Tiedetoimittaja Päivi Arvonen vieraili Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasemalla Itä-Kenian Taitavuorilla. Asemalla tehdään monipuolista monitieteistä tutkimusta, jolla pyritään parantamaan alueen asukkaiden elämänlaatua ja löytämään ratkaisuja globaaleihin ongelmiin.
Maissipellolla on kuuma auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta Maktaun alueella. Matkaa päiväntasaajalle on alle 400 kilometriä. Eteläisellä pallonpuoliskolla ollaan toukokuussa menossa kohti vuoden kylmintä aikaa. Toukokuu on myös sadekautta, niin kutsuttua isojen sateiden aikaa. Toinen Kenian sadekausi ajoittuu marras-joulukuulle ja sitä kutsutaan lyhyiden sateiden kaudeksi.
Mtoton perheen pellolla osa lehmäpapu- ja kassavasadosta on menetetty. Norsu on jälleen vieraillut pellolla ja poiminut kärsällään herkkupaloja ja repinyt samalla kasvit maasta juurineen.
”Muutamat eläinyksilöt tulevat aidoista ja turvatoimista läpi”, kertoo Mwadime Mjomba.
Hän on paikallinen maanviljelijä sekä Helsingin yliopiston Taitan tutkimusaseman kenttämestari.
”Kypsyvä sato houkuttelee norsuja herkuttelemaan pelloille”, Mjomba sanoo.
Mtoton perheen pellon reunassa on riistakamera. Helsingin yliopiston opiskelijat Milla Kallio ja Lassi Karakoski avaavat riistakameraa suojaavan metallikehikon lukon. Kallio lukee kannettavalla tietokoneellaan kameran muistikortin kuvamäärän.
”Kamera on ottanut yli kolmesataa kuvaa vain vuorokaudessa. Todennäköisesti tuuli on saanut sen liiketunnistimen reagoimaan liian herkästi”, Kallio kertoo.
Karakoski säätää liiketunnistimen herkkyyttä. Kameroita on maastossa yhteensä 15 ja työparin on tarkoitus kiertää tarkastamassa kamerat ja vaihtamassa muistikortit kerran viikossa.
”Riistakameroilla selvitetään, mitkä eläimet vierailevat pelloilla tai luonnonsuojelualueella tuhoa aiheuttamassa. Osa kameroista kuvaa Maktaun peltomaisemia, osa muita alueita, joilla karjaa saa paimentaa”, Karakoski kertoo.
Yli 2000 metriin kohoavat Taitavuoret ovat kuin vesitorni kuivan savannin keskellä.
Karakoski ja Kallio ovat työskennelleet Taitan tutkimusasemalla vasta reilut pari viikkoa.
”Eniten pellolla tuntuu vierailevan oravia ja erilaisia antilooppeja”, Kallio sanoo.
Nämä eivät ole kuitenkaan suurinta tuhoa aiheuttavia eläimiä. Etenkin paviaanit ja norsut uhkaavat maissisatoa.
”Maanviljelijät ja karjankasvattajat ovat olleet tutkimuksesta kiinnostuneita. Heillä tuntuu olevan suuria toiveita siitä, että tutkimus voisi tarjota keinoja pitää eläimet poissa pelloilta”, Kallio kertoo.
Riistakameratutkimuspilotti on osa Kallion ja Karakosken kahden kuukauden harjoittelujaksoa, jota he tekevät osana kandidaatintutkintoaan bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa. Karakoski opiskelee biologiaa ja Kallio ympäristötieteitä.
”Ekologinen ja suojelubiologian tutkimus kiinnostavat mahdollisena tutkijanurana. Tämä on hyvä mahdollisuus nähdä ja kokea tutkimusta käytännössä”, Karakoski sanoo.
Hän on ollut positiivisesti yllättynyt paikallisten suvaitsevaisuudesta villieläimiä kohtaan.
