Räpillä on mediassa huono maine. Sitä kuvataan usein osana väkivaltakulttuuria. Rap-musiikin syyksi on laitettu viime vuosina puukotuksia, ampumisia ja joukkotappeluita. Oikeusjuttuja väkivallasta kehystetään mediassa rap-musiikin kautta. Samalla unohdetaan, että todellisuudessa rap paljon muutakin. Musiikki ei ole väkivallan juurisyy.

”Rap-musiikki ei ole syynä väkivaltaisuuteen. Nuoret miehet tappelevat ilman räppiäkin ja ihan muista syistä”, sanoo väitöskirjatutkija Annukka Saaristo.

Saaristo on folkloristi, joka valmistelee väitöskirjaa räpin paikallisuudesta ja kotiseudusta Espoossa. Hän on haastatellut espoolaisia artisteja ja tutkinut heidän käyttämäänsä kuvastoa. Maisterintutkintonsa Annukka teki Espoon kaupunginosa Olarin räpistä.

Räpin tutkimus avaa mediasta tutun väkivaltakeskusteluun sijaan erilaisia näkökulman räppiin. Rap ei ole vain väkivaltaa, kauniita naisia ja urheiluautoja. Se on tärkeä osa nuorisokulttuuria, tapa ilmaista itseään, rakentaa identiteettiä ja pitää hauskaa.

Tutkimuksen tuoma näkökulma on tärkeä. Yleensä räpistä puhutaan uutisissa viranomaistiedotteiden antaman kuvan pohjalta. Poliisin, nuorisotutkijan tai folkloristin kuva syistä ja seurauksista on hyvin erilainen. Räpin yksipuolinen käsittely mediassa on maalannut kuvan genrestä, jota täytyy pelätä ja vältellä.

Räpin juuret ovat lähiöiden hiphop-kulttuurissa

Räpin lähtökohdat ovat 1970-luvun New Yorkin lähiöiden hiphopkulttuurissa. Mustat ja ruskeat nuoret pitivät naapurustojuhlia, joissa DJ soitti musiikkia. Yleisöä viihdytettiin puhumalla, tai räppäämällä, biitin päälle. Rap oli syntyessään paikallista bilemusiikkia.

Suomeen rap rantautui 1980-luvulla juuri hiphopkulttuurin mukana. Nykyisin valtavirtarap keinuu suosituimpien musiikkityylien joukossa. Sen taustalla vaikuttaa myös vahva underground-kenttä, jonka musiikki ei ihan jokaisen radion soittolistoille päädy.

Rap on pohjimmiltaan yhdessä tekemistä. Saaristo on haastatellut esimerkiksi Espoon Olarista lähtöisin olevia räppäreitä. Olarirap syntyi aktiivisesta kaveriporukasta, jotka aikanaan kuuntelivat räppiä ja kiinnostuivat sen tekemisestä. Lopulta saatiin musiikintekovälineet ja ryhdyttiin luomaan. Kokoontumisen ydin oli hiphop ja musiikin tekeminen.

Olariräpin yksi tunnetuimmista hahmoista on Ässä. Hän on kuvannut itseään paikalliseksi kylähulluksi. Hänestä kerrotaan Olarissa tarinoita ja hän itse kertoo paikallisia tarinoita. Sanoituksissa vilisevät tapahtumat, jotka vain paikalliset tuntevat. Hän luo osaltaan muiden räppärien kanssa Olarin tarinaa ja paikallisidentiteettiä.

“Räppiin itsessään kuuluu oman yhteisön edustaminen. Se on koko ajan ollut osa sitä kulttuuria. Annetaan sellainen mielikuva, että kerrotaan tarinoita kadulta, niitä oikeita kokemuksia. Mutta ne ovat todella usein väritettyjä, niitä suurennellaan. Kuitenkin niistä nimenomaan tunnistetaan paikallisuuden merkkejä”, Saaristo kertoo.

