
Erkki Karvonen jää syksyllä eläkkeelle Oulun yliopiston tiedeviestinnän maisteriohjelman professuurista. Tiemasta on valmistunut tiedeviestijöitä monenlaisiin tarpeisiin. Tiedetoimittajain liitto päätti myöntää Tiemalle Vuoden 2025 tunnustuspalkinnon uraauurtavasta kehitystyöstä ja tiedeviestinnän koulutuksesta ainoana laatuaan Suomessa.
Erkki Karvonen on antanut käsikirjoituksensa Viestinnän tarina luettavaksi kustantajalle. Teos kuulostaa syksyllä eläkkeelle jäävän tiedeviestinnän professorin testamentilta tuleville opiskelijasukupolville.
– Kirjan johdannossa pitää ilmaista perustavimmat asiat. Minulla se tarkoittaa, että elämän alusta, jo yksisoluisessa, on olemassa hyvä ja paha. Hyvä tarkoittaa hengissä säilymistä ja järjestäytyneisyyttä ja paha kuolemaa, Karvonen sanoo.
– Kaikki viestintäkin tähtää hengissä säilymiseen.
Ollaan Oulun yliopiston Linnanmaan kampuksella. Kirkkaat vihreät, punaiset ja keltaiset suorakaiteet värittävät rakennusten betonisia ulkoseiniä ja pieniä valkoisia työhuoneita. Karvonen jatkaa kirjastaan, selittää, miten itsekkään hyvän ja pahan jälkeen kehittyy eettinen hyvä ja paha eli vastuu kokonaisuudesta ja yhteisöstä. Mutta keskeistä on myös huijaaminen.
– Jo luonnossa on kukkakärpäsiä, jotka huijaavat lintuja ampiaisen ulkonäöllä, etteivät tulisi syödyiksi, ja matkijasieniä. Meidän viestintä on täpötäynnä huijausviestejä ja -soittoja. Pitää äärimmilleen terästäytyä, ettei tulisi huijatuksi.
Professori Erkki Karvonen on vetänyt Oulun yliopiston humanistiseen tiedekuntaan sijoittuvaa tiedeviestinnän maisteriohjelmaa seitsemäntoista vuotta. Oppiaine syntyi oppi- ja aatehistorian kylkeen. Professuurista kilpailivat viimeisessä vaiheessa viestinnäntuntija Karvonen sekä informaatiotutkimuksen osaaja. Maisteriopiskelijoita valitaan vuosittain parikymmentä, alle puolet hakijoista.
Tavoite on, että koulutusohjelmasta valmistuneet hallitsevat viestinnän lainalaisuudet, säädökset ja etiikan ja osaavat taitavasti yleistajuistaa eri tieteenalojen jargoneita ja tekniikan kieltä. Myös muotopuoleen keskitytään. Kyky esittää asiat vetävässä muodossa palvelee viestin perille menemistä, ja esimerkiksi PR-viestinnässä taito luoda elämyksellisyyttä on hyve.
Karvonen vetää itse muun muassa kurssit ”Mitä on tiedeviestintä?” sekä ”Joukkoviestinnän etiikka ja viestinnän lainsäädäntö”.
Hänen työpöytänsä edessä seinällä on muistitaulu ja siinä mustavalkoinen valokuva erään tiedeviestinnän maisteriohjelman opiskelijoista. Sen kahdeksastatoista opiskelijasta on valmistunut kaksitoista. Epätahtisuutta on aina: jotkut valmistuvat ajallaan, toiset tempautuvat työelämään kesken opintojensa ja suorittavat kaksivuotiseksi mitoitetut maisteriopinnot loppuun hyvin pitkällä viiveellä.
Ammatillisia suuntiakin on monia. Lääketiedettä lääkäreille yleistajuistava oululaislähtöinen Terve Media työllistää peräti kuusi tiemalaista, ja Oulun museotoimen alle sijoittuva Tietomaa-tiedekeskus kaksi tai kolme. Jotkut päätyvät PR-viestijöiksi, eräs toimi eurokansanedustajan avustajana, yksi on ollut Helsingin Sanomissa visuaalisena toimittajana.
Tiedeviestinnän maisteriohjelma ostaa Oulun ammattikorkeakoulusta viestinnän käytännön kurssit kuten televisio- ja radiotyön kurssin, joskin niiden tulevaisuus on säästötoimien takia uhattuna.
