harakka ja puhdistajakala, muutama mainittuna. Ylivoimaisesti suurimmalle osalle lajeista koetta ei ole koskaan vielä tehty.

Telkänrannan mukaan monet eläinten tietoisuuden tutkijat pitävät kiinnostavana metakognitiota, ajattelun ajattelua. Kyky ajatella omien tietojen ja uskomusten luotettavuutta vaatii abstraktimpaa ajattelua kuin itsen ymmärtäminen erilliseksi yksiköksi, kuten filosofi Pihlströmin epäilemässä eläinten itsetietoisuudessa.

Tietoista ongelmanratkaisuakykyä esiintyy harvemmin, mutta siitä löytyy todisteita muun muassa variksilla, eräillä papukaijalajeilla, norsuilla, ihmisapinoilla ja delfiineillä, joista viimeisillä on vielä poimuttuneempi aivokuori kuin ihmisellä. Eläintutkimus on kuitenkin löytänyt tunteita kaikkialta:
– Vanha uskomus, että älykkäämmillä lajeilla olisi voimakkaammat tunteet – tai että tunteiden voimakas tietoinen kokeminen edellyttäisi kykyä tietoiseen ajatteluun – on yksiselitteisesti väärä.

Kimalaisten ajattelutavoista

Eläinekologian dosentti ja käyttäytymisekologi Olli Loukola asettuu ihmiskeskeistä eläinkäsitystä vastaan.

– Peilitestin lisäksi neuro- ja käyttäytymistieteilijät ovat todistaneet, että useilla eläimillä aivojen toiminta, käyttäytyminen ja tunnetilat viittaavat tietoisuuteen, Loukola sanoo.

Hän on tutkinut sosiaalista informaationkäyttöä kirjosiepoilla, jotka huomioivat ruumiinkokonsa päätöksenteossaan. Loukola tulkitsee tämän itsetietoisuudeksi. Hänen kimalaistutkimuksensa taas osoittaa, että luultua älykkäämmät otukset oppivat pyörittämään palloja maaliin palkintoa vastaan. Kimalaiset arvioivat toisten yksilöiden tekojen seurauksia ja ratkaisevat ongelmia ”päättelemällä”, yrityksen ja erehdyksen sijasta.
– On epätodennäköistä, että eläin ilman tietoisuutta ja ymmärrystä omasta itsestään kykenisi näin joustavaan, tarkoitukselliseen ja määrätietoiseen käytökseen.

Loukolan mukaan neurotieteiden ja aivojen kuvantamismenetelmien kehittyessä tulevaisuudessa päästään paremmin perille siitä, mitä eri lajien aivoissa tapahtuu eri tunne- ja oppimistilanteissa, ja miten tietoisuus syntyy.

Eläimet pyrkivät välttämään negatiivisia olotiloja kuten kipua ja edistämään omaa hyvinvointiaan ja lisääntymismenestystään. Viettipohjaisuus, jossa ulkoinen ärsyke saa aikaan tietyn käyttäytymisreaktion, riittäisi selittämään nämä ilmiöt ennustettavassa ympäristössä.

– Mutta kaikki elinympäristöt ovat jatkuvassa muutoksessa. Eläinten täytyy oppia menestyäkseen, Loukola päättelee. Vaistoihin nojaavat selitykset eivät riitä kattamaan monimutkaisimpia ilmiöitä täysin ilman tietoisuuden olettamista.

Puolestaan sosiaaliset mehiläiset kykenevät oppimaan abstrakteja käsitteitä, käyttävät valikoivaa yhteisöllistä informaatiota ja työkaluja tilanteen mukaan, viestivät hienostuneesti mehiläistanssilla ja ymmärtävät lukumääriä eli osaavat laskea.

– Eläinten kyky navigoida ympäristöissä voidaan nähdä tietoisuuden osana, mikäli toiminta vaatii kognitiivista karttaa, ja taitoa omaksua, tallentaa ja palauttaa mieleen asioiden sijainteja kartalla.

Tietoisuutta yksilön kokemusmaailman ilmiönä on vaikeaa havaita ulkopuolelta, koska eläimet eivät kommunikoi ihmiskielellä. Tutkimusmenetelminä käytetäänkin peilitestiä, aivokuvantamista ja käyttäytymiskokeita kuten ongelmanratkaisutehtäviä. Kommunikaatiota esiintyy lajien sisällä.

– Delfiineillä ja muilla valailla on osoitettu olevan omia murteita niiden vokaalisessa viestinnässä. Pullonokkadelfiinit jopa kutsuvat toisiaan yksilöllisillä tunnusvihellyksillä eli nimillä. Hyönteisistä ainakin paperiampiaiset tunnistavat lajitovereitaan kasvojen kuvioiden perusteella, Loukola sanoo.

