EuroScience Open Forum on joka toinen vuosi järjestettävä tiedekonferenssi ja kaupunkijuhla, joita eurooppalainen tieteenedistämisyhdistys EuroScience on järjestänyt eri puolilla Eurooppaa vuodesta 2004 alkaen.
ESOFit ovat normaalisti aivan erinomaisia tapahtumia kaikille tieteestä ja tekniikasta kiinnostuneille, sillä ne keräävät tyypillisesti viitisen tuhatta tieteestä innostunutta samaan paikkaan. Painopiste on eurooppalaisessa tutkimuksessa, sillä tapahtumat pidetään Euroopan unionin tuella. EU-yhteys on jopa leimannut ESOF:ia niin, että lyhennenimi on muuntunut monien mielessä European Science Open Forumiksi.
Yhtä kaikki, tänä vuonna tapahtuman pitopaikka oli Leiden Alankomaissa. Korona sotki edellisen tapahtuman pitoa pahasti, mutta lopulta syyskuussa 2020 Italian Triestessä oli pienimuotoinen ESOF, jolloin suurin osa osallistujista oli mukana etäyhteyksin.
Leidenin ydinkeskustassa oleva musiikkisali Stadsgehoorzaal oli muuttunut ESOF:in keskusnäyttämöksi. Se tarjosi upeat puitteet niin avajaisille kuin tärkeimmille esitelmille. Tässä Marja Spierenburg kertoo ”Kestävästä ympäristöstä”.
Sen vuoksi odotukset olivat korkealla, sillä nyt Leidenissä oli tarkoitus pitää tapahtuma fyysisesti paikan päällä, samaan tapaan kuin aikaisemmin.
Lisäodotuksia tämänkertaiseen ESOF:iin toi isäntäkaupunki Leiden, joka on normaalistikin jo hyvin täynnä tiedettä: se eräs Euroopan vanhimmista yliopistoista, historiaa vaikka kuinka suprajohtavuuden keksimisestä nykyiseen biotekniikkaan ja avaruustutkimukseen.
ECSJ – ”niiden toisten” pitämä tiedejournalismikokous
Monet ESOFiin osallistuneet toimittajat ottivat varaslähdön kokoustamalla Euroopan tiedejournalismikonferenssissa. Järjestelyistä vastasi EFSJ, eli The European Federation for Science Journalism. Kuluneen vuosikymmenen aikana Eurooppaan syntyi perinteisen EUSJAn, Euroopan tiedetoimittajien yhdistysten unionin rinnalle toinen tiedetoimittajajärjestö, EFSJ, suurelta osin juuri alankomaalaisten tiedetoimittajien ajamana. Siksi ei ollut yllätys, että uusi yhdistys järjesti tämän aiempien konferenssien kanssa samannimisen tapaamisen.
Kuten aiemmat eurooppalaiset tiedetoimittajakonferenssit, oli ohjelmassa ensi tutustumiskäyntejä tieteellisteknisesti kiinnostaviin kohteisiin. Tarjolla oli kymmenkunta vaihtoehtoa, osa Leidenissä, osa kauempana. Itse osallistuin avaruusteemaiseen ekskursioon, koska mukana ohjelmassa oli käynti Alankomaiden avaruustutkimusinstituutin SRON:in uudessa rakennuksessa sekä kuuluisassa Cosine-yhtiössä. Kolmas kohde, Leidenin luona oleva Euroopan avaruusjärjestön tekninen keskus ESTEC, sen sijaan oli hyvin tuttu ennalta.
Tiedejournalistien illanvietto pidettiin tieteen historiaan keskittyneessä Boerhaave -museossa, missä kävijöitä tervehti muun muassa Ruttotohtori 1600-luvulta. Pandemioista kertova näyttely opetti muun muassa sen, että ruttopotilaita hoitaneet lääkärit näyttivät tältä, koska he suojasivat nenänsä suojuksella, jonka sisällä oli aromaattisia öljyjä, joiden he olettivat suojaavan tartunnalta.
