Cherelle Jackson, Janne Hukkinen ja Anne Glover pohtivat, kuinka hillitä ilmastomuutosta.
Vuoristorata ja avaruusalus toimivat metaforina, kun asiantuntijat pohtivat millaisilla viesteillä hillitä ilmastonmuutosta.
Tieto herättää tunteita. Kaikki tieto ei kuitenkaan muutu toiminnaksi. Tämän huomasi myös Euroopan unionin tiedeasiantuntija Anne Glover tarjottuaan naapuriensa käyttöön kimppa-autoa. Skotlantilaisessa lähiössä ei muuttunut mikään vaan kaikki halusivat jatkaa omalla autolla ajamista – kustannuksista ja ekologisesta jalanjäljestä piittaamatta.
Glover ei lannistunut vaan kutsui Helsinkiin kokoontuneen kansainvälisen tiedetoimittajajoukon pelastamaan maailmaa ilmastonmuutokselta Star Trek -elokuvan Enterprise -avaruusaluksen hengessä.
Ennen Gloveria puhunut ympäristöpolitiikan professori Janne I. Hukkinen tarjosi tulevaisuuden liikkumavälineeksi myös vuoristorataa.
Ylöspäin suuntautuvien kuvien voima
Hukkisen mukaan jatkuva talouskasvu ja sen sisältämät ylöspäin suuntautuvat primäärimetaforat herättävät meissä positiivisia tuntemuksia, mutta uusiutumattomien luonnonvarojen käytölle perustuva bruttokansantuotteen kasvu ei voi enää jatkua.
Uutiset öljyntuotannon kääntymisestä lopulliseen laskuun aiheuttavatkin epämiellyttäviä tuntemuksia.
”Huimaus. Hallitsematon putoaminen, syöksykierre”, Hukkinen luetteli tunteita, joita alituisen kasvun mahdottomuudesta kertovat viestit aiheuttavat. Hänen vuoristoratamallissaan yhdistyvät kaksi tämän hetken valtateoriaa: jatkuvan talouskasvun malli ja uudempaa ajattelua edustava ekologisen sopeutuvan kehän teoria.
Primäärimetaforat määritellään kognitiivisessa lingvistiikassa ajattelun ja kielen perusyksiköiksi, jotka aiheuttavat sensomotorisia reaktioita. Hukkinen käytti kiintymyksen käsitettä esimerkkinä, joka aikaansaa ihmisessä lämmön aistimuksen. Näillä aistimuksilla on evolutiivinen pohja. Ne ovat välittömiä tuntemuksia, joita ei voi välttää.
Primäärimetaforia journalismiin?
Tähtialus Enterprisen matkaa harkitsevissa toimittajissa heräsi kysymys, miten positiivisia primäärimetaforia voisi käyttää journalismissa. Hukkinen nosti esimerkiksi urheilu-uutiset. Yksinkertaisiksi journalistin työkaluiksi primäärimetaforista ei kuitenkaan ole, sillä ympäristökriisien viestinnässä liikutaan myös propagandan rajoilla.
Tiedeviestinnän on Hukkisen mukaan oltava ennen kaikkea läpinäkyvää ja toimittava demokratian ehdoilla.
Mitä sitten voidaan tehdä eri tavalla kuin tähän saakka on tehty?
Anne Glover neuvoi tutkijoita viestimään proaktiivisesti.
”Puhu kieltä jota 15-vuotias koululainen ymmärtää. Älä tuputa lopullisia ratkaisuja, vaan tarjoa vaihtoehtoja.”
Toimittajan vastuu
Tutkijoiden epäluuloa toimittajia kohtaan Glover ymmärsi omien kokemustensa pohjalta. Toimittaja etsii syitä ja seurauksia ja poimii tutkimustuloksia tarkoitushakuisestikin, mutta tutkija rakastaa epävarmuutta.
Gloverin ja Hukkisen yleisössä istui tiedejournalisteja ja tieteen pr-ihmisiä, jotka asetetaan usein vastakkain keskenään.
Tanskalainen freelancetoimittaja Gorm Palmgren jättäisi Enterprisen matkan väliin.
”Toimittajilta pyydetään nyt apua EU:n ilmastopolitiikan toteuttamiseen”, Palmgren arvioi. ”Se ei ole journalistien tehtävä. Meillä ei voi olla agendaa edes ilmastonmuutosta koskevissa kysymyksissä.”
Samoalainen toimittaja Cherelle Jackson muistutti arkipäivästä: Ilmastonmuutosjuttujen myyminen on vaikeaa, koska ne ovat tylsiä – jopa Tyynenmeren saarilla, joita ilmastonmuutos kaikkein konkreettisimmin koskettaa.
Jackson kuitenkin peräänkuulutti vahvaa viestintää, joka yleistajuistaa ilmastonmuutoksen tutkimusta.
Tähän yhtyi myös viestintäja markkinointipäällikkönä Sydneyn teknillisessä yliopistossa työskentelevä Marea Martlew.
”Tunnistan toki propagandan ongelman. Mutta minä nimenomaan käännän työssäni ilmastotutkijoiden tuloksia kielelle, jota 15-vuotias ymmärtää, ja koulutan tutkijoita kertomaan työstään kiinnostavasti. En koe, että ammattikuntani on mikään julkisuuden pimeä puoli kuten journalistit usein ajattelevat”, Martlew totesi.
Marjatta Sihvonen
Kirjoittaja on tiedetoimittaja ja biologi.