”Joillakin alueilla on vilkkuvia valoja, jotka yöllä pelottavat petoja kuten hyeenoja pois. Mutta useimmiten tilanteeseen vain sopeudutaan kuten eräskin maanviljelijä, joka vain lopetti maissin kasvatuksen ja siirtyi papuihin sen jälkeen, kun paviaanit olivat toistuvasti syöneet lähes koko maissisadon”, Karakoski kertoo.
”Teknologian, kuten riistakameroiden, GPS-kaulapantojen ja lennokkien, vastuullinen käyttö voi toimia tärkeänä metodina ihmisten ja villieläinten konfliktien seurannassa. Toivon, että tulevaisuudessa tutkimusasema voi yhteistyössä kenialaisten ja suomalaisten tutkimuskumppaneiden kanssa kouluttaa paikallisia yhteisöjä seuraamaan ihmisten ja villieläinten välisiä vuorovaikutussuhteita käyttämällä riistakameroita ja muuta teknologiaa, jotta yhteisön jäsenistä voi tulla kansalaistutkijoita”, tutkimusaseman johtaja, professori Enrico Di Minin sanoo.
Kenttämestari Mwadime Mjomba ohjaa ja valvoo Lassi Karakosken ja Milla Kallion työskentelyä Taitan tutkimusaseman ympäristössä.
Väestönkasvu lisää peltopinta-alaa
Kallio ja Karakoski osallistuvat kahden kuukauden harjoittelunsa aikana myös Taitan tutkimusaseman muissa hankkeissa avustamiseen. Kerran viikossa he mittaavat Maktaun ympäristössä kasvihuonekaasuja sekä lehtivihreän määrää viljelykasveissa. Näissä mittauksissa selvitetään viljelymenetelmien eroja hiilidioksidipäästöihin. Vertailussa on mukana ylänkö- ja alankoalueiden viljelyksiä, keinokasteluviljelmiä ja ilman kastelua olevia viljelmiä sekä maissipeltoja, joista on kitketty rikkaruohot ja joissa rikkaruohojen annetaan kasvaa.
”Tavoitteena on kehittää erilaisia menetelmiä, jotka vähentävät päästöjä vaikuttamatta liikaa kasvien kasvuun”, Karakoski tiivistää.
Taitan tutkimusasemalla on tutkittu paljon muun muassa maankäytön muutosten vaikutuksia ilmastonmuutokseen.
Väestönkasvu lisää Keniassa kuten muuallakin Saharan eteläpuolisessa Afrikassa tarvetta pelto-pinta-alan laajentamiseen. Saharan eteläpuolisessa Afrikassa peltopinta-ala lisääntyi vuosina 1975–2000 lähes 60 prosenttia. Taitan tutkimusaseman ympäristössä peltopinta-ala kasvoi vuosina 1987–2011 noin 30 prosentista 43 prosenttiin.
Taitavuorten metsäisillä rinteillä parinsadan kilometrin päästä Intian valtamereltä tuulten tuoma kosteus tiivistyy sumuksi ja pilviksi. Kosteus tiivistyy vedeksi, kun puiden lehvästö kerää talteen ilman kosteutta. Taitavuorilla metsäpinta-ala ei ole merkittävästi vähentynyt, mutta puulajisto on muuttunut, kun alkuperäispuulajien tilalle on istutettu eksoottisia puulajeja kuten mäntyjä ja eukalyptusta. Monipuolinen puulajisto on tärkeää luonnon monimuotoisuudelle, ja alkuperäismetsien puute on iso uhka etenkin monille lintulajeille.
Norsujen naapurina
Kenttämestari Mwadime Mjomba vietti lapsuutensa Maktaussa maatilalla, jota hän nykyään viljelee. Mjomba, 51, muistaa lapsuudestaan norsujen ja ihmisten rauhanomaisen rinnakkainelon.
”Norsut kulkivat alueella kuin karja, joivatkin samoista juomapaikoista. Konflikteja ei ollut”, Mjomba kertoo.
