Pekka Wahlstedt
Matti Klinge: Upsalasta Pariisiin. Muistelmia 1960-1972. Siltala 2014, 443 s.
Upsalasta Pariisiin on jo Matti Klingen muistelmien toinen osa. Ensimmäinen oli Kadonnutta aikaa löytämässä. Mutta vasta tässä toisessa Klingen tieteellinen elämä lähtee käyntiin ja historioitsijan uran tärkeimmät tutkimukset ilmestyvät.
Upsalasta Pariisiin alkaa siitä, kun Klinge vihitään avioliittoon, pari muuttaa uuteen yhteiseen kotiin, Klinge alkaa nauttia kuukausipalkkaa Ylioppilaskunnan tutkijana – 60-luvun kynnys on aikuisuuteen astumisen kynnys. Siitä matka jatkuu läpi kumouksellisen 60-luvun ja huipentuu 70-luvun alkuun, jolloin Klinge muuttaa perheineen Pariisiin vierailevaksi professoriksi.
Luovalla ja kumouksellisella 60-luvulla myös Klinge tekee tärkeimmät tutkimuksensa, joiden myötä hän sai maineen ”myyttien särkijänä”.
Etenkin moniosainen ja Klingen väitöskirjankin sisältänyt Ylioppilaskunnan historia on uraauurtava. Klinge särkee myytiin Suomen kehityksestä Ruotsin ja Venäjän vallan alta kohti itsenäisyyttä.
Myytin taustalla on hegeliläinen näkemys historiasta suurena tarinana, joka kulkee kohti ennalta asetettua päämäärää. Klinge osoitti että Suomen(kin) historia koostuu pienistä ja toistensa kanssa ristiriitaisistakin tarinoista.
Entä mikä on tieteellisen luovuuden ja menestyksen salaisuus? Uudet ideat eivät synny tarkkojen työ suunnitelmien tuloksena, vaan kehkeytyvät hiljalleen itse kirjoittamisprosessin aikana. Tunteilla ja intiutiolla onkin tärkeä rooli tutkimustyössä.
Oivallukset eivät myöskään nouse mieleen istumalla yhdeksästä viiteen työpöydän ääressä kirjoittamassa. Uudet ideat voivat ilmestyä yllättäen vaikka raitiovaunussa ja ne on siepattava lennosta muistiin paperille. Saihan Newtonkin suurimman oivalluksensa, painovoiman, omenapuun alla istuessaan.