Mikään ei korvaa sitä, että tavataan ja jutellaan vapaamuotoisesti — se on paitsi tosi kivaa, myös opettavaista. Kohtaamiset hälventävät epäluuloja ja vähentävät kiistojen todennäköisyyttä, kirjoittaa puheenjohtaja Mari Heikkilä pääkirjoituksessaan.
Kesäkuun viimeisellä viikolla sähköpostiini kilahti yllättävä viestin tiedetoimittajien maailmanjärjestöltä (WFSJ, World Federation of Science Journalists). Siinä kerrottiin, että viime syksynä valittu WFSJ:n hallitus oli 11. kesäkuuta enemmistöpäätöksellä erottanut puheenjohtajansa ja varapuheenjohtajansa. Syyksi kerrottiin, ettei puheenjohtaja Harry Surjadi (Indonesia) ollut kutsunut hallitusta koolle kertaakaan joulukuun jälkeen eikä ollut päästänyt taloudenhoitajaa käsiksi yhdistyksen taloustietoihin. Hallituksen muut jäsenet olivat päättäneet syrjäyttää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Tilalle oli äänestetty uudet henkilöt, puheenjohtajaksi Ben Deighton (Britannia). Surjadi ei ollut sitä hyväksynyt. Tämän vuoksi uusi hallitus oli vienyt asian Kanadassa oikeuteen ja oikeus oli vahvistanut sen päätöksen. Siis HÄH?
Ensimmäinen reaktioni sähköpostia lukiessa oli tyrmistynyt. En tiennyt asiasta mitään enkä tuntenut kyseisiä ihmisiä. Kuulosti siltä, että vain reilu puoli vuotta aiemmin demokraattisesti vaalein valitussa maailmanjärjestön hallituksessa oli tapahtunut vallankaappaus. Mitä oikein oli tapahtunut? Oliko edellinen puheenjohtaja oikeasti laiminlyönyt tehtäviään? Voitiinko hänet todella tällä tavoin syrjäyttää?
Sain seuraavina viikkoina sähköpostiini lukuisia viestejä. Syrjäytetty puheenjohtaja Surjadi kirjoitti WFSJ:n ”vihamielisestä valtaamisesta”. Hän kertoi, että oli yrittänyt järjestää hallituksen kokouksia, mutta hänelle ei oltu annettu siihen mahdollisuutta. Hän nimesi vastustajikseen Deightonin ja taloudenhoitajan. Lisäksi hän kirjoitti eturistiriidoista ja siitä, että yksi hallituksen jäsenistä oli vaatinut häneltä lisää rahoitusta omaan projektiinsa. Hänen mukaansa yhdistyksen sisällä oli myös poliittista vääntöä globaalin etelän ja pohjoisen välillä.
Mitä enemmän luin molemmilta osapuolilta tulevia sähköposteja, sitä hämmentyneempi olin. Ketä tässä oikein pitäisi uskoa? Asia herätti monenlaista sähköpostien vaihtoa myös Euroopan tiedetoimittajajärjestössä, EUSJAssa, jossa olen puheenjohtajana. Koska WFSJ:n uusi hallitus oli päättänyt järjestää online-kokouksen, päätin osallistua siihen Suomen Tiedetoimittajain liiton ja EUSJAn edustajana. Ehkä siellä saisi jotain tolkkua asiasta. Sain sähköpostiini ilmoituksen, että kokous pidettäisiin 5. heinäkuuta.
Esityslista kilahti sähköpostiini kokousta edeltäneenä iltana klo 23.29. Sen mukaan kokouksessa tultaisiin äänestämään siitä, antaako jäsenistö uudelle hallitukselle mandaatin jatkaa toiminnassa, järjestää vuosikokouksen sekä äänestyksen uusista hallituksen jäsenistä. Kun luin sähköpostin, olin kauhistunut: hetikö tässä pitäisi osata äänestää tuesta uudelle hallitukselle? Kaikkien näiden ristiriitaisten sähköpostien jälkeen? Koin, että minulla ei ollut eväitä sanoa, ketä pitäisi uskoa.
