– Tiedetoimittajien opintomatkasta Albaniaan tuli järjestäjille helppo, sillä 20 hengen matkaryhmästä vain kolme on aiemmin käynyt maassa, Suomen tiedetoimittajain liiton pääsihteeri Ulla Järvi nauraa. Pelkästään se, että päästiin opintomatkalle, oli koronavuosien jälkeen erikoinen asia.
Ensimmäiset tiedonmurut kerätään oppaalta bussimatkalla lentokentältä Tiranan keskustaan. Yhtenä niistä on Albanian asukasluku eli 3,3 miljoonaa. Tähän lukuun iskostuu päivien mittaan yksi matkan huomioista: tiedon suurpiirteisyys. Asukasluku oli alimmillaan 2,5 miljoonaa, noustakseen siitä 2,8:aan tai parhaimmillaan 3,5 miljoonaan.
Yksimielisyys löytyy siitä, että albanialaisia on maan rajojen ulkopuolella yhtä paljon kuin maassa itsessään. Yksi syy maastamuuttoon on ollut varmasti vapaus mennä, ja toinen on aivovuoto parempia ansioita kohti. Eikä ihme, jos vastavalmistunut lääkäri saa 1000–1500 euron kuukausipalkkaa Albaniassa, ja Saksassa ansiot alkavat viidestä tuhannesta.
Lyhyt johdatus maan politiikkaan kertoo, että sosialistien puolue on vallan ytimessä, toiseksi tärkein on oikeistolainen demokraattipuolue ja kolmanneksi tärkein vapauspuolue. Puolueita on kuitenkin kymmeniä, ”jokaisella perheellä omansa”. Tärkeintä ehkä on, että saa valita. Se on ollut mahdollista vasta vuodesta 1991, Albanian ensimmäisistä vapaista vaaleista asti.
Maan poliittisen historia on perintö, jonka kanssa Albanian on elettävä ja tehtävä kuolinsiivousta vuosikymmenet. Ottomaaneista vapauduttiin ja itsenäisyys julistettiin 28.11.1912 Vlorën kaupungissa. Pian itsenäistymisen jälkeen Italia valloitti Albanian kerran, jos toisenkin. Toisesta maailmansodasta alkoi maan ankara eristäytyminen muusta Euroopasta itsevaltaisen johtajana toimineen Enver Hoxhan aikana. Kommunistinen diktatuuri riisui maan totaaliseen köyhyyteen.
Korruptio puolestaan on kuin tatuointi. Sitä ei pysty irrottamaan sen enempää taloudellisista toimijoista kuin poliitikoista, vaikka haluaisi. Sillä on iso vaikutus myös mediaan.
Yksi merkittävä asia on jokaisen tapaamamme EU-myönteisyys. Pieni Albania ei halua olla yksin. Siellä kaikki tekevät kaikkensa, että EU:n matkaan kelvattaisiin. Heinäkuussa 2022 EU:n jäsenmaat sopivat aloittavansa lähentymisneuvottelut Albanian kanssa, mikä on varmasti ollut hyvä uutinen. Paljon on kuitenkin tehtävää.
Pian Albanian matkamme jälkeen kotimaan mediassa pohditaan Suomen kunniakonsulien ”värikästä” taustaa. Meidän tapaamaamme Bardhyl Minxhozia ei siinä yhteydessä esitelty. Matkaohjelman järjestelyistä ja tapaamisista vastanneelle tiedetoimittaja Ulf Wikströmille hänestä on ollut merkittävä apu.
– Albaniassa kaikki tuntevat toisensa, Bardhyl Minxhoz kertoo tavatessamme ja järjestää ex tempore -ohjelmana pari päivää myöhemmin Albanian matkailu- ja turistiministerinä toimivan Mirela Kumbaron tapaamisen.
Tieteen porteilla, lähellä mutta kaukana
Itse matkaohjelma ja aikataulut toteutuivat hämmästyttävän täsmällisesti. Tiranan yliopiston luonnontieteiden tiedekunnassa kuitenkin lakkoiltiin palkkojen ja yliopiston rahoituksen puolesta.
