Ensi kesänä Lausannessa


 
 

Lausannen vuoden 2019 maailmankongressin ohjelmaehdotuksille on annettu jatkoaikaa 15. kesäkuuta asti. Se tarkoittaa sitä, että hyville ja kansainvälisille seminaari-ideoille olisi tilausta.

Tiedetoimittajain maailmankongressi järjestetään vuonna 2019 Lausannessa Sveitsissä. Ajankohta 1.–5. heinäkuuta on toki suomalaisten lomasesonkia, mutta maailmankongressit ovat kyllä aina sykähdyttävä tapahtuma.
Suomen tiedetoimittajain liitto tulee entiseen tapaan tarjoamaan kongressiin stipendejä jäsenilleen, joten NYT kannattaa suunnitella ja ehdottaa.
Tutustu kongressin sivuihin ja katso vaikkapa huimapäinen video, jolla sveitsiläiset, ranskalaiset ja italialaiset tiedetoimittajat valloittivat vuoren ja voittivat kongressin itselleen!
 
 

Uusimmat ajankohtaiset

Huuhkajien kanssa retkeilemään Vartiosaareen 9.6.

Tervetuloa mukaan Tiedetoimittajien liiton seniorijaosto Huuhkajien kesäretkelle Vartiosaareen tiistaina 9.6. iltapäiväksi. Kaikki liiton jäsenet ovat tervetulleita osallistumaan retkelle. Helsingin edustan saarista Vartiosaari on jäänyt monelle tuntemattomaksi, joten...

Suomen tiedetoimittajain liiton kevätkokous 23.4. Heurekassa

Suomen tiedetoimittajain liitto ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidettiin torstaina 23.4. Tiedekeskus Heurekassa. Alla olevasta kokouksen esityslistasta löydät kokouksessa esiteltävistä asiakirjoista vuoden 2025 toimintakertomuksen ja tilinpäätöserittelyt. Koko...

Kevään apurahahaku on päättynyt

  Suomen tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahojen haku on päättynyt 15.4.. Syksyn apurahahaku alkaa 16.10.2026. Apurahaa voi hakea monenlaisiin kohteisiin: juttuprojekteihin, alan kongresseihin, koulutukseen, jne. Liiton jäsenet voivat saada tukea myös uusiin...

Tiedetoimittajien uratarinat

Jani Kaaro – tiedon toimittaja

  Freelance-tiedetoimittaja Jani Kaaro on kulkenut urallaan omaa polkuaan. Utelias kyseleminen, viisaampien kuunteleminen sekä järjestelmällinen tiedonhaku ovat hänelle ominaiset tavat selvittää maailman ihmeitä. Tiedetoimittajain liiton uratarinoissa kerromme...

Minna Malja: Tiedetoimittaja kuin kameleontti

Teksti: Helena Raunio Kuva: Sonia Taiarol   Villa Lanten ystävien ROMA-vuosikirja on juuri valmistunut. Päätoimittaja Minna Malja huokaisee helpotuksesta, kun kirjat viedään postiin. Päätoimitus, taitto ja visuaalinen ilme ovat Minnan käsialaa jo 14. kerran....