Olen urani aikana saanut ihailla terveiden koralliriuttojen loistoa, mutta joutunut myös todistamaan surullisia näkyjä ilmastonmuutoksen runtelemilla koralliriutoilla. Ensimmäisen varoituksen tilanteen vakavuudesta sain vuonna 1999 sukeltaessani Havaijilla.

Kartoitimme koralliriuttaa Havaijin yliopiston tutkimusryhmän kanssa Havaijin Kaua’i -saaren Na’pali Coast -rannikolla. Aiempina viikkoina olimme tutkineet koralleja muiden Havaijin saariryhmän saarien, Oahun, Mauin ja Big Islandin, vesillä. Keräämämme tieto oli tärkeää, jotta koralliriuttojen tilassa tapahtuneita muutoksia pystyttiin ymmärtämään paremmin.

Uimme värikkäiden korallien ja vaalenpunaisten korallilevien peittämällä riutalla. Suuret kalaparvet risteilivät ympärillämme. Yhtäkkiä eteeni osui outo näky – vitivalkoinen koralli. Pysähdyin katsomaan sitä. Näky oli hätkähdyttävä, sillä kaikki tähän asti näkemäni korallit olivat värikkäitä. Mitä tälle korallille oli tapahtunut?

Sukellusparini, Havaijin yliopiston meribiologian professori, ja koralleja vuosikymmeniä tutkinut Paul Jokiel, jatkoi uimista edessäni, joten minun oli myös jatkettava matkaa, etten jäisi hänestä jälkeen. Sukelluksen jälkeen kerroin hänelle näkemästäni valkoisesta korallista. Hän ei vaikuttanut lainkaan yllättyneeltä, vaan selitti minulle ja muille tutkimusryhmän sukeltajille, että valkoinen koralli oli haalistunut, eli sen kanssa symbioosissa elävä Symbiodinium-suvun panssarilevä oli jättänyt isäntäkorallinsa. Syynä tähän oli tavallista lämpimämpi merivesi. Jokiel jatkoi kertomalla, että maailman koralliriutat olivat haalistuneet ensimmäistä kertaa vuotta aiemmin, vuosina 1997–1998. Havaijilla tilanne oli ollut vähemmän kriittinen kuin muualla, sillä Havaijin saaristoa ympäröi kilometrejä syvä, viileä vesi.

Ilmastonmuutoksen varjo

Ilmastonmuutoksen varjo on leijunut maailman koralliriuttojen yllä siis jo vuodesta 1997. Meriveden lämpötilalla on valtava merkitys korallin elämän kannalta, sillä levä on herkkä lämpötilan vaihtelulle. Korallien opitimilämpötila on 23-29 astetta. Mikäli raja ylittyy yli kahdella asteella muutaman viikon ajan, muuttuu koralli valkoiseksi eli se haalistuu. Mikäli lämmin jakso kestää yli kuukauden, kuolee koralli todennäköisesti. Koralli voi toipua haalistumisesta eli saada leväosakkaansa takaisin, mikäli vesi jäähtyy ennen kuukauden aikarajaa. Jotkut lajit sietävät haalistumista paremmin kuin toiset. Nopeasti kasvavat haaroittuvat Acropora-suvun korallit haalistuvat helpommin kuin massiiviset korallit, kuten Porites. Korallien kuolemalla on katastrofaaliset seuraukset kaloille ja selkärangattomille, joille koralliriutta tarjoaa kodin ja ruokaa.

Nykyään tiedetään, että lämpöaaltojen todennäköisyys on kasvanut 150-kertaiseksi. Myös niiden kesto ja intensiteetti ovat kasvaneet. Esimerkiksi Australia lämpenee vuosi vuodelta enemmän. Lämpimin vuosi Australiassa on tähän mennessä ollut 2019, hyvänä kakkosena tulee 2024.

Ihmisen toiminnan vuoksi ilmakehän kertyy valtavasti ylimääräistä hiilidioksidia, joka imeytyy valtameriin, mikä johtaa meriveden happamoitumiseen. Se etenee hitaammin kuin merten lämpöaallot, mutta koralleille se on yhtä haitallista. Happamoituminen heikentää korallien kalsiumkarbonaatista muodostuvaa selkärankaa ja hidastaa korallin kasvua.