Tuossa vaiheessa kiukustuin. Ei, en suostuisi äänestämään asiasta, josta en tiennyt riittävästi.
Mieleeni tuli, että tuskin oli edes yhdistyksen sääntöjen mukaista kutsua yleiskokous koolle tuollaisella aikataululla ja järjestää äänestyksiä. Niinpä kaivelin esiin WFSJ:n säännöt ja niinhän se on, että kokouskutsu pitää lähettää jäsenistölle vähintään kuukautta ennen tapaamista. Tässä tapauksessa esityslista oli tullut edellisenä iltana. Vastasin WFSJ:n kutsuun, että jäsenyhdistyksen edustajana vastustan äänestyksen järjestämistä kyseisessä kokouksessa. Vetosin yhdistyksen sääntöihin ja siihen, että haluaisin kuulla molempien osapuolien näkemykset ennen kuin osaan ottaa kantaa kiistatilanteessa. Ehdotin myös, että kokous voisi toimia epävirallisena tapaamisena, jossa hallitus kertoisi tapahtumien taustoja. Lisäksi Surjadi saisi tuoda esiin oman näkemyksensä. Laitoin saman viestin myös Surjadille.
Viestin lähettämisen jälkeen koin ”15 minutes of fame”-tilanteen. Useista eri maiden jäsenyhdistyksistä laitettiin minulle sähköpostia, että he ovat samaa mieltä eivätkä kannattaneet äänestämistä kokouksessa. Samalla kiiteltiin, että nostin asian esille. Oli huikeaa, kun tuli yhtäkkiä ystävällisiä kannatusviestejä ja kommentteja eri puolilta maailmaa, Euroopan maista, Australiasta, Afrikasta.
Itse kokouksessa nostin asian heti alussa esiin: ehdotin, että kokouksessa ei äänestettäisi vielä mistään, vaan kyse olisi epävirallisesta tapaamisesta. En varmasti osannut kovin hyvin muotoilla ajatuksiani tankeroenglannillani ja puheenjohtaja Deighton sivuutti aluksi vastalauseeni — myöhemmin selvisi, ettei hän ollut ehtinyt nähdä sähköpostiani ennen kokousta. Hän jatkoi kokousta ja jäsenyhdistysten äänimäärien laskemista kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Kimmastuin ja totesin, että asiat pitää tehdä sääntöjen mukaan ja demokraattisesti: kokous oli laiton. Sain kannatusta ja monet muutkin olivat sitä mieltä, että äänestäminen oli liian aikaista ja tilanteesta pitäisi ensin kuulla lisää. Kokouksen alku oli siten hieman kaaosta — jonka minä ehkä aiheutin. Jossain vaiheessa jopa mikkini hiljennettiin, kun esitin liian innokkaasti vastalauseita.
Lopulta kuitenkin päätettiin, kun vastalauseita tuli, että ensin käydään läpi, mitä on tapahtunut. Uuden hallituksen edustajat selittivät tilannetta ja myös Surjadi sai puheenvuoroja. Jäsenet saivat esittää kysymyksiä.
Itselleni alkoi käydä kokouksen aikana selväksi, että Surjadi oli todellakin laiminlyönyt tehtäviään. Pyysin häntä selittämään, miksi hän ei ollut päästänyt taloudenhoitajaa käsiksi yhdistyksen kaikkiin taloustietoihin, vaikka taloudenhoitajan tehtävä on olla selvillä ja huolehtia talousasioista. En saanut kunnollista selitystä. Surjadi ei myöskään vakuuttavasti pystynyt selittämään, miksi hallitus ei ollut kokoontunut koko vuonna kertaakaan. Lisäksi kokouksessa minulle ilmeni — en ollut selvillä WFSJ:n aiemmista vaiheista — että Surjadi oli WFSJ:n edellinen taloudenhoitaja. Tämä tietenkin herättää epäilyjä: miksi hän ei päästänyt uutta taloudenhoitajaa käsiksi yhdistyksen taloustietoihin?
