En haluaisi tulla hyväksytyksi sellaiseen kerhoon, joka kelpuuttaisi jonkun minunkaltaiseni jäsenekseen, hupailivat Marxin veljekset ja Woody Allen. Huijarisyndroomasta kärsivä ihminen ajattelee samansuuntaisesti, että hän on saanut opiskelu- tai työpaikan ansaitsematta sitä. Hänen mielessään pyörii kauhunsekaisia huijariajatuksia: milloin pätemättömyyteni paljastuu muille?
Vanhat yhteiskunnalliset valtarakenteet häpeän taustalla
Kolme korkeasti koulutettua nuorta naista avaavat kirjassaan huijarisyndrooman ilmenemiä omassa ja kymmenien eri alojen haastateltavien ajattelussa. Tekijät haluavat osoittaa, että huijarisyndrooman taustalla ovat vanhat yhteiskunnalliset valtarakenteet, eivätkä vain yksilöpsykologiset ajatusvinoumat.
Vaikka huijarisyndrooma ei ole lääketieteellinen diagnoosi, se on todellinen ongelma monelle yksilölle ja yhteisölle. Ihmiset eivät syndrooman takia uskalla päästää itseään täyttämään koko potentiaaliaan omaksi ja sosiaaliseksi hyväksi. Riittämättömyyden tunteesta voi seurata myös elämänlaadun heikkenemistä, kun panoksena on omanarvontunto.
Etenkin luovilla aloilla huijarisyndrooma voi sattua pahasti, kun työntekijyys ja ammatillinen osaaminen näyttelevät suurta osaa ihmisen identiteetistä. Kokemus omasta taitamattomuudesta voi lamaannuttaa ja estää esimerkiksi opinnäytteen tai työhankkeen saattamisen päätökseen. Yleisesti ottaen huijarisyndrooma kuulostaa erityisen suomalaiselta, koska meillä syyllisyys ja häpeä ovat syvällä kulttuurissamme.
Huijareiden vallankumous ei ole vertaisarvioitu tiedekirja, mutta tekijöiden ei tarvitse tuntea itseään huijareiksi. Esimerkillisesti he ovat saaneet voimaa toisistaan huijarisyndrooman selättämiseksi. Siksi he pystyvät myös tarjoamaan jokaisen luvun lopussa ohjeita oman osaamisen vähättelyn ylittämiseksi. Selkeä ja johdonmukainen kirja tarjonnee helpotusta monelle ”huijarille”.