Ennätysmäärä hakemuksia syksyn apurahahaussa

Tiedetoimittajain liiton syksyn apurahahaussa hakemuksia tuli ennätysmäärä: kaikkiaan 106!

 

Tiedetoimittajain liiton hallituksella on vielä ennen joulua edessään tavallista isompi urakka lukea kaikki apurahahakemukset, pisteyttää ne ja saada mahtumaan myönnöt talousarvion raamiin. Liittohan myönsi kevään haussa yhteensä 59 938 euroa kaikkiaan 42 hakijalle.

Syksyn kierroksella on talousarvion mukaista jakovaraa suunnilleen saman verran.

Tänäkin vuonna suosituin kohde on työskentely, johon apurahaa hakee peräti 62 henkilöä. Määrä lähentelee aikaisempien hakujen koko hakijamäärää, jonka on ollut viime vuosina 70:n paremmalla puolen.

Työskentelyyn kohdistuva apurahojen yhteissumma on 194 565 euroa.

Syksyn Kopiosto-apurahojen hakusumma on yhteensä 240 082 euroa, joten haettujen työskentelyapurahojen summa muodostaa siten koko hausta leijonanosan.

Liiton apurahatyöryhmä käsittelee hakemukset ja tekee ehdotuksensa hallitukselle marraskuun viimeisellä viikolla, ja apurahoista päättä hallituksen kokous 11. joulukuuta.

Kaikille hakijoille ilmoitetaan viikon sisällä hallituksen päätöksestä sähköpostitse.

Edelleen valtaosa liiton tiedeviestinnän edistämiseen keskittyvän apurahaun hakijoista on liiton jäseniä, mutta Kopiosto-apurahoja voi hakea kuka tahansa, ja ei-jäsenten osuus on pikkuhiljaa kasvanut.

 

Uusimmat ajankohtaiset

Tervetuloa tiedetoimittajain opintomatkalle Italiaan 16.–21. lokakuuta

  Italian opintomatkan haku päättyy 19.7. ja tarvittaessa paikat arvotaan. Italia elää vanhan ja uuden puristuksessa. Poliittiset jännitteet kietoutuvat maan monivaiheiseen historiaan. Ilmastonmuutos  ajaa perinteistä maanviljelyä yhä ahtaammalle samaan aikaan...

Liiton toimisto ja pääsihteeri kesätauolla

Kesäluonnon värit syvenevät, ja myös liiton toimisto pääsihteeri Ulla Järven johdolla siirtyy kesäniityille. Liiton toimisto on suljettuna ti 23.6.–pe 17.7. Pääsihteeri lukee kuitenkin postit kerran viikossa, pääsääntöisesti tiistaisin. Joten jos sinulla on kysyttävää...

Vetoomus tietokirjallisuuden valtionrahoituksen kasvattamiseksi

Me allekirjoittaneet yhteisöt kiitämme opetus- ja kulttuuriministeriötä kirja-alan selvityksen tilaamisesta ja selvityshenkilö Markus Leikolaa sen toteuttamisesta. Erityisen lämpimästi kiitämme sitä, että Leikola nostaa selvityksessään esiin kauno- ja...

Kevään henkilökuvauskurssit saivat huippuarviot

  Valokuvaaja Nina Kaverisen henkilökuvauskurssit Salon Mathildedalissa ja Helsingissä Kulttuurikeskus Sofiassa saivat osallistujlta poikkeuksellisen paljon kiitosta. Ilmoittautumisjärjestelmä Lyytin keräämä palaute tuotti pelkkää kiitosta, ja myös...

Tiedetoimittajien uratarinat

Poropaimenena tieteen selkosilla – Tapani Niemi taitaa metaforat

  Tiedetoimittajain liiton uratarinat jatkuvat: Ystävä luonnehti Tapani Niemeä aikanaan poropaimeneksi, joka kierteli Turun yliopiston eri laitoksilla ja poimi niistä parhaat palat aiheiksi radio-ohjelmiin. Niemen taival tiedetoimittajana kattaa 1970-luvun...

Aikuiskasvatus-lehden toimituspäällikkö on utelias generalisti

Terhi Kouvo on monessa mukana. Vertaisarvioidun Aikuiskasvatus-tiedelehden toimituspäällikkyys on hänen päätoimensa Kvs-säätiössä. Sen rinnalla hänellä on aina meneillään hankkeita ja viestintää – kunnon generalisti siis. Teksti: Jukka Nortio   Keskustelumme...

Uula Neitola — konkaritulokas ja tuore tutkija

Uula Neitola liittyi tiedetoimittajain liittoon 2025 alussa. Jäsenyys on avannut hänelle uusia ovia ihan konkreettisesti: hän pääsi liiton pressikortilla Dubaissa Tulevaisuuden museoon (Museum of Future). Toimittajataustainen Neitola työskentelee viestinnän...

Tieteen selittäminen suurelle yleisölle on Sara Lammen intohimo

Luonnontieteellisessä keskusmuseossa tiedeviestijänä työskentelevä Sara Lampi nauttii nähdessään ihmisten innostuvan uutta luonnosta oppiessaan. Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedeviestintä. Teksti:...