Näppärästi siirryimme lähikahvilaan, missä johtaja Mihallaq Qirjon Albanian ympäristöresurssien keskuksesta, tiedetoimittaja Ani Bairjramin, Tiranan yliopiston professori Valbona Alikon ja energia-asioihin perehtyneen tiedetoimittaja Ola Xama vievät meitä tiedemaailman ja ympäristöasioiden äärelle:
– Ympäristöasiat ovat kuuma puheenaihe järjestöille ja viranomaisille, mediassa ne eivät ole iso aihe.
Professori Valbona Alikon tutkimukset albanialaisesta vesisammakosta muuttuivat erikoisesta yksityiskohdasta konkreettiseksi asiaksi. Hänen seuraamiaan sammakoita oli yhä vaikeampi edes löytää tutkimuksia varten. Jo tämä viestii ympäristön muutoksesta.
Miten Albania sitten kohtaa energiakriisin? Tiedetoimittaja Ola Xama havainnollistaa, että energian lähteenä maassa on liki sataprosenttisesti vesivoima eli parituhatta pientä ja isoa voimalaa. Suunnitelmissa on (Albanian omalta Vuotokselta kalskahtava) tekojärvihanke, joka varmistaisi tasaisemman vesivoiman. Satsauksia tehdään myös aurinkoenergiaan. Fossiilisia polttoaineita käytetään lähinnä liikenteessä – yhtä kalliilla hinnalla kuin Suomessa. Autoilussa satsataan myös jo sähköautoiluun – erityisesti takseissa. Liikenteen infrastruktuuria on saatu myös parannettua Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankki EBRD:n lainoituksen turvin.
Tiede ja koulutus ovat albanialaisille tärkeitä.
– Kommunismin jälkeen ihmiset haluavat koulutusta, todella moni haluaa yliopistoon. Julkisen yliopiston käyminen on arvostetumpaa, Bairirami toteaa.
”Me suojelemme Euroopan viimeisen vapaan joen, entä te?”
Vähitellen tietoisuuteemme alkaa virrata vielä patoamaton joki Vjosa. Viimeisin Euroopassa, jos asiaa kysytään ympäristö- ja turistiministeri Mirela Kumbarolta.
– Me olemme suojelleet tämän joen, mitä te olette tehneet? hän kysyy dramaattisesti.
Ympäristö- ja turistiministeri muistuttaa Albanian viimeisistä kolmesta vuosikymmenestä. Se aika on rakennettu demokratiaa.
– Ensimmäiset kymmenen vuotta aloimme oppia, mitä demokratia ja vapaus on. Toisen maailmansodan jälkeen olimme kaikkein voimakkaimman diktatuurin alaisena, se oli kuin Pohjois-Korea.
Ministeri suosittelee tutustumista House of Leaves -museoon, joka kertoo maan poliittisesta historiasta konkreettisesti. Sinne meistä ennättää osa, mutta Bunkart -bunkkerimuseoiden betoninharmaiden seinien sisällä kävimme kaikki. Näimme miten kommunismin ja kylmän sodan aikana varauduttiin ydinsotaan ja rakennettiin 175 000 bunkkeria.
Museot kertovat diktatuurin karua kieltä. Oma oppaamme muisti tästä ajasta kaksi asiaa. – Kun menin kouluun, ei ollut kenkiä. Toinen asia oli se, että oli aina nälkä.
Ministeri muistuttaa, että diktatuurin aikana oli kiellettyä puhua ulkomaalaiselle, ei saanut omistaa passia, yksityisomaisuutta tai asuntoa. Ei ollut uutisia tai televisiota.
– Ensimmäinen vapaa vuosikymmen 1990-luvulla oli kuin esikoulu, piti oppia ja ymmärtää uutta ja oli vaikeuksia. Oli luotava kymmenessä vuodessa se, mitä länsimaiset maat olivat tehneet parisataa vuotta.
Vielä 1990-luvun lopulla koettiin uusi taloudellinen romahdus pyramidihuijauksen myötä. Sen jälkeen, 20 vuodessa on otettu isoja askelia. Pelkästään ympäristötermit ovat Albaniassa uutta. Ne eivät ole olleet julkisessa puheessa, on puhuttu kouluista, maataloudesta ja teiden rakentamisesta.
– Ympäristö, environment, ei ole ollut yleinen sana. Se oli tieteellistä, abstraktia. Siksi se on erikoinen prioriteetti tämän hallituksen asioissa.