Ilmastonmuutos nostaa myös valtamerten pintaa, mikä haittaa koralleja, sillä niiden sisällä eläville leville on valonsaanti elintärkeää.

Sukellukseni Havaijilla antoivat minullle sysäyksen paneutua korallien kohtaloon toden teolla.

Indonesian häikäisevät riutat

Muutaman vuoden kuluttua Havaijilta palattuani, vuonna 2003, sain töitä Indonesian Kaakkois-Sulawedeltä, Wakatobin meripuistosta. Wakatobi on Indonesian toiseksi suurin meripuisto, joka perustettiin vuonna 2005. Wakatobissa elää yli 100 000 ihmistä, jotka ovat hyvin riippuvaisia koralliriuttojen kaloista ja selkärangattomista ainoana proteiininlähteenään. Sen vuoksi riutat ovat kovan, ja jatkuvan, paineen alla.

Indonesia on korallitutkijan unelma, sillä sen riutoilla elää noin 800 korallilajia. Kalalajeja on yli 3000 ja selkärangatonlajeja valtavasti. Indonesia muodostaa yhdessä Malesian ja Filippiinien kanssa maailman merellisen biodiversiteetin keskuksen eli korallikolmion, “Coral Triangle”. Sukeltaminen Wakatobin meripuistossa on uskomattoman värikästä, mutta myös vaativaa, sillä voimakkaat virtaukset tekevät uimisesta haastavaa. Wakatobissa on runsaasti vedenalaisia harjuja, jotka tarjoavat huimia sukelluksia. Harjujen molemmin puolin vesi tippuu satojen metrien syvyyksiin. Wakatobissa työskennellessäni rohkenin sukeltaa syvälle, yli 50 metriin, jossa näkyvyys oli yli 40 metriä ja valoa riitti. Tällaisia sukelluksia en enää nykypäivänä pystyisi tekemään ilman harjoittelua, sillä minulla ei ole samanlaista sukellusrutiinia, enkä ole pitkään aikaan sukeltanut syvälle. Syvälle sukeltaminen helpottuu, kun siihen siedättyy, eli sitä tekee useammin. Keho tottuu silloin typen kohonneeseen määrään veressä, jolloin sukeltajalle vaarallisen syvyyshumalan tunne on laimeampi.

Wakatobin sairaat korallit

Työskentelin Wakatobissa englantilaisessa Operation Wallacea -järjestössä, jonka tavoitteena on ekoturismi ja koralliriuttojen suojelu. Käytännössä johdin korallien tarkkailuohjelmaa, jossa kartoitimme Wakatobia ympäröiviä koralliriuttoja. Kuten Havaijilla, tarkkailuohjelma oli siellä ollut käynnissä jo vuosikymmeniä. Tutkimussukelluksilla havaitsimme koralien haalistumista vain hyvin harvoin. Sen sijaan eräällä sukelluksella, noin 15 metrin syvyydessä, huomasin järkälemäisen Diploastrea-korallin, jonka kylkeä halkoi paksu musta raita. Kyseessä on “black band disease” (BBD) -korallitauti, jossa musta raita muodostuu sinilevistä. Tautia esiintyy erityisesti lämpimässä vedessä. Valokuvasin korallia päivittäin, jotta voisin laskea taudin etenemisnopeuden. BBD eteni yli 2 cm päivässä ja tappoi tämän korallin noin kuukaudessa. Jäljelle jäi levien peittämä kuollut koralli.

