Katumattoman natsin tarina

André Swanström
Valkoisen uskon soturi — Jääkäri, pappi ja SS-mies Kalervo Kurkiala
Atena 2022
300 sivua

Sotilaspappi Kalervo Kurkialan (1894–1966) laaja elämänkerta Valkoisen uskon soturi on kirkkohistorian dosentti André Swanströmin toinen suomalaisten SS-miesten vaiheisiin liittyvä kirja. Kurkialan elämä ja toiminta osuivat 1900-luvun suurten mullistusten aikaan. Hän oli Suomen poliittisen oikeiston keskeisiä hahmoja, jääkärieverstiluutnantti, joka palveli myös SS-joukoissa everstinä. Australiassa nuorukaisena merimiespappina toiminut Kurkiala oli sisällissodan, talvisodan ja jatkosodan veteraani. Hän oli myös verkostoitunut hyvin Natsi-Saksaan ja oli siten perillä juutalaisten tuhoamiseen tähtäävästä toiminnasta.

Historiantutkimuksessa biografian laatiminen on vaikea laji. Tutkijan täytyy päästä lähelle kohteenaan olevaa henkilöä, mutta silti on kyettävä säilyttämään tietty etäisyys. Swanströmin kirja on tavattoman perusteellinen teos. Ristiriitaisen SS-pastorin elämää seurataan traumaattisesta lapsuudesta orpona aina natsien lähipiiriin ja lopulta maanpakoon. Tutkija pyrkii valottamaan Kurkialan elämänpolun lisäksi tämän tunnemaailmaa ja pohdintoja, joissa uskonto ja patriotismi sekä venäläisviha näyttelevät tärkeää roolia. Swanström toteaa itsekin, että ääriajattelua edustavan ihmisen elämänkerran laatiminen ei ole mitenkään helppo tehtävä.

Obersturmbannführerinä Kurkiala oli korkeimpaan SS:n sotilasarvoon kohonnut suomalainen. Jatkosodan syttyessä Suomi oli jo epävirallisessa liittolaissuhteessa Saksan kanssa. Kurkiala määrättiin Karjalan Armeijan pastoriksi ja hän toimi esikuntatehtävissä. Swanström kertoo, miten hengeltään ja aatemaailmaltaan Kurkiala oli kuin luotu taistelutahdon kohottamiseen.

Suomen yhteistyö Saksan kanssa saavutti kulminaatiopisteensä heinäkuussa 1943, jolloin myös suomalaisten SS-pataljoona päätettiin lakkauttaa. Kurkiala ei kuitenkaan suostunut näkemään yhteistyön olevan aivan lopullisesti haudattu vaan totesi, että suomalaisten SS-miesten osuus bolsevismin vastaisessa taistelussa oli ” ainakin toistaiseksi” päättynyt.

Suhtautumisessa juutalaisiin Kurkiala näki bolsevismin nimenomaan juutalaisena luomuksena. Kirjoituksissaan hän antoi myös ymmärtää, että hän uskoi laajemmin kansallissosialistiseen aatteelliseen missioon. Suomen ja Saksan välien katkettua vuonna 1944 Kurkiala pakeni Ruotsiin, missä hän vietti loppuelämänsä. Hän ei koskaan ottanut etäisyyttä kansallissosialismiin tai sen nimissä tehtyihin hirmutekoihin.

Tutkijana ja kirjailijana Swanström on osallistunut aktiivisesti yhteiskunnallisiin keskusteluihin esimerkiksi liittyen antisemitismin erilaisiin ilmenimismuotoihin tämän päivän Suomessa ja Euroopassa. Aiemmassa teoksessaan Hakaristin ritarit (Atena 2018) hän käsitteli suomalaisten SS-miesten sotarikoksia. Tutkimus herätti laajasti huomiota kansainvälisestikin, ja sen seurauksena suomalaisten SS-vapaaehtoisten sotarikoksista tehtiin virallinen selvitys. Poliittisesti arkaluonteisetkin vaiheet historiassa vaativat unohduksen sijasta tieteelliseen tutkimukseen perustuvaa selvitystä ja tutkimustuloksista kertomista.

Arja-Leena Paavola

Suomen Tiedetoimittajain liitto

JULKAISIJA

Suomen tiedetoimittajain liitto ry.
Finlands vetenskapsredaktörers förbund rf.

Tiedetoimittaja-lehti on Kulttuuri- ja mielipidelehtien Kultti ry:n jäsen

TOIMITUS

Päätoimittaja Ulla Järvi

ISSN

ISSN 2242-4237 (Verkkolehti)