Perinnöllisyystieteestä väitellyt biologi Tiina Raevaara on monipuolinen tieteen popularisoija, joka on kirjoittanut myös kaunokirjallisuutta. Muun muassa Raevaaran dekkarisarjan tarinat pohjautuvat tieteeseen, tosin jopa hieman kammottavalla tavalla. Tiina Raevaara on toinen Tiedetoimittajain liiton juhlavuoden 2025 Vuoden tiedetoimittaja -palkinnon saajista.

Jos on pienestä pitäen ollut intohimoinen lukija, on hyvin mahdollista, että päätyy myös itse kirjoittamaan.

– Kirjoittaminen on tavallaan jatkoa lukemiselle, josta olen aina tykännyt. Lapsena ahmin melkein pakkomielteisesti kaikkea tietokirjoista kaunokirjallisuuteen. Varsinkin tietokirjat kiehtoivat, sillä ne kertovat maailmasta asioita, joita ihmisen omat aistit eivät kykene havaitsemaan, tiedetoimittaja, kirjailija Tiina Raevaara kertoo.

Koulutukseltaan Raevaara on biologi ja perinnöllisyystieteilijä. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2005 ja oli sen jälkeen hetken mukana Hannes Lohen juuri käynnistämässä koirien geenitutkimuksessa. Sitä ennen hän oli jo alkanut kirjoittaa novelleja ja työstää ensimmäistä käsikirjoitustaan romaaniin. Hän kirjoitti samalla myös tieteeseen liittyviä, yleistajuisia lehtijuttuja sekä tietokirjakritiikkiä. Lopulta kirjoittaminen vei mukanaan. Vuonna 2007 Raevaara päättikin jättäytyä vapaaksi kirjoittajaksi.

– Tutkimustyö oli todella kiinnostavaa, mutta voin toteuttaa tiedon hankintaa myös kirjoittamisessa. Rakastan tiedon keräämistä, se on kuin salapoliisityötä, tiedonmurusia, jotka johtavat aina seuraavaan. Toivon, että lukijoillenikin syntyy tunne, että vau, tällaistakin on. Kirjoittamisessa taas haen samaa uppoutumisen vaikutelmaa, jonka itse koen lukiessani. Välillä se onnistuu, välillä huonommin. Uran etenemisen myötä on tullut kaikkea pientä sälää, joka hajottaa huomiota.

Oma koulutus on tuonut uskottavuutta tiedeviestintään

Tiedetoimittajain liitto valitsi Tiina Raevaaran Vuoden tiedetoimittajaksi poikkeuksellisen monialaisesta toiminnasta tiedeviestinnän parissa. Hän on tuonut tieteen kaunokirjallisuuteen, tarinallisuuden ja omakohtaisuuden tietokirjallisuuteen sekä kouluttanut ja kolumnoinut.

Raevaaran monipuolisuus on häkellyttävää: hän on kirjoittanut lukuisia kaunokirjoja, tiedeaiheista journalismia sekä tietokirjallisuutta. Vuonna 2015 hänet palkittiin tiedonjulkistamisen valtionpalkinnolla. Lisäksi Raevaara on opettanut tiedeviestintää tutkijoille ja opiskelijoille useassa yliopistossa ja on muun muassa toiminut Turun yliopistossa työelämäprofessorina. Hän myös kirjoittaa Suomen Kuvalehteen Tarinoita tieteestä -sarjaa Monille liiton jäsenille hän on tuttu nimi Suomen tiedetoimittajain liiton hallituksesta, jossa hän toimi vuosina 2015–2021.

– Tiedeviestinnän kannalta omasta koulutuksestani on ollut paljon hyötyä. Kyse on tiedon lukutaidosta, tiedän, miten tiedettä tehdään ja tunnen tutkijoiden arkipäivää. Tiede on myös antanut minulle paljon aiheita, työmahdollisuuksia ja uskottavuutta. Toisaalta väittelyn jälkeen näen tieteen ja yliopistomaailman paljon laajemmin kuin omana tutkijan aikanani, Raevaara huomauttaa.

Perinnöllisyystieteen alalla monen tutkijanura pysähtyy siihen, että rahoitusvaihtoehdot vähenevät väitöskirjan valmistumisen jälkeen. Raevaara on itse saanut apurahoja kirjailijana ja ennen kaikkea kaunokirjailijana, tietokirjailijoille apurahavaihtoehtoja on vähänlaisesti. Tällä hetkellä hän on viimeistä vuotta kolmivuotisella taiteilija-apurahalla.

Suurten ympäristökriisien voittamiseksi tarvitaan kaikkia

Raevaara on jännityskirjailijan urallaan kirjoittanut esimerkiksi psykologisen trillerin geeniteknologian maailmasta. Kyse on viihteestä, joka kuitenkin tarjoaa tiedemaailmalle myös mahdollisuuden vaikuttaa ja herättää kiinnostuksen aihetta kohtaan.

– Perinteisen tiedeviestinnän keinot eivät onnistu tavoittamaan koko yleisöä. Fiktiivinen trilleri taas parhaimmillaan saa ihmiset oikeasti kiinnostumaan aiheesta ja etsimään lisää tietoa. Esimerkiksi suurten ympäristökriisien selättämiseen tarvitaan niin laajaa ymmärrystä, etteivät perinteisen tiedejournalismin keinot riitä, Raevaara arvioi.

