Vuonna 2011 Fukushimasta lähti evakkoon pakolla tai vapaaehtoisesti 160 000 ihmistä. Joihinkin kuntiin on palannut jopa puolet evakoista, mutta Daiichin voimalaitoksen viereisen Okuman tsunami ja radioaktiivinen laskeuma ajoi todella ahtaalle.

Alun perin 12 000 asukkaan kuntaan on palannut vain 600 evakkoa, lähes kaikki seniori-ikäisiä. Alueen puhdistustyöt ovat edelleen menossa. Tiheimmin asuttu rannikkokaista on jätetty luonnontilaan. Vanha keskusta muistuttaa aavekaupunkia. Tsunamin vaurioittama koulurakennus on katastrofin muistomerkkinä.  Uutta keskusta rakennetaan Ogawaraan etäämmälle rannasta. Siellä on valmiina asuntojen lisäksi jo kaupungintalo ja ostoskeskus.

Pelkoreaktio ja yleinen epäluottamus hallituksen julkaisemiin tietoihin edistivät vapaaehtoiseen evakkoon lähtemistä ja hidastavat nykyisin palaamista. Varsinkaan alaikäisten lasten vanhemmat eivät halua palata. Nuoret ovat viettäneet jo suurimman osan elämästään evakkopaikkakunnalla.  Monet kantavat edelleen huolta säteilystä.

Evakkojen terveysongelmat

Evakuointi ei sujunut kovin hyvin. Kukaan ei kuollut säteilyyn, mutta on arvioitu, että evakuointiin liittynyt stressi sekä puhdistustyön onnettomuudet johtivat 2200 ihmisen kuolemaan. Maanjäristyksessä ja tsunamissa kuoli lähes 20 000 ihmistä.

Selkeiden evakuointiohjeiden puute ja joidenkin kuntien haluttomuus ottaa evakkoja aiheutti paljon siirtoja. Laitospotilaiden kuolleisuus kasvoi nopeasti ensimmäisten evakkokuukausien aikana. Evakoilla oli paljon fyysisiä ja mentaalisia terveysongelmia, joita jatkuva muutto paikasta toiseen pahensi.

Fukushiman alueelle ohjataan tukirahoja

Valtio on palkannut kouluttajia, jotka pitävät tilaisuuksia evakkojen keskuudessa eri puolilla maata sekä palaamaan aikoville, että niille, jotka päättävät jäädä asumaan uusille paikkakunnille. Vuoden 2011 katastrofin muistoksi on rakennettu riipaiseva museo, jossa evakot toimivat kokemusasiantuntijoina, joiden kanssa voi jakaa kokemuksia ja tunteita.

Työpaikkojen luomiseksi hallitus on aloittanut tukikampanjoita. Niihin sisältyy tukea maanviljelykselle ja kalastukselle, sekä erityisesti vihreän siirtymän teollisuudelle. Kartoissa näkyy jo robottien testausasemia, vetyenergialaitoksia, lentokoneteollisuutta ja monenlaisia tutkimuslaitoksia.  Tokiosta lähtevät perheet saavat reilun muuttoavustuksen. Töiden ja tukirahojen perässä nuorempaa väkeä on saapunut Okumaankin noin 700 henkeä.

Säteilypelko ei kaikkoa

Ennen maanjäristystä suuri osa okumalaisista teki työtä ydinvoimalaitokselle. Tepco työllistää edelleen tuhansia työntekijöitä, joista osa purkaa ydinvoimalaa. Japanilla ei ole loppusijoituspaikkaa ydinjätteelle, joten saastunutta maata varastoidaan vielä vuosikymmeniä välivarastoihin. Alkuvuosina puhdistusta hoitivat repputyöntekijät, nyt enimmäkseen paikalliset.

Okuma on myös maanviljelysaluetta. Fukushiman laadukkaan riisin myynti on lopahtanut säteilypelkoon, vaikka ruokatuotteet testataan tarkasti. Fukushiman kalat eivät kelpaa japanilaisille, vaikka niissä ei ole jälkeäkään radioaktiivisuudesta. Japanilainen tiedetoimittaja Yuko Koide kertoo, kuinka satamarannassa kalastajat puhisivat hänelle: ”Ongelma ei ole kaloissa vaan ostajien päässä”. Kiina, Etelä-Korea ja Venäjä pitävät edelleen voimassa Fukushiman tuotteiden maahantuontikieltoa.

