Suomen tiedetoimittajain liiton julkaisu

Käärmeet lehdissä ja luontokamerassa

Suomessa on vain muutama eli viisi (+ hietasisilisko) matelijalajia. Kiinnostavin laji ihmisten tai useimpien ihmisten mielestä on kyy. Se on myös lehtien ja median suosikki matelijoista, mutta silti kyitä yhä vainotaan luonnossa.

Lunta on vielä kevään metsässä, koiraskyy on herännyt jo ja kohottanut päätään kuvaaja kohti.


Luontojuttujen määrä lehdissä vaihtelee. Tällä hetkellä puhtaita luontoartikkeleita julkaistaan vähemmän kuin kymmenisen vuotta sitten, eniten niitä on Suomen Luonnossa. Ihminen vaaditaan entistä enemmän mukaan kuviin ja teksteihin, esimerkiksi lintuharrastaja lintutornissa tai mitä teet kun kohtaat kyyn.
Itse tekisin mieluiten artikkelin kyystä ilman ihmistä, tai rantakäärmeestä vielä mieluummin. Rantakäärme on selvästi kauniimpi ja eläväisempi, mutta se ei ole myrkyllinen ihmiselle. Rantakäärmeelläkin on pienet myrkkyhampaat, joita se käyttää niellessään saalista. Myrkky ei ole vahvaa.
Käärmeartikkeleita julkaistiin kymmenisen vuotta sitten niukasti. Merkittävä kyykuvaaja, kouvolalainen opettaja ja luonnonsuojelija Urpo Koponen oli sangen hiljaa. Vähitellen digikuvaus toi uusia yrittäjiä, harrastajien kuvat muuttuivat laadukkaammiksi ja käärmejuttuja alkoi taas olla lehdissä, tietenkin kyyhyn painottuen. Usein kirjoittajana oli asiaan perehtynyt kuvaaja.

Rantakäärmeet tiirailevat ympäristöään, parittelujen aikaan on useita samassa nipussa.


Itse aloitin kyiden ja muiden matelijoiden kuvaamisen kotikylässäni Vuosaaressa, suunnilleen 2009. Silloin yksilöitä oli paljon enemmän kuin nyt, eli erilaisten elämätilanteiden tai vaikka värimuotojen kuvaaminen ei vaatinut liikaa aikaa. Saman tien kirjoitin juttuja lehtiin, eniten tavanomaisia lajitarinoita. Tein kirjan ’Suomen matelijat ja sammakkoeläimet’ 2016. Lisäksi kuvia oli muutamassa näyttelyssä. Nykyisin matelijoiden kuvaaminen on hankalampaa, jopa niin että siitä ei olisi ammatiksi.
Lehtien suhtautuminen oli myönteistä, voi sanoa että kyyllä oli markkina-arvoa. Monessa artikkeleissa oli kyllä muitakin lajeja mukana. Useimmissa jutuissa on perustietoja, eli lajintunnistusta, elinpaikkoja, talvehtimista ja sitten kyyn myrkyllisyyttä. Monimutkaisemmat aiheet ovat olleet vähemmistönä, esimerkiksi yksi oli sisiliskon energiataloudesta.
Nyt on hiljaisempaa, enkä ole edes tarjonnut tästä aiheesta enää kovin paljon. Työni perustuu lähinnä ideoiden markkinointiin, ei toimituksen kehittämiin aiheisiin. Tämä tapa mikä sopii luontoaiheisiini, ideat perustavat eniten kuviini mutta myös julkaistuihin tutkimuksiin. Kirjaani tosin hankittiin melko runsaasti täydennystä (n. 20%) kattavan kuvaston saamiseksi.
Mielenkiintoinen yksityiskohta käärmekuvissa on tavallista runsaampi luvaton käyttö. Neljä kertaa olen laittanut luvattomasta käytöstä tuplalaskun. Kerran iso lehtitalo käytti kertajulkaisulla myytyjä kuvia, muut ovat olleet Suomen Luonto-lehden nettiartikkelista pieniin julkaisuihin imuroituja kuvia. Toisinaan kuvaajan nimi ollut mukana, toisinaan ei. Käärmeet houkuttavat yhä syntiin.

Kyyliven asiantuntija Toni Beckman, tällä kertaa hyppysissä on kangaskäärme.

Nirri pois

Kyy on henkipatto ja vainottu, on ollut ja on yhä. Tappajia taitaa olla nykyisin vähemmän liikkeellä, silti heitä on riittävästi vahingon aikaansaamiseksi. Arvaan, että muutamia kymmeniä vuosia sitten lähes jokainen ihmisen kohtaama kyy tapettiin, lisäksi paikoin oli tapana mennä talvehtimispaikoille harventamaan keväällä ja syksyllä. Kyyn mukana tapetaan vaskitsoja ja rantakäärmeitä, Ahvenanmaalla lisäksi kangaskäärmeitä. Tapettuja käärmeitä (ja liskoja) löytyy säännöllisesti sieltä ja täältä.
Netin palstoilla, kun on kuva kyystä, niin heti puhutaan talikosta, kepistä ja lapiosta. Osa ilmoittaa pelkäävänsä, osa sanoo että itse kullakin on paikkansa Suomen luonnossa. Sen tiedän, että moni koiranulkoiluttaja ei pidä kyystä. Kyyn myrkyttämän koiran hoito on kallista, jopa tuhansia euroja.
Mediassa tilanne on eri kuin maastossa. Kaikki lehdet ovat suhtautunet myönteisesti kyyhyn ja kyyjuttuihin, vaikka toimitussihteeri (tai vastaava) olisi sanonut kammoavansa käärmeitä. Maaseudun Tulevaisuuskin on tehnyt monta juttua kyynsuojelija Timo Paasikunnaksesta ja hänen rakkaistaan. Paasikunnas on mm. käynnistänyt hankkeen kyyn rauhoittamiseksi ja kiertää ympäri maan puhumassa käärmeistä. Kyykuvaaja Urpo Koponen tekee yhä kyyn suojelutyötä niin esitelmissä kuin haastatteluissa.