Olli Loukola

Tietoisuuden eettiset seuraukset

Hän myöntää, että eläinten tietoisuudesta puhuminen on epämääräistä ilman tietoisuuden selvää määritelmää. Sellaisen kehittäminen lankeaa luontevasti filosofeille ja kognitiotieteilijöille, mutta toistaiseksi koulukuntaerot värittävät tietoisuuskäsityksiä. Tietoisuutta voidaan tarkastella muun muassa metakognition, itsetietoisuuden ja tietoisen ajattelun tasoilla.

– Vasta kun tunnemme tietoisuuden mekanismin ja osaamme tarkasti sanoa mitä tietoisuuteen vaaditaan, voimme suunnitella empiirisiä kokeita, joilla osoitetaan tai kumotaan tietoisuus tutkimuslajeilla.

Ihmis- ja kädellistutkijat saattavat asettaa tietoisuuden kriteerit tiukemmiksi kuin hyönteistutkijat. Nyt kun hyönteisillä on näytetty olevan tietoisuuden eri osa-alueita kuten tunnetiloja, kiputuntoja ja itsetietoisuutta, pitää vielä todistaa hermosolujen tuottama synkronoitu ja rytminen sähköinen aktiivisuus, jota pidetään tietoisuuden indikaattorina.

– Silloin on hyvin todennäköistä, että ainakin selkärankaisilla eläimillä on jonkinlainen tietoisuus, Loukola sanoo.

Hän huomauttaa, että tiedejournalismilla on valtaa vaikuttaa ihmisten asenteisiin eläimiä kohtaan. Muiden eläinten vertaaminen ihmisiin ei välttämättä ole huono lähtökohta, kun tietoa levitetään.

– Kimalaisten kognitiota tutkiessani olen huomannut positiivisen asennemuutoksen hyönteisiä kohtaan viime aikoina. ”Jalkapalloa” pelaavat kimalaiset kiinnostavat suurta yleisöä.

Hyönteisten älykkyyden esittäminen luo ymmärrystä ja myötämielisyyttä maailmanlaajuisen hyönteiskadon torjumiseksi.

Loukolalla riittää kuitenkin jo nyt lisää esimerkkejä eläinten tietoisuuteen viittaavista piirteistä. On havaittu, että banaanikärpäset ”masentuvat” epäonnistuessaan paritteluyrityksissään ja nauttivat tutkijoiden tarjoamaa alkoholia enemmän kuin kontrolliyksilöt.

– Miksi epäonnistuneet koiraat käyttäisivät mieleen vaikuttavaa päihdettä, jos niillä ei ole mieltä? Loukola kysyy.

– Nykytiedon valossa meidän pitää kyseenalaistaa kaikki toiminta, johon liittyy eläinten kärsimystä ja hyväksikäyttöä, hän tiivistää.

Ihmisistä ja muista eläimistä

Ympäristöekologian dosentti Mia Rönkä yhtyy näkemykseen ja muistuttaa, että jo Charles Darwin pohti eläinten kokemusta itsestään. Elämän ja kuoleman kysymyksiä eläimet Darwinin mukaan tuskin filosofoivat, mutta ihmisen ja muiden eläinten kognitio ei välttämättä ole erityyppistä vaan eriasteista. Kaikissa tapauksissa ymmärryksen kertyminen eläinten tietoisuudesta purkaa edelleen keinotekoista erottelua ”ihmisiin ja eläimiin”.

Mia Rönkä.
Kuva: Vesa-Matti Väärä

– Esimerkiksi sika yltää älykkyydeltään noin viisivuotiaan lapsen tasolle, kykenee itsetietoisuuteen, oppii ratkomaan ongelmia ja pelaamaan videopelejä, Rönkä vertaa.

Puhuvatko eläintutkijat, neurotieteilijät ja filosofit samasta asiasta, kun he puhuvat tietoisuudesta? Kaikesta empiirisestä todistusaineistosta huolimatta tietoisuuden ongelma voi säilyä mysteerinä – niin ihmisellä kuin muillakin lajeilla.

– Tietoisuuden osoittaminen tietyillä lajeilla ei saisi muodostua ehdoksi eläinten hyvälle kohtelulle vaan sen pitäisi pikemminkin nostaa rimaa kaikkien eläinten kohtelulle yleisesti, Rönkä päättelee.

Aki Petteri Lehtinen

Julkaistu

28 tammi, 2023

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)