Artistit osaavat poimia sanoituksiin positiivisia tarinoita. Niitä, jotka usein unohtuvat, kun mediassa puhutaan lähiöistä. Lyriikoista löytyy toivoa, ystäviä, yhdessä tekemistä ja perhe. Asuinalue on betonikerrostalojen lisäksi rakas koti. Tämä näkökulma usein unohtuu yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Positiiviset tarinat eivät tarkoita, että paikallinen räppi kaunistelisi asioita. Sanoituksista löytyy myös surullisia kohtaloita, väkivaltaa sekä pahaa oloa. Kaikkea sitä, mitä elämään ylipäätään kuuluu.

Rataräppia ja kartanovolvoja

Rap-musiikin sanoitukset vilisevät erilaisia symboleja. Genren lyriikat ovat merkityksiltään rikkaita. Moni olarilainen tekee rataräppiä, jonka teemoja ovat muun muassa päihteiden käyttö ja seksi.

”Rataräpin nimi tulee radalle menemisestä, eli siitä että lähdetään humaltumiskoituksessa ulos. Tarkoituksenaan päästellä höyryjä. Radalla-termi on slangia juhlimiselle ”, Saaristo kertoo.

Olarin räppäreiden kuvastosta löytyy myös tapatumapaikkoja ja ihmisiä, jotka vain paikalliset tunnistavat. Teksteissä vilahtavaa Davisto, kalliot ja ostari, joilla kaikilla on oma paikallinen merkityksensä.

Räpistä löytyy paljon erilaisia yhteyksiä, joiden ymmärtäminen vaatii taustojen tuntemista. Taidetta voi tarkastella monella eri tasolla, eikä oikeaa tulkintaa ole. Moni teema kuitenkin avautuu vasta riittävän paikalliskulttuurin tuntemisen kautta.

Usein unohdetaan, että myös huumori on osa räppiä. Monet rataräpin sanoitukset ovat hauskoja ja itseironisia. Vaikka musiikkia tehdään ammattimaisesti ja tosissaan, on se silti pohjimmiltaan hauskanpitoa kavereiden kanssa.

Ristiriitaisuuksia ja huumoria löytyy myös sanoitusten ja musavideoiden symboliikasta. Yhdysvaltalaisen räpin kuvastossa saattaa vilahtaa Lamborghinit ja samppanja. Suomessa videoilla voi nähdä kartanovolvoja ja lähikaupan litkubisseä. Myös luontosuhde näkyy suomalaisen räpin kuvastossa.

Rap on helppo syntipukki

Monet rap-musiikin ympärille liitetyt ilmiöt ovat todellisia. Räpin sanoituksista löytyvää väkivaltaa esiintyy kaduilla. Osa nuorista kantaa puukkoa omaksi turvakseen. Pieni joukko myös ryöstää ihmisiä. Yhteiskunnassamme on paljon nuoria, jotka voivat huonosti.

Rap on mediassa nostettu edustamaan siihen liittymättömiä ilmiöitä. Se on helppo syntipukki.

“Monissa kohtaa rap taiteenalana yhdistetään rikollisuuteen. Tää ei oo totuus siitä. Tähän liittyy jo 1990-luvulla Yhdysvalloista alkanut ajatus siitä, että jokainen räppäri on rikollinen, koska ne räppää rikoksista tai vaikeasta elämästä. Toivosi, että taiteella ei voisi leimata ihmisiä”, Saaristo sanoo.

Mediassa yksinkertaistus myy. Ainakin helpommin kuin huono-osaisuuteen vaikuttavien monimutkaisten prosessien avaaminen. Nuorten miesten paha olo ei johdu räpistä. Päinvastoin monille räpin tekeminen on ainoa kanava, jolla pahaa oloa voi purkaa.

Osalla nuorilla ja nuorilla aikuisilla menee elämässä huonosti. Negatiiviset kokemukset heijastuvat käytökseen. Mitä musiikkia nuori tekee tai kuuntelee, ei ole merkittävä tekijä. Nuorten ongelmat ovat paljon laajempia kuin se, kuuntelevatko he räppiä. Jos rap olisi ongelmakäyttäytymisen syy, olisi siihen myös hyvin helppo puuttua.

Mikä folkloristiikka

Saariston tutkimusala folkloristiikka on sananmukaisesti kansan (folk) kertomusten (lore) tutkimista. Tutkimusaineistona on kansankirjoituksia, lauluja, myyttejä ja arjen keskusteluja. Eli kaikki se, mikä tulee ihmisten suusta ulos. Ehkä tunnetuin folkloristien tutkimuskohde Suomessa on Kalevala.