Eräällä toisella riutalla havaitsin monta metriä pitkän ja leveän Acropora-korallin pinnassa valkoisen pisteen, joka laajeni muutamassa päivässä raidaksi, joka eteni päivittäin noin 2 cm:n nopeudella. Tiesin heti, että kyseessä on “white syndrome” (WS)-korallitauti, sillä ennen Indonesiaan saapumista, olin valmistautunut lukemalla korallitaudeista kirjoitettuja tieteellisiä julkaisuja. WS tappoi lopulta tämän komean korallin, jonka suojassa kaloilla ja hummereilla oli ollut hyvä koti. Myös tämä korallitauti on yleisempi silloin, kun merivesi on lämmintä. Joskus haalistuminen altistaa koralleja sairastumiselle, sillä korallin vastustuskyky laskee sen seurauksena, mutta Wakatobissa näin ei käynyt. Olimme siellä tosin aina kuivalla kaudella ja luultavasti sadekaudella, kun vesi on lämpimämpää, löytyy riutoilta enemmän haalistuneita ja sairastuneita koralleja.
Maljan muotoisella, noin 100 metriä pitkällä ja 100 metriä levällä tutkimuspaikalla, jossa korallit olivat aiemmin peittäneet melkein koko merenpohjan, havaitsimme, että neljä korallitautia tappoi suurimman osan koralleista neljässä vuodessa niin, että korallien peittävyys romahti viidesosaan siitä, mitä se oli ennen. Levät peittivät kuolleita koralleja ja niiden välissä uiskenteli pieniä kaloja, kun ennen korallien seassa oli kukoistanut rikas ekosysteemi. Havaitsimme tutkimuksissamme ensimmäistä kertaa myös muutaman korallitaudin, joita ei Indonesiassa aiemmin esiintynyt.

Ilmastonmuutos lisää korallitauteja, sillä suurin osa taudeista hyötyy lämpimästä merivedestä ja osaa hyödyttää myös voimistuvat monsuunisateet, jotka lisäävät ravinteiden valumaa mereen.

Heron Island – korallitutkimusta valaiden laulun säestyksellä

Indonesiassa aloitettujen korallitautitutkimusten perusteella halusin syventyä korallitauteihin tarkemmin ja tehdä niistä väitöskirjan. Kerroin Australian Isolla valliriutalla tekemistäni tutkimuksista Suomen tiedetoimittajain liiton joulukuun 2024 nettilehdessä Korallien lumo 1 -jaksossa.

Edellisessä jutussani jäi kertomatta, että tutkin Australiassa korallitauteja Townsvillen lisäksi myös Ison valliriutan eteläosassa sijaitsevalla, hätkähdyttävän kauniilla, Heron Island -saarella. Tein tutkimusta siellä kahden vuoden ajan, kaksi kertaa vuodessa, sekä kuivalla kaudella että sadekaudella. Heron Island sijaitsee noin 50 kilometrin päässä rannikolta ja näkyvyys sen riutoilla on erinomainen. Toisin kuin Indonesiassa, siellä kohtasi lähes jokaisella sukelluksella suuria haita, kuten harmaita riuttahaita ja sitruunahaita, samoin suuria lehmänhäntärauskuja. Myös kilpikonnat olivat Heron Islandilla yleisiä ja ne munivat kerran vuodessa eräälle saaren hiekkarannoista. Kilpikonnat palaavat vuosittain aina samalle rannalle munimaan. Heron Islandilla maaekosysteemiä hallitsevat tiirat, joita voi saarella olla satoja tuhansia.

Havaitsin tutkimuksessani, että Heron Islandilla oli vähemmän korallitauteja kuin Indonesiassa. Tauteja löytyi sadekaudella selvästi enemmän kuin kuivalla kaudella, ja ne poikkesivat Indonesian korallitaudeista, BBD-tautia ei ollut juuri lainkaan, sen WS-tautia löytyi, ja sen lisäksi white pox – ja brown band-tauteja. Heron Islandilla työskentely oli jännittävää ja antoisaa.

Välillä tutkiessani koralleja saatoin samalla kuunnella ryhävalaiden maagista konserttia. Ajaessamme sukelluspaikkoihin, näimme veneestä usein valaiden puhalluksia ja joskus tämän sosiaalisimman hetulavalaslajin edustajat tulivat aivan veneemme vierelle ja nostivat valkoisen kylkievänsä vedestä tervehtiäkseen meitä.