Kokouksessa Deighton kertoi, että yhdistyksen talous oli päässyt heikkoon jamaan. Ilmeisesti kavalluksia tai sellaisia ei ole tapahtunut, mutta Surjadi oli maksanut WFSJ:n toimiston palkkakuluja projektirahoista, jotka on tarkoitettu journalististen projektien tukemiseen. Tämä lienee johtunut siitä, että rahatilanne on ollut heikko.
Kokous kesti lopulta lähes kolme tuntia. Siellä ei äänestetty — joten kannatti pitää asiasta meteliä. Vaikka mielipiteeni kallistui kokouksessa kuulemani perusteella lopulta uuden hallituksen kannalle, täytyy asioiden edetä sääntöjen mukaisesti. Ei voida yhtäkkiä, viikon varoitusajalla kesken parhaimman lomakauden järjestää kokousta, jossa tehdään isoja päätöksiä. Toisaalta sääntöjen mukaan hallituksen sisällä rooleja voidaan vaihtaa eli siinä mielessä muutos oli mahdollinen.
Koska varsinaisia väärinkäytöksiä tai vastaavia ei tullut esiin, mieleeni tuli, oltaisiinko asiat kuitenkin voitu hoitaa nätimmin — hallituksen sisäisesti, rauhanomaisesti ja neuvotellen. Nyt tapaus aiheutti väistämättä kolhun WFSJ:n maineeseen. Tilanne kuulosti jäsenten näkökulmasta sekavalta. Ei kuulostanut hyvältä, että maailmanjärjestössä valta oli yhtäkkiä vaihdettu syrjäyttämällä edellinen puheenjohtaja ja hakemalla päätös oikeudesta. Se nakersi yhdistyksen uskottavuutta. Itse sain muun muassa viestin, jossa jo epäiltiin, että maailmajärjestö saattaisi jakautua kriisin myötä kahtia.
Koska keskustelu jatkui vielä ensimmäisen tapaamisenkin jälkeen, WFSJ piti uuden epävirallisen keskustelu- ja infotilaisuuden jäsenjärjestöille 29.7. Kutsu tuli tosin jälleen myöhään eikä ilmeisesti saavuttanut kuin osan jäsenjärjestöjen edustajista. Itse osallistuin tilaisuuteen lomatunnelmissa kesken sukuloinnin ja grillauksen. Mitään varsinaisesti uutta ei ilmennyt. Uusi hallitus lupasi, että yhdistyksen talousraportti viime vuodelta lähetetään viimeistään tämän kuun lopulla. Tulos saattaa olla negatiivinen. Hallitus käynnistelee varainhankintakampanjaa. Vuosikokous järjestetään marraskuussa ja tarkoitus on äänestää uusia jäseniä hallitukseen. Tavoitteena on, että WFSJ:n toiminta jatkuu normaalisti myllerryksestä huolimatta. Ensi vuonna Etelä-Afrikassa Pretoriassa pidettävän maailmankongressin järjestelyt etenevät paikallisten voimin.
Mitä tästä opimme? Ehkä se opettaa, miten haastavaa yhdistystoiminta on — ja kansainvälinen yhdistystoiminta on vieläkin haastavampaa. Jo pienissä paikallisissa yhdistyksissä toimiminen vaatii yhteistyötaitoja, kykyä tehdä kompromisseja ja ison ripauksen positiivista asennetta. Kun puhutaan kansainvälisistä yhdistyksistä, tarvitaan lisäksi runsaasti kykyä sietää erilaisuutta, analysoida omia ennakkoluulojaan ja ymmärtää erilaisia kulttuurillisia tapoja. Täytyy myös tiedostaa, että maailmanpoliittiset asiat, historia, vanhat kaunat ja blokkiutuminen voivat vaikuttaa päätöksentekoon. Koen myös, että tässä on jotain perusinhimillistä: ihminen on luonnostaan epäluuloinen kaikkia vierasta kohtaan sekä jaottelee ihmiset helposti ystäviin ja vihollisiin.