Hänen lapsuudessaan norsut muuttivat isoina laumoina alueilta toisille sadekausien mukaan.
”Kunnioitimme norsuja. Tunnistimme tiettyjä norsuyksilöitä, joille annoimme paikallisen taitankielisen nimen kuten vaikkapa ’waka wa mbandenyi”, mikä tarkoittaa puita kantavaa naista”, Mjomba kertoo.
Nykyään norsujen ainoa mahdollisuus alueelta toiselle siirtymiseen on kansallispuistojen sisällä ja niiden välillä villieläinkäytäviä pitkin. Asuinalueita suojelee aita, jonka läpi joskus yksittäiset norsut tulevat.
”Konfliktit villieläinten kanssa ovat iso ongelma, mutta siihen meillä on keinoja enemmän kuin ilmastonmuutoksen vaikutuksiin sopeutumiseen. Ihmiset varoittavat toisiaan matkapuhelinviesteillä, kun näkevät norsun pelloilla. Kenian villieläinviranomaiset tulevat pyynnöstä karkottamaan norsun pois”, Mjomba sanoo.
Villieläinten aiheuttamiin vahinkoihin on mahdollista saada valtiolta korvausta hakemuksesta.
”Korvausta voi hakea sekä sähköisesti että perinteisesti paperilla. Sähköinen menettely toimii helposti tekstiviestin kautta”, Mjomba sanoo.
Lassi Karakoski tarkistaa riistakameran toimintaa Maktaun alueella. Riistakamera kuvaa alueella liikkuvia eläimiä.
Norsufossiilien hampaat kertovat ilmaston ja ravinnon muutoksesta
Mjadime Mjomban muistoja huomattavasti pitkäaikaisempi perspektiivi alueen norsuihin on akatemiatutkija Juha Saarisella. Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston evolutiivisen paleontologian apulaisprofessorina toimiva Saarinen tutkii muun muassa sitä, miten norsueläinten hampaiden sopeutumat heijastavat ravinnon ja ilmaston muutosta – noin 66 miljoonan vuoden aikana ja etenkin viimeisen 20 miljoonan vuoden aikana Itä-Afrikan heinäsavannien muotoutuessa.
Kenian norsufossiilikokoelmat niin Itä-Keniassa Tsavon kansallispuistojen kuin pohjoisessa Turkanan alueella sekä pääkaupungissa Nairobissa ovat Saarisen mukaan maailman huippuluokkaa.
”Väitöstutkimuksessani kehitin idean siitä, miten norsun hampaiden kuluneesta purupinnan muodosta voidaan arvioida, paljonko heinää suhteessa muuhun ravintoon norsu on syönyt”; Saarinen kertoo.
Myöhemmin hän kävi tutkijatohtorina läpi 26 miljoonan vuoden ajalta norsufossiilien hampaistot, joista mitattiin hammaskruunun korkeus, hampaiden kiilleharjanteet sekä hammaskiilteen paksuus ja rypyttymisaste.
”Näitä vertasimme ilmaston muuttumiseen, jota tutkittiin syvämeren pölykerrostuminen ja paikallisesti kasvissyöjänisäkkäiden hammaskruunun korkeuden perusteella sekä kasvillisuuden muutoksiin kasvifossiiliaineistojen perusteella. Aineistoja vertailemalla päädyimme havaintoon, että norsueläimet alkoivat jo 20–10 miljoonaa vuotta sitten sopeutua paikallisesti avoimempiin elinolosuhteisiin.”
Tutkimuksessa tuli ilmi myös, miten 10 miljoonaa vuotta sitten alkanut globaali viileneminen ja kuivuminen näkyy norsueläinten hampaiden evoluutiossa; pureskelu tehostuu ja hampaat kestävät enemmän kulutusta. Kuivuuspiikit ovat ohjanneet hampaiden evoluutiota.