Turhautunut professori vertaa yliopistoa tehtaaseen.
– Opetusministeriö soveltaa nykyään tuotantomallia, ja tuotannon mukaan tulee sitten rahaa. Meillä on välillä hyviä ja välillä huonoja vuosia. Juuri nyt tuotantopuoli pitää saada kuntoon ja samalla vähentää alijäämiä, että saadaan menot tiedekunnan tasolla sopiviksi.
Karvonen naurahtaa mielessä käyneen käytännön kurssien rahoittamisen omasta pussista. Ne maksavat kymmenentuhatta euroa vuosittain, ja se tuntuu olevan tiedekunnalle, yliopistolle ja viime kädessä opetusministeriölle liikaa.
Yliopiston tulosmittarit saattavat myös vaihtua äkkinäisesti.
– Juuri kun julkaisutuotanto on saatu optimoitua, pitäisikin alkaa keskittyä tuottamaan valmiita maistereita, Karvonen purnaa.

Professori Karvonen lukee päivä- ja tiedelehdet ja katsoo luontodokumentit ja tiedeohjelmat. Hänen opiskelijansa käyttävät etupäässä ilmaismediaa.
Karvosen työpöydän edessä muistitaululla on myös kopio vanhasta kuvasta. Siinä on ilves ja teksti Academia dei lincei, ilvesten akatemia. Karvonen pohtii tiedeviestinnän pitkää historiaa. Hän kertoo, että Galileo Galilei ja kumppanit valitsivat teräväkatseisen eläimen symbolikseen tutkiessaan tähtiä 1600-luvulla. Akatemia viittasi vielä tuolloin seuraelämään ja vapaaehtoisuuteen, kun taas yliopisto oli skolastinen laitos, jossa opetettiin luonnontieteiden sijaan antiikin auktoriteetteja ja teologiaa.
Ilveskatseiset tutkailivat tähtiä ja alkoivat pikkuhiljaa kirjoittaa havainnoistaan kirjeitä Britannian Royal Societyyn. Britit raportoivat vastavuoroisesti omat havaintonsa. Tällaisesta kirjeenvaihdosta kehittyivät ajan myötä tieteelliset lehdet. Nyt sosiaalinen media muuttaa nopeasti tiedeviestintääkin ja tekoälyn tekee tuloaan.
– Yksi opiskelija tekee gradua Youtuben tiedeviestinnästä. On oma taitonsa kertoa kiinnostavasti ja sitoa puhe kuvamateriaaliin. Tekoäly tuo uusia haasteita.
Viestinnän tarina kirjassaan Karvonen kirjoittaa auki, mitä on itse viestinnästä neljässäkymmenessä vuodessa oppinut. Hän aloitti tiedotusopin opinnot Tampereen yliopistossa vuonna 1979. Oulun yliopiston tiedeviestinnän professuurin hän sai vuonna 2008. Siinä välissä Karvonen työskenteli toimittajana useissa lehdissä, toimi tutkimusassistenttina Suomen Akatemiassa sekä teki imagologian väitöskirjan Tampereen yliopistoon.
Väitöskirja osui ajan tarpeisiin 1990-luvun lopulla ja herätti runsaasti mielenkiintoa.
– Sai kiertää kuin joku maallikkosaarnaaja ympäri Suomea, kertoa Kalajoen imagosta ja mitä vahvuuksia meillä tässä olisi. Tutkijan pienellä palkalla se tarkoitti mukavaa lisätienestiä ja paljon julkisuutta. Sitä voi sanoa konsulttihommaksikin, Karvonen sanoo.
Hän syntyi vuonna 1958 Pyhäjärvellä Pohjois-Pohjanmaalla ja on professuuriaikanaan rakentanut elämänsä Ouluun.
– Jos terveenä ollaan, niin mitä sitä tekee eläkkeellä. Tietokirjailu on miellyttävää hommaa ja luontokuvauskin on mukavaa, Karvonen sanoo.
– Laadukkaan tekstin kirjoittaminen vaatii hyvässä vedossa olevaa päänuppia. Se ei onnistu huonosti nukutun yön jälkeen tai jos kroppaa särkee punttisalitreeni ja pää on sumussa.