Medioissa kyselytutkimuksiin pohjautuvat uutiset ovat tuttua ja luotettavana pidettyä aineistoa. Tutkimuksia käsitteleviä juttuja laadittaessa toimittajilta vaaditaan perehtymistä siihen, miten tutkimus on tehty ja missä määrin se todellisuudessa edustaa kuvaamaansa aihetta.
Kyselytutkimusten kohteina ovat tyypillisesti asenteet ja arvot, joiden selvittäminen ei ole aivan yksinkertaista. Suomalaisilla on vahva luottamus tieteeseen, ja myös kyselytutkimusten kohdalla on totuttu siihen, että numerot vastaavat todellisuutta. Tuloksia julkaistaessa niitä referoivien toimittajien kannattaa kiinnittää huomiota erinäisiin seikkoihin, joiden perusteella voi arvioida tutkimuksen merkittävyyttä.
– Olisi hyvä katsoa, miten tutkimuksen osallistujat on poimittu mukaan, mikä on vastaajamäärä, sekä vastausasteeseen liittyvä valikoituvuus. Myös kyselyn toteuttajataho on tärkeä huomioida. Näillä perustein voi arvioida, kuinka varteenotettava tutkimustulos on ja miten toimittajan kannattaa siihen tarttua, yliaktuaari Juhani Saari Tilastokeskuksesta kertoo.
Tilastokeskus tekee lakisääteistä tutkimusta tieteellisin menetelmin, ja saatua tietoa käytetään myös yhteiskunnallisten päätösten tueksi. Kyselytutkimuksen menetelmät ovat viime kädessä todennäköisyyspohjaisia ja niihin liittyvät tulokset perustuvat matemaattisiin malleihin.
Viime vuosina erilaisten kyselyiden, galluppien ja tutkimusten määrä on lisääntynyt. Etenkin kaupallisten kyselyjen ja asiakastyytyväisyyttä mittaavien tutkimusten yleistyminen on johtanut tutkimusuupumukseen. Ilmiö on havaittu myös Tilastokeskuksessa ja kansalaisten vastausaktiivisuus on laskenut jyrkästi. Se aiheuttaa vinoumaa tuloksissa.
Osallistuminen kyselytutkimuksiin liittyy laajemmin aktiivisuuteen yhteiskunnallisissa asioissa, ja siten vastauksissa korostuvat koulutetut ja aktiiviset väestöryhmät.
– Etenkin nuoria, kouluttamattomia miehiä on vaikea saada vastaamaan. Siksi otantaa korjataan heikommin edustetun väestöryhmän osalta erilaisilla painokertoimilla, Saari selittää.
Medioiden lisäksi tietoa tarvitsevat poliittiset päättäjät
Ajankohtaisissa aiheissa kyselytutkimusten julkaisutahti voi olla kiivas, kuten havaittiin alkuvuodesta 2024 käytyjen pitkien poliittisten lakkojen aikana. Lakkojen kannatusta mitattiin eri vaiheissa ja eri tahojen toimeksiannosta. Kansalaisten mielipiteestä myös poliittiset päättäjät kaipaavat tietoa. Tällaisissa kyselyissä saattaa esiintyä tietynlaista tarkoitushakuisuutta: tutkimuksissa voi kysymysten asettelussa havaita erilaisia painotuksia, jotka mahdollisesti vaikuttavat vastausten tulkintaan. Tiedetään, että myös kysymysten järjestyksellä voi olla merkitystä annettuun vastaukseen.
Presidentinvaalit olivat totutusti kyselytutkimusten kaikkein kiivainta aikaa. Medioista ainakin Yle ja Helsingin Sanomat myös ostivat kannatustutkimuksia yksinoikeudella.
– Etenkin vaalijournalismissa kannatuskyselyjen julkaisu näyttelee merkittävää roolia. Vaalien alla julkaisuintensiteetti on sen verran tiivistä, että voidaan perustellusti kysyä, ovatko edes kuukausitason muutokset ehdokkaiden kannatuksessa niin isoja, että niiden muutoksesta voi tyypillisellä 1 000–1 500 vastaajan otoksella edes sanoa mitään, Saari huomauttaa.
Mitä Pekka Haaviston puolisosta todella ajateltiin?
Vuoden 2024 presidentinvaalien toista kierrosta edelsi kiinnostava tapaus, jossa Svenska Yle nosti esille kansalaisbarometrissa saadun tuloksen. Kansalaisbarometri on Helsingin yliopiston erityisesti tutkimuskäyttöön luotu internetpaneeli. Tutkimuksessa kysyttiin vaihtoehtoisia syitä siihen, miksi vastaaja ei äänestäisi jompaakumpaa ehdokasta toisella kierroksella.
Yksi kysymyksistä koski presidenttikandidaatin puolisoa, jonka suurempi osa vastaajista oli Pekka Haaviston kohdalla ruksannut äänestämättä jättämisessä yhdeksi vaikuttavaksi seikaksi. Tutkimuksessa ei siis kysytty seksuaalisuudesta tai puolison sukupuolesta, vaan syystä olla äänestämättä ehdokasta. Svenska Ylen tulkinnan mukaan kyse oli homoseksuaalisuudesta, koska Haaviston puoliso on mies, vaikka vastaajat saattoivat ajatella esimerkiksi puolison ammattia tai asemaa yhteiskunnassa.