Itse en ole WFSJ:n toiminnan historian kiemuroista selvillä, mutta konkarit ovat kertoneet minulle, ettei kyseessä ole ensimmäinen kriisi. Ja kuten monet ehkä muistavat, kriisejä on ollut myös Euroopan tiedetoimittajien EUSJAssa. Nähdäkseni kyse on paitsi huonoista henkilökemioista, heikosta kommunikoinnista ja kulttuurillisista eroista, osin myös siitä, että nämä kansainväliset yhdistykset pyörivät vapaaehtoisvoimin, mutta taustalla on rahoitusta. Siellä, missä on rahaa, on aina intressejä — ja helposti myös eriäviä intressejä.
WFSJ:llä vuosibudjetti on joitain satojatuhansia dollareita. Jäsenmaksut kattavat siitä pienen siivun, suurin rahoituslähde ovat lahjoitukset. Rahaa tarvitaan muun muassa tuettaviin journalistisiin projekteihin, toimiston sihteerin palkkaan sekä maailmankongressien järjestämiseen.
Mutta kenelle myönnetään projektirahaa? Ja missä pidetään maailmankongressit? Näistä päätöksistä tulee helposti vääntöä kun on eri maita, omia intressejä, erilaisia kulttuureita ja toimintatapoja.
Euroopan tiedetoimittajien yhdistyksessä EUSJAssa tilanne on tällä hetkellä siinä mielessä helppo — tai vaikea — että ei ole rahaa. On vain noin parituhatta euroa juokseviin kuluihin (verkkosivut, WFSJ:n jäsenmaksut). Toisaalta itse koen, ettei rahan pitäisi olla liian suuressa roolissa kansainvälisissä yhdistyksissä. Niiden tulisi keskittyä ydintoimintaansa: luoda yhteyksiä eri maiden journalistien välille, auttaa jakamaan kokemuksia. Toki kansainvälisten opintomatkojen järjestämiseen tarvitaan rahaa, mutta ehkä rahoitus pitäisi niihin etsiä paikallisesti. Esimerkiksi tämän vuoden maaliskuussa Tiedetoimittajain liitto isännöi, kustansi ja järjesti EUSJAn opintomatkan ja vuosikokouksen Helsingissä. Jatkuvuuden kannalta parasta tietenkin olisi, jos tällaiset kansainväliset järjestöt nähtäisiin niin tärkeiksi, että ne saisivat pysyvää rahoitusta. Esimerkiksi EU voisi rahoittaa EUSJAn toimintaa jollain summalla.
Toisaalta koen, että kansainvälinen yhdistys, jonka ovat alun perin perustaneet eri maiden tiedetoimittajayhdistykset, toimii vain perustajiensa halusta ja toimesta. Jos kansalliset yhdistykset kokevat, ettei yhteistä järjestöä tarvita eikä halukkaita järjestön tehtäviin ei löydy, sen olemassaolo lakkaa. Olisi tietenkin tosi surullista, jos ei enää löytyisi halua kansainvälisten yhteyksien ylläpitämiseen — tässä maailmanajassa yhteistyötä ja ymmärrystä eri maiden välillä pitäisi pikemminkin lisätä.
Itse toivon sekä EUSJAlle että WFSJlle pitkää ikää — ja mahdollisimman kriisitöntä tulevaisuutta. Toivottavasti kansainvälisten yhteyksien arvo nähdään jatkossakin. Parasta aina on, jos voidaan kokoontua face to face -tapaamisiin ja kongresseihin. Mikään ei korvaa sitä, että tavataan ja jutellaan vapaamuotoisesti — se on paitsi tosi kivaa, myös opettavaista. Se hälventää epäluuloja ja vähentää kiistojen todennäköisyyttä. Riitaan tarvitaan aina kaksi osapuolta. Siksi on tärkeää aina välillä katsoa peiliin ja miettiä, voitaisiinko asiat ratkaista rauhanomaisesti. Kiistat ja kriisit jättävät aina jälkensä.
Mukavaa alkanutta syksyä kaikille!