Myös arvojen esiin tuominen on tärkeää, vaikka teot kuitenkin ratkaisevat. Tällä hetkellä mieltä polttava asia on luontokato ja siihen liittyvä politiikka. Raevaara asuu Keravalla, josta hän on kotoisin. Omakotitalo sijaitsee lähellä hevoslaidunta, ympärillä on metsää ja hiekkateitä ja ikkunasta avautuu kaunis ja rauhallinen maisema. Myös tänne rakennetaan aina uusia asuinalueita ja metsäalueet pienenevät, kuten muuallakin pääkaupunkiseudun kaupungeissa. Tämä siitä huolimatta, että uusia taloja on tyhjillään ja että metsän päälle rakentaminen on Keravan kaupunkistrategian ja EU:n biodiversiteettistrategian vastaista.

– Olen itse huolissani luontokadosta. Populaatioiden pienentyminen ja geneettisen monimuotoisuuden väheneminen ovat hankalasti aukeavia asioita ihmisille. Monet kokevat, että luonto on se, mitä näkee ikkunasta. Monimuotoisuus ei ole kaikille itsessään arvo, minulle se on. Monimuotoisuus on elonkehän henkivakuutus, Raevaara painottaa.

Tiede on hidasta, journalismi pyrkii nopeuteen

Tiede ja journalismi sopivat hieman huonosti yhteen. Tiede pyrkii siihen, että tieto kasvaa koko ajan ja kun havaitaan jotain poikkeavaa, se täytyy tarkistaa.

– Tieteellisesti tutkitun tiedon kertyminen on hidasta. Journalismi taas pyrkii nopeuteen, ja kaikki aiemmasta poikkeava saa palstatilaa, usein myös asiantuntijoiden erimielisyyttä liioitellaan. Yksittäinen tutkimus pitäisi aina sitoa kokonaisuuteen. Lisäksi ylilyöntejä syntyy, kun tutkijat pyrkivät saamaan näkyvyyttä itselleen, vaikka sinänsä rohkeus nuorissa tutkijoissa on todella hienoa, Raevaara huomauttaa.

Hän kouluttaa ja pitää luentoja tutkijoille ja opiskelijoille tieteestä medioissa. Raevaaran mukaan humanistisilla aloilla monet kokevat, että heidän alansa ei juuri kiinnosta suurta yleisöä tai mediaa. Julkisuudessa saatetaan pöyristyä tutkimushankkeista ja päivitellään, että kuinka tällaistakin rahoitetaan. Lääketieteen opiskelijat taas kokevat, että heidän tietonsa otetaan vastaan, mutta sitä saatetaan epäillä.

Nuorten jatko-opiskelijoiden asenne tieteen julkisuuteen on paljon avoimempi kuin Raevaaran omana aikana. Aiemmin asenteena saattoi olla, että ”en antaisi haastattelua iltapäivälehteen”.

– Tietoa ei kuitenkaan ole tarkoitettu medioille vaan lukijoille, ja kyllä iltapäivälehdenkin lukijat ansaitsevat saada tieteellisesti tutkittua tietoa. Minulle hitaampi tiedonvälitys on tullut yhä tärkeämmäksi. Kokonaiskuvan muodostaminen vie aikaa. Usein huomio on kiinteästi tässä hetkessä tapahtuvassa konfliktissa ja vastakkainasettelussa sen sijaan, että katsottaisiin tulevaisuuteen. Pikemminkin nälvitään ja kiistellään, Raevaara huokaa.

– Itse kirjoitan edelleen kolumneja ja otan kiivaasti kantaa. Kuitenkin pohdin joka kerta, voiko puheenvuoroni ajaa ihmisiä enemmän toistensa kurkkuun vai pystyisinkö sen kautta hajottamisen sijasta muodostamaan enemmän yhteisymmärrystä ihmisten kesken.

Keskustelua koirista, tekoälystä, kauhusta ja tieteestä

Tällä hetkellä Raevaara elää työssään välivaihetta. Trillerisarjan viides osa on juuri valmistunut ja nyt käynnissä on uuden ideointia, ajatusten keräämistä sekä tietysti lukemista.

– Pyrin keskittymään täysin kirjan kirjoittamiseen silloin, kun sellainen on tekeillä. Viime vuonna aloin jo huomata, että ei ollut aikaa itse lukea kaunokirjallisuutta, se on kuitenkin tärkeää oman kirjoituksen ja mielen hyvinvoinnin kannalta. Kaipaan sitä, että voisin keskittyä. Minulla on myös usein esiintymisiä ja olemme esimerkiksi tehneet neljän kirjailijan porukalla kirjastovierailuja. Olen ollut mukana myös erilaisissa keskustelutilaisuuksissa, joissa puhutaan muun muassa koirista, tekoälystä, kauhusta ja tieteestä. Olen välillä stressaantunut ja elämä on vähän kaoottista, tosin esiintymiset ovat todella antoisia ja nautin keskusteluista ja arvostan vuosien varrella muodostuneita verkostoja.

Monissa Raevaaran lehtikuvissa esiintyvät hänen koiransa, keskikokoinen villakoira Igor ja sekarotuinen Talvikki. Koirat ovat todellinen voimavara ja tärkeitä arjen rutiinien rytmittäjiä.

– Olen aina pitänyt koirista, ja parikymppisestä asti olen elänyt arkeani niiden kanssa. Koirissa viehättää erityisesti se, että niihin on helppo luoda yhteys ja elämä koiran kanssa sisältää valtavasti vuorovaikutusta. Arvostan myös entistä enemmän sitä, että koirien kanssa tulee hieman pakostakin liikuttua luonnossa.