Alankomaat on suuri, pieni avaruusmaa, sillä siellä tehdään paljon avaruustekniikkaa ja osallistutaan niin satelliittimissioihin kuin avaruustutkimukseenkin. Satelliittien ja avaruusalusten aurinkopaneelit ovat heidän erikoisalaansa, kuten myös ilmakehämittaukset.
Itse konferenssi oli vuorossa tiistaina 12. heinäkuuta. Kokouspaikka kutkutti luonnontieteilijää, sillä Leidenin yliopiston oikeustieteilijöiden käytössä nykyisin oleva Kamerlingh Onnes -rakennus on tärkeä fysiikan historian kannalta: Onnes nesteytti nyt ruokalan paikalla olleessa laboratoriossaan heliumin ensimmäisenä maailmassa heinäkuussa 1908 ja löysi suprajohtavuuden keväällä 1911.
Esityksistä ja työpajoista kiinnostavimpia mielestäni olivat tieteellisistä tutkimuksista virheitä ja huijauksia paljastavan Elisabeth Bikin esitys siitä, miten hän tutkii tutkimuksia, sekä Alexander Pleijterin hykerryttäviä esimerkkejä sisältänyt esitelmä faktantarkistuksesta. Kummassakin tapauksessa huolestuttavinta oli se, että julkaisijat ja kirjoittavat ovat kiinnostuneita korjaamaan töitään yllättävän harvoin.
Loppuiltapäivä vilahti minulta ohitse, koska Webb-avaruusteleskoopin ensimmäiset tulokset julkistettiin samaan aikaan ja jouduin vaihtamaan journalismista kuuntelemisen sen tekemiseen; Ylen iltauutisten raportti lähti eetteriin suorana kollegoiden hipsiessä kuvassa taustalla illanviettoon Boerhaave-museossa.
Cosine-yhtiössä tehdään röntgensäteiden aallonpituusalueella toimivia peilejä Euroopan avaruusjärjestön Athena-avaruusteleskooppiin.
Illanvietto tieteellisten instrumenttien ja Leidenin tiedehistorian parissa oli miellyttävä. Palkintojenjakotilaisuudesta tosin jäi hieman kummallinen olo, sillä tuntui siltä että isännät jakoivat palkintoja keskenään. Olen jäsen myös Ranskan tiedetoimittajayhdistyksessä, joka on EFSJ:n jäsenjärjestö, mutta en ollut kuullut palkintojen ehdokasasettelusta etukäteen missään.
Syväluotaava kiertokäynti museossa ja hollantilainen raaka silli sipulin kanssa päättivät illan kuitenkin miellyttävästi.
Parasta antia konferenssissa oli – ei mitenkään yllättäen – kollegoiden tapaamiset. Ohjelmassa olikin pitkät kahvi- ja lounastauot, joiden aikana ennätti sosialiseeraamaan, kuten myös katsomaan Aurinkoa parvekkeelle tuodulla kaukoputkella.
Laimea ESOF, mutta huima tiedevuosi
Itse olen ollut neljässä ESOFissa aikaisemmin, ja niiden hyvien kokemusten perusteella halusin ehdottomasti mukaan myös Leideniin. Kööpenhaminan ESOF vuonna 2014 on edelleen eräs hienoimmista tiedekonferenssikokemuksistani, sillä tuolloin Carlsbergin alue suorastaa sihisi erilaisia innostavia esityksiä osanottajille ja erilaisia tiedetempauksia yleisölle.
Myös Toulouse vuonna 2018 onnistui ylittämään odotukset; tiede oli levittäytynyt laajalle alueelle kaupungin keskustassa ja esitelmiä varten oli varattu kokonainen jalkapallohalli.
