Kevään Kopiosto-apurahansaajat on nyt julkistettu

Kuva: Shutterstock

Luovaan työhön tarkoitetut apurahat ovat edelleen kiinnostavin hakukohde, ja siihen myönnettiin jälleen yli puolet kevään koko apurahapotista, 48 000 euroa.

Toiseksi suosituin kohde ovat tiedeviestinnän toimissa tarvittavat laitteet, joita tuetaan 10 470 eurolla. Sitä suurempi summa kuitenkin myönnettiin työ- ja konferenssimatkoihin, yhteensä 13 130 euroa.

Liiton hallitus sai kevään apurahahaussa kaikkiaan 79 hakemusta yhteissummaltaan peräti 209 188 euroa. Apuraha myönnettiin 52 hakijalle, ja koko apurahasumma oli yhteensä 75 080 euroa. (HUOM! Kaikkien hakijoiden 29.5. saamassa ilmoitusviestissä oli virheellinen kokonaissumma).

Koska liiton saamien Kopiosto-korvausten taso on laskenut tänä vuonna merkittävästi, liiton hallitus joutui pitämään erittäin tiukasti kiinni kolmen vuoden karenssisäännöstä. Seuraavan kerran Kopiosto-apurahoja voi hakea 16.10.–15.11., jolloin syksyllä 2021 tai sitä ennen myönnetty apuraha ei enää aiheuta karenssia.

Kevään apurahansaajien nimet ja hankkeet on nyt julkistettu. Hankkeesta on tarkempi tieto vain, jos hakija on myöntänyt sen julkistamiseen luvan.

Lue TÄSTÄ keille ja millaisiin hankkeisiin apurahaa on myönnetty.

Uusimmat ajankohtaiset

ILMOITTAUDU NYT: Tiedetoimittajat Espoon innovaatioyhteisöön 24.10.

Tervetuloa vierailulle Espoon innovaatioyhteisöön 24.10. klo 10–13 Otaniemeen! Ilmoittautuminen on nyt alkanut. Innovaatioiden kaupallistamisen ja tuotteistuksen haasteet Suomessa ovat olleet voimakkaasti valokeilassa: Miten tuotteistaa ja kaupallistaa innovaatioita...

Tervetuloa Turun kirjamessujen keskusteluihin ja jäsentapaamiseen

Lähes jokainen suomalainen pelaa jotain pelityyppiä. Digitaalisia pelejäkin pelaa noin 80 prosenttia. Tervetuloa kuuntelemaan pelien ja pelaamisen tutkijoita Turun kirjamessuille perjantaina 4. lokakuuta klo 15–15.30 A-messuhallin Agricola-lavalla. Tiedetoimittajain...

Syksyn tapahtumissa teemoina totuus, innovaatiot ja Nobelit

Tiedetoimittajain liiton syksyn tapahtumakalenteri alkaa täyttyä. Luvassa on niin perinteinen Turun kirjamessujen jäsentapaaminen ja kansallinen tiedeviestintäkongressi, mutta myös aamupäivä innovaatioiden parissa. Lisäksi kannattaa jo nyt laittaa kalenteriin...

Mikä muuttuu mediassa Journalistin ohjeiden uusiutuessa?

Seminaarissa 30.5. luvassa uudistuneita Journalistin ohjeita ja keskustelua journalismin ja viestinnän etiikasta – Mukana mm. Eero Hyvönen, Salla Nazarenko, Jouni Kemppainen, Tiina Raevaara, Elina Grundström... Tervetuloa päivittämään etiikkaosaamistasi...

Valon juhlassa tehtiin historiaa

Tiedetoimittajain vuosipäiväjuhlassa tehtiin historiaa. Meitä oli paikalla ainakin 160 liiton jäsentä; enemmän kuin koskaan aikaisemmin palkintojuhlissamme!   Ravintola Sykkeen sali todellakin sykki, ja puheensorina osoitti, että ihmiset olivat kaivanneet...

Haaveissa kongressi tai pidempi työprojekti?

Etkö ole pitkään aikaan hakenut Tiedetoimittajain liiton Kopiosto-apurahaa – olisiko nyt aika!   Suomen tiedetoimittajain liitto ry myöntää tiedeviestinnän alalla toimiville kohdeapurahoja syventävään työskentelyyn, koulutukseen, kokoukseen tai muuhun...

Liiton Valon juhlaa vietetään perjantaina 1.3.2024

Tervetuloa Helsinkiin Tiedetoimittajain liiton Valon juhlaan perjantaina 1.3.2024, klo 18-22! Paikka on entinen eli Mäkelänkatu 2:n katutason ravintola Syke. Juhlassa jaetaan Vuoden 2024 tiedetoimittajapalkinto sekä kaksi Vuoden 2024 tiedeviestintäpalkintoa. Palkinnot...