Uutista alettiin kierrättää ilman kyselytutkimukseen perehtymistä aina ulkomaista mediaa myöten. Arvostetun brittilehti The Guardianin nettijutussa kerrottiin, että “A University of Helsinki poll found that a third of voters would not vote for Haavisto because he is gay.”
Svenska Ylen jutusta sai myös kuvan, että 1300 ihmistä olisi vastannut kysymykseen presidenttiehdokkaan puolison merkityksestä. Tosiasiassa kysymykseen vastasi vain alle 400 henkeä, joista siis kolmannes piti Haaviston puolisoa syynä olla äänestämättä Haavistoa. Tämä täsmennys uutiseen tehtiin neljän päivän kuluttua. Svenska Ylen jutun mukaan 400 vastaajan tuloksella Kansalaisbarometrissa saadaan virhemarginaaliksi 4,6 prosenttiyksikköä.
– Vastaajien määrä on yhteydessä tutkimuksen tarkkuuteen. Yleensä vaikkapa puolueiden kannatuskyselyissä otanta on pari tuhatta henkeä, mutta vastaajia on lopulta noin 1300. Ei kuitenkaan voida sanoa, että jokin tietty vastausmäärä riittäisi, sillä se riippuu tutkittavasta aiheesta. Tutkimuksen pitää olla sellainen, että siihen voivat käytännössä osallistua kaikki vastaajiksi rajatut henkilöt. Jos tämä ehto ei täyty, ei kyselytutkimus ole validi. Vastaajat valikoituvat, mikäli vastausmenetelmänä on ainoastaan esimerkiksi nettilinkki, Tilastokeskuksen Juhani Saari sanoo.
Myös virallisten instituutioiden tutkimusten tulkinta tarvitsee kriittisen katseen
Erityisesti monikansallisten, vertailukelpoisten tutkimusten tekeminen on vaikeaa. Jo asioiden tilastointitapa ja eri maiden kyky tuottaa tietoa voivat vaihdella paljon, kuten havaittiin koronakuolemien raportoinnin kohdalla. Suomessa kuolemantapauksissa oli 20 prosentin ylikirjaus, sillä tilastoihin merkittiin kaikki, jotka kuolivat koronan kanssa, vaikka se ei olisi ollut varsinainen kuolinsyy. Epätäsmällisyydeltä ei voitu välttyä silloin, kun tarvittiin nopeasti tietoa.
Kaikkiin tutkimuksiin toimittajat eivät ehkä tohdi suhtautua kriittisesti. Erityisesti etnisyyteen, sukupuoleen tai seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvissä aiheissa keskustelu on alettu kokea yhä vaikeammaksi.
Julkisuudessa ei ole käsitelty kriittisesti esimerkiksi EU:n perusoikeusvirasto FRA:n toteuttamia kyselytutkimuksia, vaikka niitä tulisi tarkastella tieteelliseltä kannalta aiheesta riippumatta. Suomen medioissa on saanut paljon huomiota kyselytutkimuksen tulos, jonka mukaan Suomi olisi Euroopan rasistisimpia maita. Nämä tulokset perustuvat FRA:n vuosien varrella tekemiin kyselytutkimuksiin, joista viimeisin julkaistiin vuonna 2021.
Suomen osalta rasismiselvityksen toteutti Taloustutkimus. Tutkimus tehtiin kaikkiaan 13 EU-maassa ja siihen valikoitiin Saharan etelänpuoleisesta Afrikasta tullutta väestöä pois lukien Etelä-Afrikka. Suomessa otanta oli 500 henkeä.
– Tutkimuksen tulokset uutisoitiin harhaanjohtavasti, ja varsinkin vuoden 2018 tutkimuksesta tehtiin sensaatiohakuisia otsikoita, tutkimuspäällikkö Sakari Sandqvist Taloustutkimuksesta toteaa.
– FRA:n kyselyyn otti osaa vain puolet EU-maista eikä se koskenut Itä-Euroopan maita, joissa äärioikeistolaiset ja nationalistiset voimat ovat vahvoilla. Lisäksi Euroopan ulkopuolelta tulleiden maahanmuuttajien osuus on niissä ylipäätään matalampi kuin Länsi-Euroopan maissa. Myös lähtömaan rajauksen vuoksi paljon maahanmuuttajia jäi tutkimuksen ulkopuolelle, mihin ei kiinnitetty huomiota medioissa.
Taloustutkimus toimii alihankkijana FRA:lle, jolta tutkimussuunnitelma tulee. Viestinnän pääpaino on asiakkaalla, joka omistaa datan. Sandqvistin mukaan uutisissa olisi voitu kertoa, että monissa asioissa Suomi sijoittui hyvin. Esimerkiksi meillä poliisi näyttäytyy paljon paremmassa valossa, kuin muissa maissa. Aiemmassakin rasismitutkimuksessa saattoi havaita, että ne, jotka olivat kokeneet Suomessa rasismia, ovat herkemmin tehneet ilmoituksen siitä. Se kertoo luottamuksesta viranomaisia kohtaan.