Huono vedenlaatu ja liikakalastus vaikeuttavat korallien toipumista

Maailman pisin ja parhaiten suojeltu koralliriutta, Australian Iso valliriutta, on menettänyt puolet koralleistaan viimeisten 30 vuoden aikana. Korallien huonoa nykytilaa selittää ilmastonmuutoksen lisäksi heikko vedenlaatu monella rannikolla. Sadekaudella suuret joet syytävät mereen valtavasti kiintoainesta ja ravinteita. Itärannikon suurin joki on Townsvillesta noin 150 kilometriä etelään sijaitseva Burdekin River. Olen itse käynyt tämän joen ylittävällä sillalla. Joen vesi saattaa nousta vähintään 12-13 metriä sadekaudella. Tulvat eivät ole Australiassa, etenkään Queenslandissa, mikään leikin asia, sillä vesimassat tuovat mukanaan ravinteiden ja sedimentin lisäksi myös tappavia myrkkykäärmeitä ja suistokrokotiileja asutuskeskuksiin.

Laajoilta sokeriruokoviljelmiltä valuu mereen lannoitteita ja rikkaruohomyrkkyjä. Mangrovemetsät pidättävät tehokkaasti ravinteita ja sedimenttiä, mutta niitä on tuhoutunut paljon. “Ison valliriutan vedenlaatu on kyllä parantunut, mutta vähemmän kuin mitä meidän tavoitteemme ovat”, sanoo Australian merentutkimuslaitoksen AIMS:in tutkija Barbara Robson.

Indonesiassa vedenlaatu on myös huolenaihe, mutta Wakatobin riutoilla jylläävät kovat virtaukset pitävät huolen siitä, että vesi liikkuu ja ravinteet sekoittuvat suuriin vesimassoihin. Tutkimusaseman lähellä olevan kylän jätevedet valuvat suoraan läheiselle koralliriutalle. Toisin kuin voisi luulla, ei rehevöitymisellä ja korallitaudeilla aina ole suoraa yhteyttä, enkä löytänyt kylän viereiseltä koralliriutalta montaa sairasta korallia.

Vedenlaatua tärkeämpi haitta Wakatobin koralliriutoille on liikakalastus, joka järkyttää meriekosysteemin tasapainoa. Viimeisten vuosien aikana tekemilläni sukelluksilla näin vain hyvin harvoin suurikokoisia kaloja, enkä koskaan haita, sillä niistä suurin osa oli tapettu. Indonesiassa käytetään usein tuhoisia kalastusmenetelmiä. Erityisen haitallista on pommikalastus, jossa lannoitteista valmistetun pommin räjähtäessä korallit hajoavat kymmenen metrin säteellä. Pommitetun riutan toipuminen entiseen loistoonsa voi olla mahdotonta ilmastonmuutoksen heittäessä kapuloita rattaisiin korallien tielle.

Samoin kuin Indonesiassa, myös Karibialla, Grenadan lähellä olevalla Carriacoun saarella, jossa kävin vuonna 2023, olivat heikon vedenlaadun ja liikakalastuksen vaikutukset selvästi havaittavissa. Jätevesiä ei sielläkään puhdisteta, mikä aiheuttaa levien liikakasvua riutalla. Osa riutoista on muuttunut leväriutoiksi, joilla elää vain vähän koralleja. Ravinteiden lisäksi liikakalastus rikkoo ravintoverkon tasapainoa. Esimerkiksi langustien liikakalastus on johtanut Carriacoulla, ja laajemmin Karibialla, erään merietanan holtittomaan lisääntymiseen. Etana syö pehmeitä koralleja ja on tuhonnut suuria alueita riutoilla. Liikakalastuksen suitseminen on ainoa keino, joka voi korjata tilanteen.

Onko koralleilla vielä toivoa?

Ihmisen itsekäs toiminta on ajanut korallit ahtaalle. Vahinkojen korjaamiseksi pyritään nykyään panostamaan koralliriuttojen ennallistamiseen. Esimerkiksi Australiassa hallitus on myöntänyt ilmastonmuutoksen torjuntaan yli 400 miljoonaa dollaria, joista osa on korvamerkitty korallien ennallistamistyöhön.

Townsvillessa korallitutkijat kutsuivat minut tutustumaan korallien hyväksi tehtävään työhön AIMS:ssa. Laboratorio-olosuhteissa tutkitaan muun muassa eri korallilajien lämmönsietokykyä.