”Hypoteesina oli myös, voisiko olla niin, että viimeisen jääkauden jälkeen, noin 100 000 vuoden aikana ilmaston muutokset olisivat olleet niin rajuja, että jopa heinäarosopeutuneet lajit olisivat kärsineet ja ekologisesti hyvin joustava afrikkalainen savanninorsu, joka pärjää erilaisissa olosuhteissa aavikolta metsiin, olisi pärjännyt hyvin”, Saarinen sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, että myös nykyihmisen tehostuneet metsästysmenetelmät ovat jo tuolloin saattaneet vaikuttaa suurten ja hitaasti lisääntyvien avoimen ympäristön nisäkäslajien katoon.
Norsut ovat pärjänneet Itä-Afrikan olosuhteissa miljoonia vuosia, mutta nyt niiden olemassaoloa uhkaa ihminen. Maankäytön muutokset ovat vieneet norsuilta elinalueita, ja norsunluun salametsästys pienentää norsukantaa kaikkialla Afrikassa.
Taitan tutkimusasemalla puhaltavat uudet tuulet
Helsingin yliopiston tutkimusasema avattiin vuonna 2011. Syksyllä 2024 aseman johtajaksi valittiin viisivuotiskaudelle Helsingin yliopiston geotieteiden ja maantieteen osaston luonnonsuojelumaantieteen professori Enrico Di Minin. Tutkimusaseman edellinen johtaja oli geoinformatiikan professori Petri Pellikka.
”Visioni on tehdä Taitan tutkimusasemasta Saharan eteläpuolisen Afrikan johtava tutkimusasema, jossa ratkotaan niin globaaleja kuin lokaalejakin ongelmia”, Di Minin kertoo.
Hän haluaa laajentaa entisestään tutkimusaseman monitieteellistä roolia ja myös tehostaa yhteistyötä niin alueen paikallisasukkaiden, Kenian yliopisto- ja tutkijamaailman kuin kansainvälisenkin tiedeyhteisön kesken.
Di Minin on tehnyt pitkään itäisessä ja eteläisessä Afrikassa monitieteellistä tutkimusta, jossa hän yhdistää biologiaa, geotieteitä, yhteiskuntatieteitä, taloustiedettä ja tietojenkäsittelytiedettä.
”Tämänhetkisessä tutkimuksessani keskityn siihen, miten keinoälyn avulla analysoidaan sosiaalisen median aineistoja vaikkapa ihmisten viestintää kansallispuistovierailujen ja laittoman villieläinkaupan yhteydessä”, Di Minin kertoo.
Evolutiivisen paleontologian apulaisprofessori Juha Saarinen kuvattuna Taitan tutkimusasemalla. Kuvassa hänellä kädessään pahkasian alaleuka.
Erityisesti salametsästys ja laiton villieläinkauppa sekä niiden eliminoiminen on lähellä Di Mininin sydäntä.
”Keniassa norsunluun ja sarvikuonon sarven lisäksi laitonta kauppaa käydään villieläimillä, etenkin apinoilla, muurahaisilla ja myrkkykäärmeillä”, Di Minin kertoo.
Keniassa etenkin sarvikuonojen salametsästyksen suhteen tilanne on rangaistusten koventamisen ja etenkin valvonnan tehostamisen myötä parantunut.
”Keniassa haasteena on saada ylä- ja keskiluokan lisäksi myös pienituloinen kansanosa mukaan luonnonsuojeluun. Tähän voidaan päästä luomalla villieläimiin ja luontoon liittyviä toimeentulomahdollisuuksia ja työpaikkoja”, Di Minin sanoo.
FAKTAA
Helsingin yliopiston Taitan tutkimusasema on vuonna 2011 avattu monitieteinen tutkimusasema.
Asemalla on tehty yli 40 tohtorinväitöskirjaa ja lähes sata maisterintutkinto-opinnäytettä. Vuonna 2024 asemalla kävi 140 vierailijaa.