Leideniin saapuessa ei ESOF kuitenkaan näkynyt juuri lainkaan. Muutama banneri ja kaksi sympaattista ESOF-teippauksin varustettua Piaggio Ape -rahtimopoa, mutta ei juuri muuta. Kokouspaikkoina toimineiden rakennusten sisäänkäyntien edessä oli lopulta viirit ja vanhan kaupungin keskellä oleva tapahtumakäyttöön omistetun kirkon Pieterskerkin sisällä oli näyttely sekä edessä olevalla aukiolla tiedepuisto.
Monet ESOFin tilaisuudet toteutettiin hybridimuodossa – ja se toimi. Osa puhujista ja yleisöstä oli etäyhteyksien päässä. Tässä aiheena on tekoäly ja äänessä Elsevierin Anita De Waard suoraan Vermontista, Yhdysvalloista.
Eräs syy laajamittaisten suuren yleisön tiedetempausten puuttumiseen oli se, että Leiden on tänä vuonna myös Eurooppalainen tiedekaupunki. ESOF ja tiedekaupunkititteli kulkevat käsi kädessä, mutta Leiden on ottanut vuoden tosissaan ja siellä onkin järjestetty vuoden alusta alkaen lukuisia eri kokoisia tapahtumia. Ja tahti jatkuu tiiviinä vuoden loppuun saakka. ESOF oli ”vain” yksi tapahtuma muiden joukossa.
Tiedevuoden tuottaja Lucien Geelhoed kertoi ESOFin avajaislehdistötilaisuudessa, että vuoden joka päivällä on teema. Teemaa käsitellään paikallisradiossa ja lähes päivittäin teeman tiimoilta järjestetään tapahtumia. Teemat on lueteltu myös mainiossa (ja paksussa) seinäkalenterissa, joita jaettiin kaupunkilaisille ja kaikille kiinnostuneille jo viime vuoden lopussa. Niitä oli jaossa myös tapahtuman aikana.
Itse ESOFin teema oli “Crossing the Borders, Engaged Science, Resilient Societies”, joskin teksti ”Let’s Connect Curious Minds” oli näkyvimpänä esillä eri puolilla konferenssia.
Neljään päivään oli mahdutettu yli 120 esitystä, luentoa ja aktiviteettia. Jos jotain hyvää koronapandemiasta on ollut, on hybridikokoustamisen muuttuminen normaaliksi: kaikkien ei täydy tulla paikan päälle, vaan esiintyjät sekä osanottajat voivat osallistua etänä. Niin ESOFissakin.
Pyrin välttämään ”omia aiheitani” omaa ohjelmaani suunnitellessa, mutta lopuksi annoin periksi ja hyvä niin: kvanttilaskentaa ja tekoälyä eri puolilta pohtineet sessiot olivat kenties ESOFin kiinnostavimmat. Mutta älykkäitä kaupunkeja ja tiedemuseoiden uusia tuulia pohtineet esitykset olivat myös hyviä.
Esiintyjät olivat pääosin kiinnostavia ja päteviä, mutta monissa tapauksissa lievä leideniläisyys hieman häiritsi. Ainakin seuraamissani sessioissa paikallisia oli varsin suhteettoman suuri määrä. Olisi ollut hyvä saada paikalle väkeä laajemmin Euroopasta. Samoin osanottajissa alankomaalaisuus oli aiempia ESOFeja enemmän esillä.
Leidenin tiedevuoden kalenteri oli mukava tuliainen kokouksesta. Sen avulla on hyvä muistella myös hollannin sanoja (geur tarkoittaa tuoksua tai hajua, ja se oli teemana 13. heinäkuuta).
Silti ESOF oli ehdottomasti käynnin väärti. Kuten aikaisemmilla kerroilla, se oli jälleen kurkistusikkuna aiheisiin, joita harvemmin tulee seuranneeksi, sekä mahdollisuus tavata tutkijoita ja toimittajakollegoita ympäri Euroopan.
Seuraava ESOF pidetään Puolan Katowicessa heinäkuussa 2024. Toivottavasti silloin ESOF on jälleen täysissä voimissaan; nyt Leidenissä selvästi oli ilmassa vielä pandemian jälkeistä varovaisuutta.