Tavoitteena on istuttaa pieniin korallinpalasiin hyvin lämpöä sietäviä leviä ja kiinnittää korallinpalat pieniin muovisiin rakennelmiin, jotka heitetään laivasta mereen. Tämä menetelmä voi olla tehokas Isolla valliriutalla, jossa suurimpana haasteena ennallistamisen kannalta on riutan valtava koko. “Olemme havainneet, että 50-60 prosenttia Acroporasta on selvinnyt riutalla vuoden jälkeen. Tämä on korkea luku. Sen sijaan toisilla lajeilla, jotka kasvavat Acroporaa hitaammin, selviytyminen ei ole näin hyvää”, selittää tutkija Sophie Gordon AIMS:sta.

Koralleja voidaan ennallistaa myös istuttamalla niitä suoraan riutalle. Kävin tutustumassa korallien istuttamiseen Ison valliriutan pohjoisosassa, Cairnsin kaupungin lähellä. Suoraan riutalle istuttamisen lisäksi koralleja voidaan myös kasvattaa erilaisilla rakennelmilla. Joissain paikoissa, kuten Malediiveilla ja Karibialla, kokeillaan korallien kasvattamista sähkövirran avulla. Sähkö lisää korallin kalsiumkarbonaatin tuottoa, jolloin se kasvaa nopeammin. Ongelmana tässä menetelmässä on sähkön tuottaminen syrjäisillä riutoilla. Ympäristösyistä se pitäisi mieluiten tuottaa aurinkopaneeleilla. Carriacoussa näin oli tehty, mutta korallien pelastamisyrityksen tuhosi hurrikaani Beryl vuonna 2024, jonka seurauksena kaikki istutetut korallinpalaset kuolivat ja aurinkopaneelit lensivät taivaan tuuliin.

Usein korallien ennallistaminen saattaa mennä pieleen siksi, että koralleja istutetaan sellaisille riutoille, joilla ne eivät ole kasvaneet aiemmin. Esimerkiksi Carriacoulla oli käytetty lajia, jota ei esiinnyt paikallisilla riutoilla.

Toistuvat lämpöaallot koettelevat korallien sietokykyä ja niiden toipumiseen jäävä aika lämpaaltojen välillä on kaventunut. “Mikäli menetämme korallien elinympäristön, se johtaa todennäköisesti korallien sukupuuttoihin. Niin kutsuttu “hiljainen sukupuutto” johtaa korallien ja niiden yhteydessä elävien selkärangattomien biodiversiteetin laskuun”, sanoo korallitutkija Zoe Richards Curtin-yliopistosta Länsi-Australian Perthistä. Richardsin mukaan korallien biodiversiteetti Isolla valliriutalla on jo selvästi taantunut.

Näkemäni perusteella voin todeta, että yritys korallien pelastamiseksi on tällä hetkellä suuri. Koralliriuttojen lumon säilyttäminen vaatii kuitenkin vielä paljon työtä. Tärkeintä korallien kannalta on kasvihuonekaasupäästöjen radikaali vähentäminen. On hienoa, että Australiassa satsataan tosissaan korallien pelastamiseen. Suuri ristiriita on kuitenkin siinä, että maa tuottaa 4,5 prosenttia maailman kaikista hiilidioksidipäästöistä ja on maailman kolmanneksi suurin fossiilisten polttoaineiden, etenkin kivihiilen, viejämaa. Eikä se ole aikeissa luopua fossiilisista polttoaineista lähitulevaisuudessa. Ei, vaikka sen mahtava Iso valliriutta on suurissa vaikeuksissa.

Varmaa on se, että koralliriutat joutuvat valitettavasti maksamaan tästä kovan hinnan, eivätkä tulevaisuuden koralliriutat ole samanlaisia kuin nykyään. Riskinä on se, että ne muuttuvat yksitoikkoisiksi leväriutoiksi, joilla vain muutama korallilaji pystyy sinnittelemään. Se, kuinka paljon koralliriutat muuttuvat ajan kuluessa, riippuu meistä.

Olen erittäin kiitollinen Suomen tiedetoimittajain liitto ry:lle minulle myönnetystä suurapurahasta, joka mahdollisti paluuni tuttuihin maisemiin Isolle valliriutalle. Kirjoitan parhaillaan kertomusmuotoista tietokirjaa näkemästäni ja kokemastani.
– Jessica Haapkylä toukokuussa 2025