Ketkä johtavat liittoa 2019?

Ehdokasasettelu vaalikokoukseen 15.11. on nyt käynnissä.

Hallituksen jäsenet ovat tiedeviestinnän näköalapaikalla, ja he voivat vaikuttaa alan kehitykseen. Puheenjohtaja johtaa liittoa ja 9-jäsenisen hallituksen työtä sekä toimii pääsihteerin esimiehenä. Pääsihteeri on kokopäiväinen ja johtaa liiton arkista työtä, taloudenhoitaja toimii palkkiopohjalta.
Suomen tiedetoimittajain liiton tavoitteena on kasvattaa tiedeviestinnän ja sen parissa työskentelevien arvostusta yhteiskunnassa sekä lisätä yleistä tietoisuutta tiedeviestinnästä.
Sääntöjen mukaan hallituksen jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi, ja sama henkilö voi olla jäsenenä enintään kaksi peräkkäistä täyttä kolmivuotiskautta. Hallituksen uusiutumisen varmistamiseksi kolme jäsentä on vuosittain erovuorossa. Liiton puheenjohtaja valitaan vuodeksi kerrallaan. Sama henkilö voi toimia puheenjohtajana korkeintaan kolme vuotta peräkkäin. Varapuheenjohtaja valitaan hallituksen kokouksessa sen jäsenten joukosta vuodeksi kerrallaan.
Sääntöjen mukaan ehdotukset hallituksen jäseniksi tehdään vaalikokouksessa 15.11.2018 Viime vuosina käytäntönä on ollut, että ehdokkaita voidaan asettaa myös etukäteen.  Ehdotuksia puheenjohtajasta ja hallituksen jäsenistä voi tehdä extranetissa 13.11. saakka, ja sen jälkeen vaalikokouksessa paikan päällä.
HUOM! Mainitse sisäänkirjautumisen jälkeen avautuvassa ”Ehdokasasettelu vaalikokoukseen 2018” lomakkeessa, ehdotatko jäsentämme puheenjohtajaksi vai hallituksen jäseneksi. Huomaathan myös ehdottomasti pyytää häneltä itseltään suostumuksen ehdolleasetteluun!
 

Liiton hallitus strategiakokouksessaan syksyllä 2018 (kuva: Mikko Suominen)


 

Ketkä johtavat liittoa nyt?

Päätoimittaja Tuukka Tammi on liiton puheenjohtajana nyt ensimmäistä vuotta ja hänet voidaan valita enimmillään vielä kahdelle 1-vuotiskaudelle.
Hallituksen jäsenistä ovat erovuorossa Tiina Raevaara (2016–2018) ja Minna Malja (2016–2018), jotka voidaan valita vielä uudelle kolmivuotiskaudelle. Mikko Suomisen kaudet ((2013–2015 ja 2016–2018) täyttyvät, eikä häntä voi enää valita hallitukseen.
Hallituksessa jatkavat: Minna Meriläinen-Tenhu (2014–2016 ja 2017–2019), Satu Räsänen, vpj (2014–2016 ja 2017–2019), Ilari Hetemäki (2017–2019), Jukka Lehtinen (2013–2014 (keskeneräinen kausi) ja 2015–2017 ja 2018–2020) sekä Pauliina Raento (2018–2020) ja Mari Heikkilä (2018–2020).
Hallituksen jäsenten matkakulut korvataan, ja puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkio. Hallitus kokoontuu noin 8 kertaa vuodessa, minkä lisäksi pidetään tarvittaessa sähköpostikokouksia (2–4 / v.). Hallitus pitää myös elo-syyskuun vaihteessa strategiakokouksen (pe-su).

Suomen tiedetoimittajain liiton visio:

Suomen tiedetoimittajain liitto ry edistää tieteen ymmärrystä ja arvostusta sekä kriittistä ajattelua. Liitto toimii vahvana aloitteentekijänä tiedeviestinnässä. Liitto kehittää tiedeviestinnän kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Liitto lujittaa jäsentensä ammatillista identiteettiä ja tehostaa heidän verkostoitumistaan.
 
 

Uusimmat ajankohtaiset

10. Kansallinen tiedeviestintäkongressi – Tulevaisuuden ruokamme 23.11.

10. Kansallinen tiedeviestintäkongressi – Tulevaisuuden ruokamme 23.11. klo 10–16.30 Tieteiden talolla Maailman myllerryksessäkin tarvitsemme jokapäiväisen ruokamme. Ideat, aatteet, ismit ja innovaatiot muokkaavat ravintoamme, mutta myös käsityksiämme hyvästä ruoasta....

Vaalikokouksessa 23.11. liitolle uusi puheenjohtaja

Suomen tiedetoimittajain liiton puheenjohtaja Heljä Salonen luotsasi liittoa läpi haastavien koronavuosien. Kolmen vuoden jälkeen häntä ei sääntöjemme mukaan voi valita enää uudelleen. Tule Tieteiden talolle vaalikokoukseen 23.11. klo 17.30 valitsemaan liitolle uusi...

Syksyn apurahahaku käynnissä 15. marraskuuta asti

Syksyn apurahahaku 16.10–15.11. on käynnissä. Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun ammatilliseen tapahtumaan osallistumiseen, työmatkaan tai...

Huuhkajien iltapäiväkahvilla emeritus-professori Kari Raivio 27.10.

TULE KUUNTELEMAAN JA KESKUSTELEMAAN EMERITUS-PROFESSORI KARI RAIVION KANSSA Sokos hotelli Triplaan 27.10. klo 13.30 alkaen. Helsingin yliopiston rehtorin ja kanslerin tehtävissä pitkään toiminut emeritus-professori Kari Raivio on lupautunut kertomaan ja keskustelemaan...

10. Kansallinen tiedeviestintäkongressi 23.11. Helsingissä

10. Kansallinen tiedeviestinnän kongressi järjestetään Tieteiden talolla Helsingissä torstaina 23. marraskuuta. Kongressin teemana on ruoka, ruoantuotanto ja tulevaisuuden haasteet. Mukana on alan asiantuntijoita eri sektoreilta ja tutkimuslaitoksista. Kongressi...

Tervetuloa Turun kirjamessuille ja jäsentilaisuuteen 29.9.

Turun kirjamessuilla on jälleen liiton omaa ohjelmaa. Puheenaiheena ovat toimittajien tekemät tietokirjat, joissa käsitellään tavalla tai toisella pelkoa tai pelottavia asioita. Perjantai-illan päätteeksi kokoonnumme jo perinteeksi muodostuneen viini- ja...

Funikulaarilla Kakolaan ja Plussa-päivään

Stipendihaku on alkanut ProComin ja Tiedetoimittajain liiton perinteiseen  Plussa-seminaaripäivään. Paikkana on tänä vuonna Turku ja hotelli Kakola, jonka seminaaritilaan, entiseen vankilan kirkkoon, kokoonnutaan kirjamessujen aattona torstaina 28.9. Haussa on myös...

Liiton toimisto syyskauteen – Ota talteen syksyn tapahtumapäivät

Suomen tiedetoimittajain liiton toimisto on käynnistänyt syyskauden, vaikka kesä vielä viipyilee Salon IoT Campuksella.   SYKSYLLÄ TAPAHTUU! Liiton tapahtumatoiminta käynnistyy jälleen syksyllä. Jäsenkirjeissä ja liiton kotisivuilla sekä sosiaalisessa mediassa...