Nyt ministeriössä on kaksi kärkiasiaa: kestävä turismi ja luonnonsuojelu rinnakkain eli miten toteuttaa turismi vastuullisemmalla tavalla:
– Me emme saastuta verrattuna muuhun Eurooppaan. Hyödynnämme 100-prosenttisesti uusiutuvaa energiaa vedestä ja auringosta, ei raskasta teollisuutta. Olemme ilmastonmuutoksen uhreja. Pariisin ja Glasgown sopimuksiin nähden meidän hiilitasomme ei ole yhtään mitään.
Journalismin itsesäätelyä, kyllä kyllä, vielä joskus
Klodiana Kapo kumppaneineen faktoje.al -ryhmästä tutustutti meidät sekä faktantarkistusjournalismiin että nuoreen toimittajasukupolveen. Pääsimme yhteiseen Illallispöytään, oli aikaa puhua enemmän ja syvemmin. Nuoret journalistit ovat ne, jotka pistetään jaksamaan. Palkka on pieni, työviikko kuusipäiväinen ja lomaa kaksi viikkoa vuodessa.
Medioiden omistajat taas ovat samoja tahoja, jotka muutenkin yhteiskunnassa omistavat ja rakentavat kaiken – ja ovat läheisissä suhteissa poliitikkojen kanssa. Vapaa journalismi on ahtaalla. Se, että tapaamme ympäristöministerin, saa kulmakarvat kohoamaan.
Journalisti, talk show -isäntä, kirjailija Alfred Lela sekä Albanian Journalistiliiton puheenjohtaja Alexander Cipan tapaamisessa myöhemmin kuulemme lisää. Journalistin keskipalkka todella on 800 euroa. Haitari on lavea: 300 eurosta aina 20 000 euroon.
Puhumme heidän kanssaan itsesäätelyjärjestelmästä, joka vastaisi Suomen julkisen sanan neuvostoa.
– Itsesäätelyjärjestelmä voitaisiin kyllä perustaa, vielä ei ole vielä päätetty, minkä tyylin mukaan mennä? Italialaisen tai mannermaisen tyylin mukaan? Cipa kertoo.
Median suurimmat haasteet ovat ihmisresurssit eli liian pienet palkat ja liian pienet taloudelliset resurssit tehdä sanomalehteä. Puuttuu hyvin koulutettuja ihmisiä. Toisaalta on myös paine politiikan puolelta.
Toinen hankala mekanismi on mediaympäristön inflaatio. Mediaa on enemmän kuin sen käyttäjiä. Maassa, jossa on (tällä kertaa) 2,5 miljoonaa ihmistä on mutta 25 radiokanavaa, 75 televisioasemaa, 747 onlineportaalia. Lisäksi on 10 päivittäistä sanomalehteä ja kuusi poliittista lehteä.
Aika alkaa turistiksi
On aika karistaa Tiranan tomut jaloista, jättää sen hieno, erikoinen keskeltä kohoava toriaukeama. Alkumatkasta moottoritien reunaa kulkee mies lehmineen, erilaiset maailmat kohtaavat. Pian on pimeä, matkaamme vuoristotien jyrkkyydestä autuaan tietämättöminä Beratiin. Unescon maailmanperintökohteeksi määritetyn kaupungin historia yltää 2400 vuoden taakse.
Ehdimme nähdä Beratin linnan jatkaaksemme rannikolle Vlorën kaupunkiin. Pulahdamme Adrianmereen, hulluina suomalaisina. Kukaan muu ei ui. Oikeasti merivesi on kesäisen lämmin vielä marraskuussa.
Vielä myöhään illalla on vuorossa on paikallisviranomaisten tapaaminen Vlorën kaupungissa, jossa Albanian itsenäisyys aikanaan julistettiin. Miten eri tavalla itsenäistymisen vuodet ovatkaan kohdelleet Suomea ja Albaniaa.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Ervis Mocka, kaupungin johtoa edustavat Migena Balla ja Aulona Veizi sekä Vlorën alueen puhenainen Valbona Avdullaj kertovat Vloren alueesta. Siellä näkyvät EU:n ja Euroopan jälleenrakennuspankin investoinnit tiehankkeisiin ja muuhun infrastuktuuriin. Albanialaiset innostuvat selkeästi enemmän tositoimista eli parannuksista jätehuoltoon tai uuteen tunnelihankkeeseen kuin EU:n pyöreän pöydän keskusteluista. Meille kerrotaan myös uuden lentoaseman rakentamisesta Vloren lähelle.
