Tiedetoimittajien 40. juhlavuoden uratarinoissa kerromme jäsenistämme sekä siitä, että mitä on tiedetoimittajuus. Viestinnän emeritusprofessoriksi siirtyvä Esa Väliverronen kertoo, että alan puolustamista tarvitaan, kun tiede ja toimittajat ajetaan ahtaalle.

Tiedetoimittaminen ei ole aina vaaratonta. Tämän oppi Esa Väliverronen ensimmäisellä Suomen tiedetoimittajain liiton konferenssimatkallaan vuonna 1991. Konferenssi järjestettiin Washingtonissa Yhdysvalloissa.

– Jotkut delegaation jäsenet olivat eksyneet tietämättään kaupungissa väärille alueille ja tulivat ryöstetyksi. Itse säästyin ryöstöltä, mutta muistan tuon tapauksen vieläkin, Väliverronen sanoo.

Persianlahden sota oli meneillään ja Yhdysvallat liittolaisineen oli käynnistänyt ilmapommitukset irakilaisten häätämiseksi Kuwaitista. Tuoreehkoon liiton jäseneen teki vaikutuksen myös se, että Yhdysvaltojen silloinen presidentti Georg Bush puhui videoyhteydellä sodasta ja maailman tilanteesta konferenssin osallistujille.

Tampereen yliopistosta valmistunut Väliverronen aloitti uransa 1980-luvun alkupuolella kirjoittamalla juttuja kulttuurista ja tieteestä muun muassa Helsingin Sanomiin. 1980-luvun puolessa välissä hän työskenteli vuoden Ylioppilaslehdessä, päätoimittajana oli Kimmo Pietinen ja toimitussihteerinä Timo Harakka. Puolipäiväisen toimittajan palkka Ylioppilaslehdessä ei riittänyt elämiseen. Väliverronen pestautui Insinööriuutisiin, nykyiseen Tekniikka ja Talouteen, osa-aikaiseksi toimittajaksi. Insinööriuutisissa hän teki entistä enemmän juttuja tieteestä ja tekniikasta, ja Väliverronen liittyi hiljattain perustettuun Suomen Tiedetoimittajain liittoon.

Vuonna 1992 Väliverronen siirtyi itse tekemään tiedettä, kun hän sai tutkimusrahoituksen väitöskirjalleen Tampereen yliopistosta. Vaikka työ tiedetoimittajana jäi, Väliverronen on ollut aktiivisesti mukana Tiedetoimittajain liitossa vuosikymmenet. Viimeiset neljä vuotta hän on ollut liiton hallituksessa.

– Tutkimukseni käsittelevät tieteen roolia yhteiskunnassa ja näkyvyyttä mediassa, siksi toimiminen Tiedetoimittajain liitossa on tuntunut minusta mielekkäältä.

Väliverrosen mukaan liiton hallitus on hänelle näköalapaikka ja yksi väylä tukea tiedeviestintää.

– On ollut antoisaa suunnitella tapahtumia ja koulutuksia. Osittain olen tehnyt samoja asioita Tiedonjulkistamisen neuvottelukunnassa, liitolla ja sillä on myös yhteistyötä.

Väliverronen on jäämässä lähiaikoina eläkkeelle viestinnän professorin virastaan Helsingin yliopistossa. Suunnitelmissa on myös jättäytyä pois liiton hallituksesta. Nuoremmille on tehtävä tilaa.

– Ongelmana vain on, että nuoria jäseniä on ollut vaikea saada. Toivottavasti heitä tulee, muuten liitto ei uudistu.

Liitolla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet pysyä vireänä. Väkilukuun suhteutettuna Suomen tiedetoimittajain liiton jäsenmäärä on suuri.

– Meillä liitto pystyy tarjoamaan houkuttelevia jäsenetuja. Toki se on myös aktiivinen toimija alalla.

Tiedevastaisuus kasvussa

Tiukkaa alan puolustusta nykyisessä ilmapiirissä Väliverrosen mukaan totisesti tarvitaan, kun tiede ja toimittajat on ajettu ahtaalle. Suomessa ei onneksi ainakaan vielä olla samassa pisteessä kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Unkarissa, joissa johtavat poliitikot ovat ottaneet median ja tieteen hampaisiinsa.