Räppi on nykyajan folklorea, koko kansan musiikkia. Se on taidemuoto, jonka tekeminen on mahdollista kaikille taustasta riippumatta. Monen taidemuodon sisällä on lasikattoja ja portinvartijoita, mutta räpistä ne pääosin puuttuvat.

Räppi on folkloristeille ja muille humanisteille rikas tutkimuskenttä. Suomessa räpistä on tehty viime vuosina paljon tutkimusta. Artikkeleita on julkaistu esimerkiksi räpin hengellisyydestä ja eri kulttuurien näkymisestä räpin sanoituksissa.

Laaja tutkimuskenttä vaatii myös laajan työkalupaikin. Folkloristin käytössä on usein laadulliset sosiologian, kulttuurintutkimuksen tai etnografian menetelmät. Tutkimusotteet valitaan aina tutkimuskysymysten mukaan.

Moni saattaa pitää räpin tutkimusta vähäarvoisena. Sen hyötyjä ei nähdä samalla tavalla kuin vaikka pandemia-aikana paljon palstatilaa saaneen lääketieteen tutkimuksen. Usein humanistisen tutkimuksen hyötyjä on vaikea havaita, jos itsellä ei ole kosketusta tutkittavaan aiheeseen.

Folkloristit tekevät tutkimusta usein yhdessä ihmisten kanssa. Räppiä tutkitaan haastattelemalla artisteja ja tutustumalla heidän tuotantoonsa. Omasta asiasta puhuminen tutkijoiden kanssa auttaa myös artisteja ymmärtämään paremmin oman taiteen arvon.

“Me tehdään tutkimusta, jotka liittyy yhteisöihin ja siihen, miten me ymmärrämme itsemme ihmisinä ja yhteiskunnassa. Teemme tutkimusta, joka lisää ymmärrystä ja auttaa näkemään yhteisöjä, joita emme arjessa näe”, Saaristo kertoo.

Rap-artistit ovat katujen toimittajia

Folkloristien on helppo ymmärtää räpin merkitys sen tekijöille ja paikalliselle yleisölle. Meidän muidenkin olisi hyvä miettiä, mitä hyötyä rap-musiikilla voi olla yhteiskunnalle. Räpin sanoituksissa kuuluu monien unohdettujen ja pettyneiden ihmisryhmien kaiku.

“Räpissä sanotaan paljon asioita, joita ei virallisissa tilanteissa nähdä. Siellä on paljon teemoja, joiden tiedetään olevan ongelmia, mutta niille ei tehdä mitään. Sanoituksia ja yleisön reaktioita kuuntelemalla voidaan saada selville asioita, jotka ärsyttävät parikymppisiä äijiä, ja monia muitakin”, Saaristo kertoo.

Mihin se sossu pitäisi lähiöissä sijoittaa? Entä minkälaista kaupunkitilaa nuoret aikuiset tarvitsisivat? Miltä tuntuu, kun nuoret ajetaan kaikista julkisista tiloista pois? Räpistä löytyy vastauksia, joita saatetaan nykyisin kartoittaa lähinnä keskiluokalle suunnatuilla nettikyselyillä.

Taide ja tutkimus voisivat yhdessä tuottaa paremman kuvan ihmisten arjesta. Räpin teemoista löytyy pandemia, salaliittoteoria ja ilmastonmuutos. Samaan aikaan räpätään radalle lähtemisestä, naisista ja heitetään huulta omasta asuinalueesta. Koko ihmiselämän todellisuus on avoinna niille, jotka sen haluavat nähdä.

“Miten sitä omaa identiteettiä rakennetaan? Mitä se tarkoittaa, että sä oot yksinäinen? Se on tosi iso trendi tällä hetkellä sanotuksissa. Et nuori kundi voi räpätä yksinäisyydestä, mut ei se siitä muille kerro, kun vasta monen kaljan jälkeen. Et onko mitään merkityksellisempää kuin tulla kuulluksi”, Saaristo tiivistää.