– Mutta mitä se maksaa, kuka rakentaa?
Kireämpiä ilmeitä ja ”miksi te tätä nyt kysytte” -tunnelmaa ilmassa. Liikaa ei saa kysellä, ainakaan mitään täsmällistä. Onneksi tunnelma kevenee, saamme ruokaa Pulebardha-ravintolassa.
Nyt avautuvat maisemat
Toiseksi viimeinen matkapäivä, ja suunta on nyt Vjosajoen kansallispuistoa kohti. Viimein avautuvat vuoristomaisemat päivänvalossa. Kapeat, yllättävän hyväkuntoiset tiet kiemurtelevat pitkin vuorenrinteitä. Välillä näkyy pieniä maanvyöryjä. Itse Vjosan sivuhaaran vesiputous on karu yllätys myös hydrobiologi Olsi Nikalle. Kuivuus on imenyt vedet putouksesta. Se ei tee hänen esittelemäänsä kansallispuistohanketta sen vähemmän tärkeäksi, pikemminkin päinvastoin.
Vasta sivujoen töyräällä meille selviää, että suojelutyö ei ehkä ollutkaan niin ministeriön juttu, vaan kymmenvuotisen työn ja valtavan kampanjoinnin takana. Siinä hallitus on ollut lähinnä se, joka on pitänyt taivutella. Enemmän mukana ovat olleet Riverwatch, EuroNatur, EcoAlbania ja Patagonia. On järjestetty tapahtumia ja konsertteja, kutsuttu valovoimaisia kansainvälisiä tähtiä Leonardo DiCapriota myöten hankkeen taakse. Näin on saatu usean valtion alueelle ulottuva joki suojelualueeksi. Toistaiseksi. Edelleen käydään taistelua, missä menevät suojelun rajat.
Pikkuruiseen vuoristoravintolaan jälleen ex-tempore järjestetty lounas on matkan kohokohta. Vartaaseen saatettu lammas päätyy yhteiselle lautaselle jaettavaksi. Rakilasillinen toimii palan painikkeena. Tuoretta leipää ja jugurttia santsataan. Olemme perillä oikeassa Albaniassa.
Lähtöaamu, mutta ei vähempää kuin vielä yksi tapaaminen. Albanian mediainstituutin johtaja Remzi Lani kertoo kansainvälisestä yhteistyöstä. Tapio Varis Tampereen yliopistosta ja myös yhteydet Tanskan kanssa mainitaan.
– Me uskomme täällä enemmän Eurooppaan kuin jumalaan, Lani sanoo.
Albania haluaa palavasti EU:n jäseneksi. Venäjä ei ole Albanialle mikään vaihtoehto, ei myöskään Kiina, Lähi-Idän valtioista puhumattakaan.
– Eurooppa on ainoa vaihtoehtomme. Vaikka Eurooppa olisi kriisissä ja uppoava laiva, se on laiva, jossa haluamme olla.
Nyt seurataan Albanian matkaa EU:n jäseneksi miten oikeusjärjestelmä, korruptiotilanne tai asioiden läpinäkyvyys kehittyvät.
– Me olemme hyviä asioiden kanssa viivyttelyssä, Lani toteaa. Silti kehitys on melkoista, urakka vain on jättimäinen. Hän näkee myös, ettei EU:lla ole varaa menettää Balkanin aluetta.
Miten meni niin kuin matkalaisten mielestä?
Mia Paju, tiedeviestijä, pohtii matkan jälkeen oppineensa historiafriikkinä sen, kuinka vähiin on jäänyt Albanian historiaan tutustuminen.
– Aion todella tutustua maan historiaan, tämä on ollut silmiä avaava reissu. Syntyi motivaatiota oppia lisää.
– Ei ollut mitään odotuksia, en tiennyt mitä odottaa. Tämä oli ensimmäinen opintomatka Tiedetoimittajien kanssa. Mielenkiintoista, karuakin kuunneltavaa, kuinka ahtaalla media on. Historian näkökulmasta ei kumma ole, että tilanne ei ole sama kuin Pohjoismaissa, vapaa toimittaja ja kirjailija Kuutti Koski toteaa.