Riitta Oittinen
Ystävyysmarkkinat Internet Yami-ichi -tapahtumassa, jonka järjestäjänä toimi digitaalisen kulttuurin ja teknologian keskus iMAL (kuva: Riitta Oittinen).
Kansainväliseen maineeseen noussut japanilainen Kenji Kawakami lanseerasi lähes kolmekymmentä vuotta sitten ilmiön chindōgu, joka tarkoittaa hyödytöntä ja absurdia keksintöä. Kawagamin kirjan 101 Unuseless Japanese Inventions: The Art of Chindogu (1995) keksinnöistä moni voisi olla melkein hyödyllinen. Niitä ovat takaraivoon asennettava iso imukuppi, jonka pikakiinnitys metrovaunun seinään pitää väsyneen matkustajan pystyssä tai hammasharja, jolla saa harjattua ylä- ja alahampaat yhtaikaa. Joitain chindōgu-härpäkkeitä katsoessa nauru voi juuttua kurkkuun. Sellainen on esimerkiksi työvoiman pakkojoustavuuteen viittaava, kaulassa roikotettava puinen Anywhere office-työpöytä. Entä miltä kuulostaa antistaattisin huiskuin varustettu potkupuku, johon puettu taapero voisi ryömiessään samalla kerätä pölypallerot nurkista?
Lentokonesuunnittelua opiskellut Kawakami totesi yli 10 vuotta sitten tehdyssä haastattelussa chindōgun olevan kulutuskulttuurin anarkistinen antiteesi, joka hylkää kapitalistisen hyödyntavoittelun. Samassa haastattelussa Kawakami analysoi myös silloisen digimaailman vauhtia: tietty sana löytyy nopeasti elektronisesta sanakirjasta, mutta etsintä ei anna älyllistä tyydytystä. Sen sijaan sanakirjaa ja omia käsiä käyttämällä asian selvittäminen (teko) muuttuu henkiseksi.
Nykyisin Kawagamilla on julkaisuja ja museoesiintymisiä ja tukenaan kokonainen yhteisö.* Vaikuttaakin kuin jotkut uuden sukupolven keksijöistä ja Internet-aktiiveista olisivat inspiroituneet hänestä. Internet Yami-ichi (Internet Black Market) on Japanissa kehitetty tapahtuma, jonka ideana on ”tuoda Internet reaalimaalimaan” eli yhteiseen fyysiseen tilaan. Vuonna 2012 ensimmäisen kerran Tokiossa järjestetty Yami-ichi sanoo keskittyvänsä ”Internetin syrjäkujiin”. Chindōguun verrattavaa kulttimainetta sillä ei ole, mutta aihetta taustoittavalla videolla on yli 40 000 katsojaa.
Brysseliin Yami-ichi rantautui vuoden loppupuolella, Berliinissä tapahtuneen Euroopan ensiesiintymisen jälkeen. Ajattelin surffata trendin harjalla ja tutustua Brysselin Yami-ichiin, johon oli rekrytoitu osallistujia avoimella haulla. Jotta en olisi vaikuttanut paikan päällä aivan tollolta, tein nopean taustahaun. Sen perusteella tämä kokeellinen tapahtuma on syntynyt vastareaktiona suurten online -yritysten kuten Facebookin ja Googlen sanelemiin rajoituksiin. Yami-ichissä pitäisi yhdistymän punk-kapitalismi ja uusi värkkäyskulttuuri, taidetta ja kaupallisesti epäonnistuneita keksintöjä unohtamatta. Uteliaisuuttani kutkutti muun muassa Twitter-viestejä elävänä huutava Internet dude, eli digitaalisen muuttuminen analogiseksi.
Belgia ei kuitenkaan ole Euroopan Japani, joten meno oli vaisumpaa ja vähemmän kekseliästä kuin japanilaisessa videossa, vaikka osallistujia oli eri puolilta maailmaa. Internetistä inspiroituneet hankkeet, esineet ja pienimuotoiset performanssit kommentoivat Internet-kulttuuria sinne ja tänne. Esimerkiksi belgialainen pienkustantamo on julkaissut viisi kirjaa Tumbl-kuvapalveluun ladatuista kissakuvista. Erään osallistujan “erittäin lyhyeksi ja käsittämättömän kauniiksi” mainostaman äänen pääsi kuulemaan kuulokkeilla euron maksulla. Se oli Mac-tietokoneen käynnistysääni. Myynnissä oli myös tavallisia kiviä joille oli luotu omat verkko-osoitteet.
Pääsääntöisesti tuotteistaminen – kuten vesiliukoiset kuvaketatuoinnit tai tykkäyspeukulla koristellut ilmapallot – keskittyi enemmän fanikulttuuriin kuin kriittisyyteen saati vastarintaan. Pikkunälkään sai napostella #-merkin muotoisia leivonnaisia. Virtuaalisen pilvipalvelun sijasta tarjolla oli paikan päällä valmistettuja hattaroita. Osa myynnissä olleista tuotteista olisi voinut olla kaupan lähes missä tahansa pientuottajamarkkinoilla, kuten laserleikkureilla tehdyt korut ja tietokonegrafiikalla koristellut tekstiilit.
Käsittelyssä olivat myös nettivalvonta ja huomiotalous. Edelliseen liittyen esiteltiin miten ommella kännykälle signaalin estävä säilytyspussi ja kaupiteltiin biometrisiä laitteita huijaavia silikonisormenjälkiä design-rasiassa – ja designin hinnalla. Huomionhaluiset pääsivät halvemmalla, sillä Facebookin käyttäjät saattoivat ostaa ystäviä pilkkahinnalla.
Brysselin Yami-ichi ei varsinaisesti vienyt Internetin syrjäkujille, vaan osallistujat korkeintaan vilkuttivat sinne Internetin valtatien kupeesta. Tämä lie ymmärrettävää, sillä Yami-Ichin osallistumisohjeet painottavat hauskanpitoa, laillisuutta ja sitä, ettei ketään vahingoiteta.
Tilaisuuden uusinfantilismi vaikutti kumpuava nostalgisesta suhteesta vähemmän pelottavaksi ja aggressiivisesti miellettyyn alkuajan Internet-kulttuuriin. Viihteenä, tekijäkulttuurin ilmentymänä ja taiteen foorumina Yami-Ichi on kiinnostava sinänsä.
Vaikka ongelmien käsittely jäi pintaraapaisuiksi, jotkut hankkeet esittelivät korjausliikkeitä nyrjähtäneeseen maailmaan: muutama nokkela tuotekehittely tai parodia saattaakin tuupata miettimään onko todellisuus joltain osin vitsejä kammottavampaa. Pilamielessähän virtuaaliystäviä voi hankkia pikkurahalla, mutta vain harva pystyy manipuloimaan markkinoita ostamalla hankkeelleen miljoonia virtuaalitykkäyksiä. Jos tietosuoja ei toimi, silikonisormenjäljet tai kännykän suojapussi tarjoavat laihaa lohtua.
Yami-Ichin yksi hyvä puoli saada osa tietokoneiden ääressä kyyhöttävistä nörteistä ihmisten ilmoille ja tapaamaan toisiaan. Koska tutkimus ja kehittämistoiminta ovat nykypäivän mantra, Yami-ichin kaltaisissa tapahtumissa nähtäneen innovaatioähkyn ja Internetin yhdistämisen pulautuksina syntyneitä (sivu)tuotteita myös jatkossa.
_ _ _ _ _ _ _ _ _
* Chindōgu-yhteisön sivujen yksi neljästä, erikseen esitellystä henkilöstä on niksi-Pirkan toimittaja Anssi Orrenmaa.