Ukrainan sota on monella tapaa omituinen ilmiö. Sodasta on vaikea saada kokonaiskuvaa, ja propagandaa ryöppyää Venäjältä, mutta myös Ukrainasta.
Palkittu ja tunnustettu toimittaja Markus Leikola on oikea henkilö kartoittamaan sotaa ja sen kulkua, koska hän on seurannut Venäjän ja Ukrainan suhteita jo 40 vuotta. Leikola purkaa sotahuhuja ja tarjoaa tarpeellista taustatietoa, jonka kehyksissä sotaa on helpompi hahmottaa ja ymmärtää.
80 sodan päivää kartoittava kirja on laadittu päiväkirjan muotoon, jolloin tekstiä on helppo seurata sellaisenkin, joka ei tiedä näistä maista paljoakaan.
Itse asiassa sota alkoi jo vuonna 2014, kun Venäjä valloitti Krimin. Vuonna 2022 helmikuussa syttynyt sota edustaa vain uutta sodan vaihetta. Pitäisikö sotaa sitten kutsua poikkeuksellisen näkyväksi ja kovaksi taisteluksi?
Jos vihollinen puuttuu, se rakennetaan
Sodassa pitää olla vihollinen. Venäjä rakensi systemaattisesti Ukrainasta viholliskuvaa monta vuotta. Viholliskuva on tärkeämpi osa asevarustelua kuin fyysiset aseet, koska sillä motivoidaan koko sota — varsinkin silloin, kun kyseessä on naapuri, jonka kanssa on eletty pitkään.
Ukrainan sodassa jako hyviin ja pahoihin (sodan molemmilla puolilla) on syvempi kuin monissa muissa aseellisissa yhteenotoissa. Leikola huomauttaa, että Yhdysvalloissakin rakennettiin määrätietoista viholliskuvaa esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan ja Irakin sodan aikoina.
Venäjä on Ukrainassa pommittanut siviilikohteita. Siviilien julma kohtelu ei ole Vladimir Putinin keksintöä. Toisen maailmansodan lopulla Yhdysvaltain ja Britannian ilmavoimat pommittivat Saksan Dresdenin kaupunkia yötä päivää niin massiivisesti, ettei yhdessäkään rakennuksessa ollut enää kattoa jäljellä. Dresden oli siviiliväestön asuttama kulttuurikaupunki, jossa ei ollut sotilaallisia kohteita.
Valta tuottaa tiedon ja totuuden
Michel Foucault sanoi, että valta tuottaa tiedon ja totuuden, ja sodassa valta tiivistyy: voittaja on aina oikeassa, voitti sodan sitten millainen valtio hyvänsä. Kahtiajakojen osoittaminen ja myöntäminen on tärkeintä, koska sota perustuu ja syntyy juuri niistä.
Kuka tässä sodassa selviytyy voittajaksi, vai selviytyykö kukaan? Leikola kirjoittaa, että Ukrainan sota on täysin absurdi aivan kaikilla mittapuilla arvioituna. Siksi sen tulevia liikkeitä on miltei mahdoton ennustaa — paitsi sitä, että ennustettavuus vain heikkenee.
Aikalaiset ja muisti
Stalinin kerrotaan puolustelleen Neuvostoliiton vuosina 1932—1933 aiheuttamaa Ukrainan nälänhätää sillä, että kuka enää kymmenen vuoden päästä muistaa miljoonia menehtyneitä ukrainalaisia.
On tärkeä laatia tarkkoja aikalaispäiväkirjoja sodan kulusta. Historiaa on kautta aikojen tulkittu ja kirjoitettu uusiksi sitä mukaa, kun valta on vaihtunut. Kun asioita merkitään muistiin tuoreeltaan, ainakin jokunen totuudenjyvä säilyy ja säästyy vääristelyiltä.
Vielä pahempaa olisi, jos koko sota ja ukrainalaisten kärsimykset painuisivat unohdukseen.
