Visa Noronen
Lääketiede ja muut ihmisen omaa hyvinvointia koskevat aiheet kiinnostavat toimittajia eniten. Eurooppalainen tiedeuutisten jakeluportaali AlphaGalileo on julkaissut oman listansa viime vuoden luetuimmista tiedeuutisista, jotka on julkaistu sen sivuilla.
Vuoden 2015 kymmenestä luetuimmasta tiedotteesta kahdeksan koskee lääketiedettä tai ihmisen hyvinvointia muusta näkökulmasta. Kaksi muuta aihetta koskee historiantutkimusta. AlphaGalileo julkaisee sivuillaan yliopistojen kansainväliseen levitykseen tarkoitettuja tiedotteita tärkeimpänä kohderyhmänä tiedeuutisaiheita etsivät toimittajat.
Viime vuoden suosituin aihe on Oslon yliopiston kulttuurihistorian museon tiedote, jossa kerrottiin poikkeuksellisen komean viikinkimiekan löytymisestä arkeologisissa kaivauksissa. Historiantutkijoiden mukaan hauta on viikinkiajan viimeisiä suuria hautoja ja miekka on mahdollisesti kuulunut jollekin viimeisistä suurista viikinkisotureista. Sen koristeet, kullan käyttö ja sijainti haudassa kertovat soturin ylhäisestä asemasta ja viikinkiajan vaihtumisesta kristityn Norjan aikakauteen.
Pakkomielteinen käytös sai eniten lääketieteen uutisointeja
Toiseksi suosituin aihe on jo lääketieteen alueelta. Montréalin yliopiston tutkijat kertoivat tutkimustuloksista, joiden mukaan tylsistyminen ja turhautuminen saavat ihmisen nyppimään ihoaan ja käyttäytymään muuten pakkomielteisesti.
– Krooninen hiusten vetäminen, ihonnyppimishäiriö, kynsien pureskely ja monet muut tavat tunnetaan kehon keskittyneinä toistuvina käyttäytymisinä. Vaikka nämä voivat kertoa merkittävästä ahdistuksesta, ne näyttävät myös tuottavan mielihyvää, kertoo johtava tutkija Kieron O’Connor Montréalin yliopistosta.
Ihmisiä kiinnostaa oma hyvinvointi
Tieteen viestijöiden näkökulmasta tämä uutinen on erinomainen toimittajille kerrottavaksi.
– Lääketiede, jos tutkimustulokset ovat sovellettavissa, saa luonnostaan paljon näkyvyyttä mediassa, koska kaikki etsivät jatkuvasti tapoja parantaa omaa hyvinvointiaan. Kokemukseni mukaan kaikki mikä kertoo, miksi ajattelemme tietyllä tavalla tai teemme tiettyjä asioita, saa hyvin paljon huomiota. Ja erityisesti jos tieteellinen tutkimus kertoo, että jollain huonolla tavalla onkin myönteisiä vaikutuksia – kuten marijuanan käytöllä – huomiota tulee valtavasti, kertoo William Raillant-Clarck, Montréalin yliopiston kansainvälinen tiedottaja.
Tiede- ja yleistoimittajat toimivat eri tavoin
Raillant-Clarck huomauttaa, että uutisen saama huomio tuli etupäässä yleistoimittajilta. Tämä tiedote julkaistiin samaan aikaan, kun artikkeli tuli ulos paperijulkaisussa eli verkosta tieteellinen artikkeli oli jo ollut luettavissa aiemmin.
– Erityisesti Yhdysvalloissa tiedetoimittajilla on tapana sivuttaa aiheet, jotka ovat olleet verkossa jo yli viikon ja yleensä vaatia artikkelia luettavaksi luottamuksellisesti ennen kuin tieteellinen julkaisu julkistaa sen verkossa. Siksi tämän artikkelin saama näkyvyys tuli lähinnä muilta kuin tiedetoimittajilta, Raillant-Clarck kertoo.
Jutussa näkyi Raillant-Clarckin mukaan myös selkeä lumipalloefekti. Kanadalaiset toimittajat eivät ensin kiinnostuneet aiheesta. Tämän jälkeen kuitenkin espanjalainen toimittaja teki juttua. Espanjasta uutinen levisi Latinalaiseen Amerikkaan, josta Yhdysvaltojen espanjankielisten medioiden toimittajat löysivät aiheen. Sieltä sen löysivät englanniksi kirjoittavat amerikkalaistoimittajat. Ja kun kanadalaistoimittajat näkivät uutisen amerikkalaislehdissä, he päättivät sittenkin kirjoittaa aiheesta.
AlphaGalileon viime vuoden 10 suosituinta tiedeuutista
Viimeinen viikinki ja hänen taikamiekkansa?
Oslon yliopiston kulttuurihistorian museo, Norja
Tylsyys ja turhautuminen laukaisevat ihon nyppimisen ja muuta pakkomielteistä käytöstä
Montréalin yliopisto, Kanada
Tutkimus viittaa selkeään yhteyteen langattomien laitteiden ja syövän välillä
Taylor & Francis, Britannia
Tsukuban tutkijat kumoavat ikääntymisen merkit ihmissolulinjassa ja antavat uutta elinvoimaa ikääntymisteorialle
Tsukuban yliopisto, Japani
Arkistonhoitaja löysi harvinaisen ensimmäisen painoksen ”Kartasta, joka muutti maailman”
Lontoon maantieteellinen seura, Britannia
Neuropsykologia: tehotorkut parantavat merkittävästi muistin toimintaa
Saarlandin yliopisto, Saksa
Miksi Super Mario juoksee vasemmalta oikealle?
Lancasterin yliopisto, Britannia
Musiikin kuunteleminen aktivoi aivojen toimintaan ja äänen evoluutioon liittyviä geenejä
Helsingin yliopisto, Suomi
Probiootit ehkäisevät toistuvien huonojen tuntemusten kokemista
Alankomaiden psykonomian yhdistys, Alankomaat
Läsnäolokeskeiset terapiat voivat tarjota vaihtoehdon masennuslääkkeille masennuksen ehkäisyssä
The Lancet, Britannia