– Toki meilläkin osa poliitikoista voi ränkyttää somessa sitä sun tätä, mutta tiedevastaisuutta ei mielestäni ole Suomessa legitimoitu korkealla poliittisella tasolla. Toki tämä saattaa muuttua.

Väliverrosen mukaan esimerkiksi korona-aikana monissa maissa populistipoliitikot kyseenalaistivat koronarajoituksia ja rokotuksia. Suomessa Jussi Halla-ahokin suositteli koronarokotuksia. Rokote- ja tiedekriittinen Ano Turtiainen sai lähtöpassit puolueesta.

– Pitäisi viimeiseen asti välttää tilannetta, jossa kansakunta päättäjineen jakautuu tiedevastaisiin ja tiedemyönteisiin, kuten Amerikassa on käynyt. Kun politiikka tulee mukaan tieteeseen, asetelmaa on vaikeaa korjata.

Mutta siinä vaiheessa, kun poliitikot alkavat rajoittaa tutkimuksen vapautta ja muuttaa puolueettomien asiantuntijaelinten asemaa, pitää Väliverrosen mukaan todella huolestua.

Kunnollista tietoa vaikeampi löytää

Väliverrosen mukaan tiedeviestinnän isona haasteena nyt ja tulevaisuudessa on kasvava roskasisältöjen määrä, jonka sekaan kunnollinen tieto hukkuu.

– Tekoäly voi toki olla hyvä apuri tutkimuksessa, mutta samalla valtavalla vauhdilla paisuva synteettinen media on vakava uhka. Internetissä on paljon tekoälyn tuottamaa tietoa, josta puuttuu ymmärrys ja konteksti. Ihmisten on pian mahdotonta tai ainakin vaikeaa kaivaa relevanttia tietoa roskamassan keskeltä.

Ongelmana on myös räjähdysmäisesti kasvanut tiedejulkaisemisen määrä. Netti on täynnä tutkimusartikkeleita, joista monet ovat erittäin huonotasoisia. Osa on vedetty pois alkuperäisistä julkaisuista, mutta silti ne jäävät kiertämään sosiaaliseen mediaan.

– Monet todistavat oman väitteensä oikeaksi tutkimuksella, joka on todellisuudessa poistettu tiedejulkaisusta. Kaiken lisäksi pois vedetyt artikkelit saattavat levitä sosiaalisessa mediassa paremmin kuin hyvät tutkimukset. Mikään faktantarkistus ei riitä seulomaan kaikkea roskaa, jota netissä julkaistaan.

Pätevää tiedeviestintää tarvitaan enemmän kuin koskaan auttamaan ihmisiä poimimaan roskasisältöläjistä relevanttia tietoa. Tiedeviestinnän koulutusta ollaan kuitenkin vähentämässä Suomessa. Maan ainoa tiedeviestinnän maisteriohjelma lopetetaan Oulun yliopistossa professori Erkki Karvosen jäädessä eläkkeelle.

Väliverronen on vetänyt oman professorin toimensa ohessa tohtoriopiskelijoille suunnattua tiedeviestinnän koulutusta Helsingin yliopistossa vuodesta 2003 lähtien. Kursseilla on mukana kaikkien tiedekuntien tohtoriopiskelijoita ja viestinnän maisteriopiskelijoita. Siksi ne tarjoavat keskusteluja, joita yleensä yliopiston kursseilla ei kuule.

Väliverrosen jättäessä professorin virkansa Tuomo Mörä jatkaa koulutusta siihen asti kun hän jää eläkkeelle muutaman vuoden kuluttua.

– En tiedä, jatkuuko koulutus enää sen jälkeen. Olen vähän huolissani. Olen aina halunnut rohkaista tutkijoita viestimään omista tutkimuksistaan ja asiantuntemuksestaan. On tärkeää, että myös nuorten tutkijoiden ääni kuuluu.

Eläkepäivinään Väliverronen suunnittelee palaavansa journalismin pariin.

– Voisin kirjoitella silloin tällöin pidempiä lehtijuttuja. Ehkä myös kirjoja.