Unkarilainen käärmetuntija kommentoi Facebookissa tätä kuvaa. ” The peaceful dog is the living dog.”


Lehtijuttujen ja käytännön ristiriita on mielenkiintoinen, ehkä media on valistuksen asialla tässä. Suurin osa suomalaisista ei kyselyn mukaan halua rauhoittaa kyytä. Lajin tulevaisuus vaikuttaa huonolta.
Tiedetoimittajan työtä hankaloittaa suomalaisen tutkimuksen vähäisyys. Itse asiassa meillä ei edes ole yhtään kyytutkijaa. Muutama ihminen on saavuttanut aseman joka ohjaa heille lehdistön kyykysymykset, mutta he eivät ole varsinaisia kyytutkijoita, vaikka tietävätkin aiheesta valtavasti.
Pertti Viitanen teki ansiokkaan ja yhä kansainvälisesti siteeratun väitöskirjan kyystä 1967, Hibernation and seasonal movements of the viper, Vipera berus berus (L.), in southern Finland. Hän työskenteli opettajana ja rehtorina Vantaalla. Viitasen väitöskirjaa käytin kirjassani ja joissakin artikkeleissa eniten suomalaisena lähteenä. Kävin myös Riihimäellä hänen talvehtimispaikoillaan, mutta ne olivat jo hiljentyneet. Ulkomaalaisten tutkimusten käyttäminen lähteenä suomalaisten eläinten kanssa vaatii aina sovittelua ja huomautuksia.
Käärmekirjan jälkeen tein kirjan Helsingin luonnosta. Helsingin luontoon suhtaudutaan samoin kuin kyyhyn, se on uhattu ja heikkenee koko ajan. Jatkuva törmääminen inhimilliseen tyhmyyteen käy hieman rasittavaksi.

Britanniassa kyyt vähenevät

Kyyn kuvaus kalansilmäobjektiivilla, kohta kyy pakeni. Yksi häiriö ei haittaa, mutta jatkuva kuvaajien virta ajaa käärmeet huonommille paikoille ja häiritsee lämmittelyä.


Tänä vuonna julkaistu tutkimus ennustaa kyiden harvinaistuvan entisestään Britanniassa, reilun kymmenen vuoden päästä kyitä on enää siellä täällä maaseudulla. Vähenemisen pääsyitä liikenteen ja rakentamisen lisäksi tällä hetkellä on häirintä, kuten kasvillisuuden tallominen ja leikkaaminen, talvehtimispaikkojen tuhoutuminen, vapaana kulkevat koirat sekä liian lähelle tuppaavat valokuvaajat.
Tutkimus tehtiin harrastajien avustamana, he laskivat kyyt joka kevät talvehtimispaikkojen lähellä. Suomessa ei vastaavia laskentoja ole tehty, mikä hankaloittaa vähenemisen tieteellistä selvittämistä. Muutenkin kyitä tutkitaan meillä liian vähän, aihe ei taida inspiroida rahoittajia.
Luonnossa liikkujien havainnot viittaavat kyyn vähenemiseen täälläkin taajamissa. Tilanne on meillä silti erilainen kuin Briteissä. Rauhaisia seutuja on enemmän, mutta toisaalta ilmastonmuutos saattaa hankaloittaa kyiden talvehtimista enemmän.

WWF:n luontokameran kyylive

Kevään tuntua kyylivessä. Parhaat palat olivat katsottavissa tallenteina.


Huhtikuun puolivälissä, tätä juttua tehdessä, vierailu kyyliveen näyttää, miten kyy luikertelee lehtien välistä kohti katsojaa, WWF:n luontokameran kyyliven seuraajaa. Kamera lähettää jatkuvasti kuvaa kyyn talvehtimispaikalta Varsinais-Suomesta. Usein on hiljaista, toisinaan näkyy kyy, rantakäärmekin on vieraillut sivuroolissa.
Projektiasiantuntija Toni Beckman sijoitti kameran huolellisesti: ” Paikka on hyvän lämpösumman omaava alue, johon kyyt nousivat tänä vuonna ennen helmikuun loppua. Sitä asuttaa keväisin noin 20 kyytä ja muutama rantakäärme. Paikka on turvallinen käärmeitä sekä kuvauskalustoa ajatellen, huoltokäynnit ovat helppoja, kuvauksellisuus huomioitiin myös. Kaiken kaikkiaan paikka valikoitui parin sadan hibernointipaikan (suom. talvehetimispaikka) joukosta. ”
WWF:n tiedottaja Joonas Fritze kertoo luontokameran kyyliven saamasta vastaanotosta: ”Halusimme tehdä lajia tutummaksi ihmisille ja muistuttaa, että kyitä on syytä varoa, ei vainota. Tällä hetkellä (16.4.) kyykameraa on katsottu yli 240 000 kertaa, ja mediahuomio on ollut huomattavan suuri. Kun kyystä ja kyykamerasta kirjoitetaan muun muassa Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa ja aiheesta tehdään sketsi Putoukseen, olemme onnistuneet herättämään toivomaamme huomiota.”
Vaikuttaa siltä, että luontokameran kyylive on yksi parhaista keinoista kyyn suojelussa, mutta silti, rauhoitusta odotellessa.

Julkaistu

17 touko, 2019

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)