Kun Fukushiman riisi ei kelpaa kuluttajille, niin juuri avattu Biomass Resin jalostaa nyt huokeasta raaka-aineesta biomuovia. Maailmalla sitä tehdään halvemmalla maissista tai sokeriruoasta. Suomalainen paperiteollisuuskin kilpailee samalla alalla. Johtaja Toshihiko Shibusan mukaan yhtiö on ostanut myös paikallisia riisipeltoja, koska omistajat pitivät niitä kesannolla. Yritys arvioi, että tuotanto on jo viiden vuoden päästä hiilineutraalia.

Kuuma kysymys Fukushima-kiistoissa koskee ydinvoimalan tuhannen tankin sisältöä. Niihin TEPCO on varastoinut puhdistettua hulevettä, jossa on enää jäljellä hitunen lievästi radioaktiivista tritiumia. ALPS-puhdistettua vettä aiotaan juoksuttaa merenalaisen tunnelin päästä mereen hiljalleen 30 vuoden ajan. Kansainvälinen atomienergiajärjestön ja Japanin hallituksen mukaan se tapahtuu hallitusti, täyttää kaikki turvallisuusstandardit ja on toteutettavin ja turvallisin vaihtoehto. Toista mieltä ovat Greenpeace, Kiina ja Korea, jotka sanovat olevansa huolissaan mahdollisista vaikutuksista ympäristöön ja ihmisten terveyteen.

Sachien evakkotie ja paluu Okumaan

Sachie Yoshida asui vuonna 2011 Okumassa vanhempiensa kanssa talossa, joka on rapistuu nyt hylättynä rajoitusalueella.

Sachie muistaa kuin eilispäivän hetken, jolloin määräys lähteä heti evakkoon tuli. Syytä ei kerrottu tarkemmin, mutta Sachie oletti, että kyse oli ydinvoimalasta. Hän ei ottanut lähtökäskyä kovin vakavasti, koska oletti evakkoretken lyhyeksi. Perhe lähti omilla autoillaan ja keräsi iäkkäitä naapureitakin mukaansa.  Suurin osa asukkaista haettiin busseilla, mutta joitakin vanhuksia jäi vahingossa alueelle vielä viikon ajaksi. Samaa sattui muuallakin vielä pitemmin ja ikävimmin seurauksin.

Lapsista evakuointi oli jännittävää, vaikka parina ensimmäisenä päivänä saatiin vain vettä ja kylmiä riisipalloja. Kun ydinvoimalassa alkoi räjähdellä, Sachie pelästyi ja lähti sisarensa luo Tokioon. Perhe oli evakossa yli kolme vuotta eri paikkakunnilla.  Rajoitusten lievetessä Sachien sairaalloiset vanhemmat suunnittelivat Okumaan paluuta, mutta rakensivat lopulta Tepcon korvausrahoilla uuden kodin Iwakiin. Sachien mielestä isän sairaudet aiheutuivat rasittavasta evakkomatkasta.

Sachien ja Kiichin seurustelu alkoi samassa työpaikassa. He ovat töissä KUMAPRE:ssa, joka ylläpitää Okuman yhteisökeskusta ja avustaa uudisrakentamisessa.  Nyt Sachien poika käy työssä ja tytär opiskelee sairaanhoitajaksi.

Sachie ennustaa vain kolmasosan Okuman evakoista palaavan. Jos ei olisi ollut lapsia, hänkään ei olisi tullut takaisin, Sachie tunnustaa. Perhe sai Tepcon avustusta kymmenen vuotta, mutta sen jälkeen piti tulla toimeen muuten.

Hän on tyytyväinen nykyiseen työhönsä. Kuten lähes kaikki haastateltavani, Sachie sanoo, ettei hän luota Tepcoon tai ministeriöihin.  Säteilypelosta hän on päässyt irti. Ydinvoimalan vesien päästämisestä mereen hän ei oikein pidä, mutta sanoo ymmärtävänsä, ettei vaihtoehtoja ole.