– Uutisoinnissa keskityttiin pääsääntöisesti vain yhteen kysymykseen, eikä tutkimuksen laajempaan kuvaan. Tällainen yksipuolinen ja yksinkertaistava suhtautuminen vaivaa tutkimuksista uutisointia ja niistä käytävää julkista keskustelua mielestäni laajemminkin, Sandqvist toteaa.
Toinen otsikoissa paljon esiintynyt FRA:n kymmenen vuotta sitten julkaistu tutkimus koski naisten kokemaa väkivaltaa.
Sen mukaan naisten kokemaa väkivaltaa on eniten Tanskassa ja Suomi sijoittui kakkoseksi. Toisaalta joissain maissa, kuten Bulgariassa, sitä esiintyi taas yllättävän vähän. Silti kysyttäessä naisiin kohdistuvan väkivallan yleisyyttä kokonaisuudessaan vastaajat pitivät sitä Suomessa suhteellisesti vähäisempänä, kun taas esimerkiksi Puolan kohdalla vastaajat arvioivat sen olevan hyvin yleistä.
– Kyselytutkimusten vertailtavuuteen vaikuttavat muun muassa menetelmien samanlaisuus tai erilaisuus, kulttuuriset erot esimerkiksi väkivallan tunnistamisessa sekä yleinen luottamus yhteiskuntaan, viranomaisiin ja väestökyselyjen tekijöihin, Taloustutkimuksen Sakari Sandqvist toteaa.
Nuorten väkivaltarikollisuus räjähtää otsikoissa
Tilastointi ja erilaisiin tilastoihin kootun tiedon yhdistäminen eivät ole aivan yksinkertaisia tehtäviä. Medioiden perusteella voisi päätellä, että Suomessa nuorisorikollisuus on ”räjähtänyt” käsiin ja että etenkin nuorten tekemät väkivaltarikokset ovat lisääntyneet voimakkaasti.
– Tutkimustemme mukaan nuorten kokonaisrikollisuudessa 15–16-vuotiaiden rikoskäyttäytyminen on vähentynyt 2010-luvun alun jälkeen. Yleiskuva laskevasta trendistä muodostuu eritoten väestötason kyselytutkimuksista, tosin viimeisin tieto on vuodelta 2020, kriminologi Matti Näsi Helsingin yliopiston Kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutista (Krimo) kertoo.
Krimon lakisääteisiin tehtäviin kuuluu rikollisuustilanteen ja rangaistusten seuranta.
Poliisin tietoon tulleet teot ovat olleet näkyvästi esillä medioissa, ja etenkin alle 15-vuotiaiden väkivallan lisääntyminen käy ilmi poliisien tiedoista. Poliisin tietojärjestelmä ei kuitenkaan ole tilastotyökalu, eikä kovin hyvä tutkimuskäyttöön. Se on tarkoitettu poliisin omaan käyttöön kirjaamaan heidän työtehtäviään ja yksi tapaus voi toistua useampana keissinä.
Poliisin tietoon tulevat rikokset eivät muutenkaan ole yksinään kovin hyvä mittari, se on vain jäävuoren huippu. Krimon tekemät kyselyt taas ottavat koko väestön mukaan ja niiden arvo tulee pitkittäisseurannasta. Krimon selvitysten perusteella tilanne ei ole niin dramaattinen.
– Medioista näkee, että rikos on se, mikä myy. Otsikot ovat yleensä raflaavia ja niistä syntyy kuva todella laajasta väkivaltaongelmasta. Sanoisin, että todellisuudessa kyseessä on kohdennetumpi ongelma erityisesti pääkaupunkiseudun tietyillä alueilla, eikä ainakaan toistaiseksi koko maassa samalla tavalla näkyvä nuorisokulttuurin trendi, Näsi huomauttaa.
Nuorten kohdalla tilanne voi kuitenkin muuttua nopeasti, joten ilmiön tarkka seuraaminen on tärkeää.
Suomalaisilla on jonkinlaista itseruoskimisen mentaliteettia ja on jotenkin helpompaa uskoa, että asiat ovat menossa huonompaan suuntaan. Kyse on myös eri tahojen rahoituksesta: määrärahoja heltiää paremmin, kun niillä ratkaistavat ongelmat ovat suuria. Tutkijan näkökulmasta nuorten rikollisuus saa suhteettoman paljon palstatilaa.
Näsi saa paljon yhteydenottoja medioilta ja yleensä keskustelut ovat hyviä.
– Minulle soitetaan usein ja kysytään, onko nuoriso nyt pilalla ja pitääkö väkivallasta olla huolissaan. Ymmärrän että haetaan uutisarvoa, mutta asia on paljon monisyisempi. Rikollisuus ei ole ainoa ilmiö nuorisokulttuurissa. Tällä hetkellä ongelmana on se, että rikoskäyttäytyminen kasaantuu entistä pienemmälle porukalle, ja tämä porukka vaikuttaa olevan aiempaa aktiivisempi, Matti Näsi arvioi.
